Sivut

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Pensaiden ja vesakon hävityspäivät kuun mukaan

 
Nyt alkaa pensaiden ja vesakon hyvät hävityspäivät kuun mukaan. Ne on huippu hyviä päiviä puuvartisten kasvien hävittämiseen. Siis niin hyviä, että ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Toki ne ovat myös hyviä rikkaruohojen Kitkemispäiviä.


Viitapihlaja-angervon hävittäminen kuun mukaan...

Jos pihallasi kasvaa tätä hävitettävää haitallista vieraslajia, viitapihlaja-angervoa, nyt on loistava aika hävittää pensaat. Sillä on vielä siirtymäaikaa 15.8.2025 asti, jonka jälkeen se tulee kielletyksi kasviksi, kuten kurtturuusu on.

Viitapihlaja-angervo on tosi yleinen pihoilla ja se leviää juuriversoilla. Joten sen hävittämiseen kannattaa käyttää näitä hyviä hävityspäiviä, sillä juuriversojen kasvu luo pienen haasteen hävityspuuhaan.

Helppo tapa hävittää kurtturuusu ja pihlaja-angervo...

Itse olen hävittänyt kurtturuusun helposti niin, että en kaivanut sen juuria maasta. Ajoitin hävittämisen kuun mukaan ja toki tein sen oikealla tavalla. Siitä enemmän Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilla. Se tehoaa myös pihlaja-angervoon.

Sain kurtturuusun hävitettyä parissa kuukaudessa eli varsinaisen hävityskerran jälkeen piti yhden kerran hävittää muutamat uudet ruusun versot.
"Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä" pätee siis hyvin tähän. Nimittäin jotkut ovat hävittäneet kurtturuusua 2-3 vuotta ja ihan uskomattoman moneen kertaan.

Pensaiden hävitys pienemmällä työllä...

Hävityspäivät sopivat hyvin kaikenlaisille pensaille ja köynnöksille, kun halutaan hävittää ne kokonaan pois. Te jotka olette jo pidempään ajoittaneet puutarhanhoidon kuun mukaan tai olette verkkokurssilla, osaattekin jo malttaa odottaa näitä päiviä. Tällöin saa leviävät tai poistettavat kasvit hävitettyä kokonaan pienemmällä työllä.

Puiden vesakon ja siementaimien hävitys kuun mukaan...

Jos sinulla on vesakkoa tai puiden siementaimia ilmestynyt paikkaan, jossa et halua niiden kasvavan, poista ne näinä hävityspäivinä.
Tässä kuvassa on saarnen siementaimi ilmestynyt terijoensalavan runkojen väliin. Sehän ei voi siinä kasvaa, joten se poistettiin. Kuva on siis vanha, joltain edelliseltä vuodelta.

Pensaiden ja vesakon hyvät hävityspäivät 1.-3.8.2024
iltapäivästä alkaen


Lisää Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilla...

Löydät lisää ohjeita sekä erilaisten rikkaruohojen kitkemistapojen ohjeet verkkokurssilta. Näet sieltä myös loppuvuoden kaikki hyvät Kitkemispäivät. 
Tehokas kitkeminen kuun mukaan - verkkokurssi on yritykseni Puutarha Studion.

Kurssi löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -verkkokurssialustalta.




Puutarhaterveisin Sari



4 kommenttia:

  1. Tuo oli minulle ihan uutta, että pihlaja-angervot pitää hävittää. Voi hurja, mikä homma tiedossa! Jos nyt ei ehdi hävitysurakkaan niin milloin on seuraavat hyvät hävityspäivät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei tosiaan ole ollut niin paljon esillä, kuin kurtturuusu oli. Ei siis ihme, että moni ei sitä tiedä. Seuraavat hyvät pensaiden hävityspäivät on ensi vuonna, muistaakseni heinäkuun loppupuolella.

      Poista
  2. Toivottavasti nämä päivät olivat hyviä hävityspäiviä myös rannan leppäpuskien hävittämiseen :) Sattui nimittäin sopivasti leikkuu-urakka näille lomapäiville, kun hellepäivät loppuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli aivan loistavia päiviä siihenkin puuhaan. Rannan lepikko on myös yhdenlaista vesakkoa :)
      Jos ne lähtevätkin taas hurjaan kasvuun, niin suosittelen tuota Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssia. Siellä on nimittäin tarkemmin oikeat ajankohdat ja ohjeet, miten vesakko ja ne leppäpuskat hävitetään tehokkaimmin.

      Poista