Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2018

Vanhan puikkokämmekän keikit

Vanha puikkokämmekkä oli jo ihan liian leveä ja tilaa vievä. Syy siihen oli sen keikit eli uudet alut. Se ei meinannut mahtua enää ikkunalle, joten ei auttanut muu kuin irrottaa siitä keikit pois. Osassa keikejä oli jo kukkavarsien alut, mutta pakko oli tehdä irrotusoperaatio.  

Puikkokämmekän keiki…

Kuvasta näkee hyvin, miten keiki oli kasvanut puikkokämmekän varren lehtihangasta. Sillä oli jo juuriakin aika kivasti.

Kaikkiaan neljä keikiä se oli tänä syksynä kasvattanut. Muut lähti helposti irti taivuttamalla, mutta yksi oli tehnyt juuren lehtihankaan sisälle, joten se oli pakko väkisin repiä irti.

Viime vuoden keikejä…

Tämä vanha puikkokämmekkä kasvattaa keikejä joka vuosi ja viime vuoden kaksi keikiä olin antanut tutulle. Hän oli istuttanut ne samaan ruukkuun vanhan alun kanssa.
Jotenkin ne näyttivät kituvilta, niin sain ruukun "tutkittavaksi". 

Kuten kuvasta näkee, vanhin puikkokämmekän alku olikin kuollut. Ja uudet olivat hyvässä kasvussa. Näytti siltä, että ne olivat menneet hieman liian syvään.
Pesin ruukun ja istutin kaikki keikit siihen. 

Keikit samaan ruukkuun...

Huolellisesti tein puikkokämmeköille sopivan kasvualustaseoksen hienojakoisesta turpeesta, kaarnasta ja perliitistä ohjeen mukaan, mikä löytyy Biolanin Kasvualusta pakkauksesta. Sitä muuten suosittelee Suomen Orkideayhdistys. Sekaan laiton myös hiilen paloja, kuten ohjeessa neuvottiin.

Oli hieman hankala istuttaa eri suuntiin sojotttavia versoja, joten sidoin ne kevyesti yhteen 😊
Kastelin ensimmäisen kerran vasta kun istutuksesta oli kulunut pari päivää. Ja sen jälkeen kastelin muutaman päivän välein, kunnes kaarna ja turve tuntuivat imevän vettä eli kasvualusta ei heti näyttänyt kuivalta. Tämäkin vinkki oli ohjeessa.

Nyt keikiruukku on minulla hoidossa ainakin kuukauden verran, ennen kuin uskallan viedä ruukun takaisin. 

Vanhan puikkokämmekkäni olen kasvattanut ystävältäni saaduista keikeistä ja hyvin lähtivät kasvuun. Eli keikit jakoon 😊

Vanhemmat postaukset orkideoista:


Huomenna alkaa joulukuu ja täällä Kukkiva joulukalenteri... jee!

Ihanaa viikonloppua!

Terkuin Sari

Ps. Keikien irroitus ja istutus tehdään tietysti kuun mukaan ajoittaen eli kasvavalla kuulla.

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Odottelinkin jo ohjeita noihin sojoihin. Pitääpä minunkin ottaa ne irti ja istuttaa uutteen ruukkuun. Hyvää viikonloppua sinullekin Sari! Terveisin Mökinmuori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Jos puikkokämmekän versoissa on nuppuja ja kukkia, niin nuo keikit selvästi estävät ja varjostavat niiden kasvua. Silloin ainakin kannattaa ne poistaa. Tuolla omallani nimittäin näytti olevan juuri niin.

      Poista
  2. Olipa hyödyllistä tietoa, kiitos tästä jutusta. Itsellänikin puikkokämmekkä tehnyt noita keikejä ja myös perhoskämmekkä. Ilmeisesti sama konsti pätee muihinkin orkideoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Olen tehnyt saman perhoskämmekän keikeillekin, kun niihin on kasvanut juuria. Parempi aika on aina keväällä, ei näin vuoden pimeimpään aikaan.
      Puikkokämmekkää oli nyt vain pakko karsia, jotta nuput saavat enemmän valoa. Keikeissä olevat nuppuvarsien alut näyttävät vielä ihan hyviltä eli taisivat kestää siirron omaan ruukkuun :)

      Poista