Sivut

perjantai 24. marraskuuta 2023

Vanha saksankurjenmiekka - perinnekasvi

Huomasin, että täältä blogista puuttuu ihanat kurjenmiekat, siis ne perennat. Joten tässä nyt ensimmäisenä vanhaa kantaa oleva saksankurjenmiekka. Sain siitä alun iäkkäältä naapuriltani, joka oli aikoinaan saanut sen alun sukulaisensa vanhan maatilan pihalta. Tämän kukat näyttävät hieman erilaisemmilta, mitä nykyään myytävät tarhakurjenmiekat.


Vanha sininen saksankurjenmiekka...

Tältä vanha saksankurjenmiekka näyttää auringonpaisteessa. Sen kohta on hyvin aurinkoinen puolivarjo. Naapurilla se kasvoi paahteiselle paikalla ja kukki siinä jo kesäkuun alussa, kun taas meillä tämä aloitti kukkimisen kesäkuun toisella viikolla.
Saksankurjenmiekasta (Iris germanica) on jalostettu paljon lajikkeita, joiden suomenkielinen nimi on tarhakurjenmiekka (Iris Germanica-ryhmä). Kurjenmiekkoja on siis paljon ja tarhakurjenmiekan lajikkeissa on pienen pieniä eroja, joten tämäkin kyllä voi olla jokin tarhakurjenmiekan lajike, vanha sellainen. 

Saksankurjenmiekan leveät lehdet ja nuppuvarret...

Saksan- ja tarhakurjenmiekoilla on noin noin kolme senttiä leveät lehdet ja ne kasvavat miekkamaisesti ylöspäin. Lehdistön korkeus on noin 50 cm eli ne ovat polvenkorkuisia. Tällä saksankurjenmiekalla nuput on tummat.

Siniset kukat kesäkuussa...

Kuva on otettu viime kesänä 15. kesäkuuta. Kukkien alimmat terälehdet on aika kapeat ja roikkuvat täysin alaspäin. Niiden tyvellä on valkoista "partaa", mikä on ymmärtääkseni tunnusomaista näille sekä kaikille Germanica-ryhmän kurjenmiekoille. 

Isokukallinen tarhakurjenmiekka...

Tässä on kuva ihanan värisestä tarhakurjenmiekasta, jonka alimmat terälehdet näyttävät paljon leveämmiltä. Tarhakurjenmiekoissa on paljon eri värisiä ja myös kaksivärisiä tai jopa kolmevärisiäkin.

Perennamaisia kurjenmiekkoja on myös muitakin. Lisäksi kurjenmiekkoja on sipulikasveissa eli ne kasvavat sipuleista. Tällaisia on esimerkiksi kevätkurjenmiekat, joita on helppo hyötää kukkaan kevätkukaksi, vaikka jääkaapin avulla.

Lisää postauksia perinneperennoista...

Perinnekasvit ovat ihanan helppoja ja varmoja, joten meidän vanhalla pihalla niitä on paljon.



Olisi tosi ihanaa kuulla, onko teillä kellään tätä sinistä kurjenmiekkaa? Mietin tässä, että onkohan tämä vielä yleinen pihoilla?

Puutarhaterveisin Sari




8 kommenttia:

  1. Minulla on tuota pihalla ja kukkii juhannuksena. Vanhaa kantaa lienee myös senkin alkuperä. Hieno perenna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tätä löytyy sinultakin. Sitä lienee aika harvalla, koska sitä ei ole myynnissä tavallisissa puutarhamyymälöissä. Ja on minustakin aivan upea ja super helppo perenna :)

      Poista
  2. Minulla on myös omenapuun alla pyöreä iso penkki kukkii kesäkuussa. Ollut tässä tontilla 1972 lähtien että vanhaa kantaa on ilmeisesti. On kaiken lisäksi helppohoitoinen ja upea koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa ihanalta ja varmasti upea näky, kun kurjenmiekat on täydessä kukassa. Ne, kuten monet muutkin perinneperennat, ovat kivan helppohoitoisia ja varmoja kukkijoita vuodesta toiseen .

      Poista
  3. Perinteinen saksankurjenmiekka on ollut haaveissani jo pitkään, mutta aina jäänyt hankkimatta. Postauksesi innoittamana ensi keväänä on vihdoin tartuttava tuumasta toimeen. Puutarhassa kasvaa siperiankurjenmiekkaa ja ystävältä saatua (ehkä aika vanhaa kantaa olevaa) matalaa, tumman sinililaa kääpiökurjenmiekkaa. Jälkimmäinen on kasvanut puolivarjossa ja yleensä kukkinut alkukesällä. Siirsin sitä vuosi sitten syksyllä uuteen, varsin paahteiseen paikkaan ja siinä kasvi yllätti minut toden teolla kukkimalla aivan koko kesän toukokuulta elokuulle. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, millainen kukinta on ensi kesänä.
    -Mummopuutarhuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matala kääpiökurjenmiekka on kaunis ja kukkii tosiaan aikaisin toukokuussa. Harvemmin läpi kesän :) Viime kesä tuntui olevan näille kurjenmiekoille hyvä, sillä kukinta oli poikkeuksellisen runsasta. Toivotaan, että myös ensi kesänä.

      Poista
  4. Itse sain muutama vuosi sitten tuota vanhaa kantaa ja tänä vuonna kukkia tuli enemmän. Kasvaa aika aurinkoisessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että näitä vanhoja kantoja on vielä tallella ja että niitä jaetaan eteenpäin muille pihoille kasvamaan :)
      Saksankurjenmiekka kukkii parhaiten auringossa ja tänä kesänä monella kurjenmiekat kukkivat ennätyksellisen runsaasti.

      Poista