Sivut

tiistai 21. marraskuuta 2023

Koristeltu nupullinen amaryllis

Kaupallinen yhteistyö - Huiskula Oy

Syksyisesti koristeltu nupullinen amaryllis sopii hyvin vaikka syyskukaksi, jos tähän aikaan vierastaa joulukukkia. Itse rakastan joulun valmisteluja ja joulukukkia, joten ensimmäiset amaryllikset hankin yleensä heti, kun ne tulee myymälöihin marraskuussa. Ja viimeiset amaryllikset kukkivat kevättalvella kevätkukkina. Amaryllikset on niin super ihania!


Amaryllis koristeltu pihan kasveilla...

Keräsin meidän pihan kasveista hieman materiaalia kukka-asetelmiin, kun kuun vaihekin oli siihen hyvä. Ja innostuin niistä tietysti heti tekemään tälle amaryllikselle syksyisen koristelun. Tuli kyllä aika kiva 😊
Siinä on kaksi ruskeaa pallohortensian kukkaterttua ja isot lehdet peittämässä ruukkua on vuorenkilven lehtiä. Lehtevät lankamaiset versot on tietysti pikkutalviota. Nämä kaikki on siis monivuotisia pihakasveja. 

Kolme kukkavanaa tietää muhkeaa kukintaa...

Tällä amarylliksellä on kolme kukkavanaa samassa kehitysvaiheessa eli ne tulevat aukeamaan samaan aikaan. Tietää siis muhkeaa kukintaa. Ylimmästä kukkavanasta jo hieman kurkistaa nuppu, tosin se ei näy tässä kuvassa. 

Koristeltu nupullinen amaryllis ja ilman koristeita...

Näillä kummallakin amarylliksellä on kolme kukkavanaa. Vasemmanpuoleisella yksi on vasta lehtien välissä pilkottamassa eli se kukkavana kukkii myöhemmin, mitä kaksi pidemmälle kehittynyttä. Sillä amarylliksellä kukinta kestää sen takia pidempään.
Näin koristeltu nupullinen amaryllis näyttää ihan syyskukalta, ei siis joulukukalta. Vai mitä mieltä olette?

Nämä amaryllikset eli ritarinkukat on kotimaisia, kasvatettu Huiskulan Puutarhalla Turussa. 
Huiskulan Puutarha on pinta-alaltaan Suomen suurin kukkaviljelmä ja heidän kukkia on myynnissä kukkamyymälöissä lähes ympäri Suomen.

Sarin Kukkiva Joulukalenteri...

Laitan näistä amarylliksistä kuvia kukkivina joulukalenteriin. Ehkä vaihdan syksyiset koristelut jouluisemmiksi, saas nähdä. Koristelematonta amaryllista ainakin stailaan hieman juhlavammaksi.
Sarin Kukkiva Joulukalenteri alkaa täällä blogissa tuttuun tapaan 1.12..

Puutarhaterveisin Sari


2 kommenttia:

  1. Oih miten kaunis syksyinen asetelma. Minunkin mielestäni se on enemmän syksyinen kuin jouluinen. Eipä uskoisi että pihalta löytyy vieläkin noin hienoja koristeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on minustakin tosi syksyinen :) Pihalta tosiaan löytyy uskomattoman paljon erilaista materiaalia kukka-asetelmiin vielä näin marraskuun lopullakin. Monella pensaalla on tosi kauniit versot ja joillakin lakastuneet kukat sekä siemenkodat. Kannattaa siis käydä tutkailemassa oman pihan kasveja lähemmin vielä tähän aikaankin.

      Poista