Sivut

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Joulun valmisteluja


Joulun valmistelut ovat alkaneet vauhdilla, jee! Harmahtavat havukranssit on tehty ja kohta tehdään lisää tavallisen kuusen havuista. Osan annan "joululahjaksi" ja osa pääsee ulos oviin, ovia kun riittää useampi. Tänään sain vihdoinkin myös ison paperitähden ikkunaan. 

Iso pohdinta on nyt adventtikynttilät, sillä ostin mustat. Ja nyt hieman kaduttaa, koska niistä ei tule yhtään joulufiilistä. Näin ekoihmisenä vähän kirpaisee ostaa uudet. Toisaalta en käytä styroksia kransseissa ja kaikki kranssien materiaalit otetaan talteen, vain havut heitetään pois... kompostiin. Joulun koristeetkin on vanhoja ja uudet tulee taas olemaan vuosia käytössä. Eli enköhän rohkene hankkimaan uudet kynttilät 😊


Modernin kranssin koristeet...

Tein hyvin modernin havukranssin, joka on harmaasävyinen. Siihen mietin pitkään sopivaa joulukoristetta, sillä jotain se kaipasi. Pöllö voisi olla ihan veikeä, mutta ei minusta kovin jouluinen.

Tämä tonttu kavereineen on edelleen suosikkini, vaikka se on jo useamman vuoden vanha. Usein ostankin vain sellaisia, joihin ihastun. Silloin en niihin kyllästy vaan päin vastoin, ne ovat vuodesta toiseen niin ihania.

Suosikki kranssini...

Se on kyllä jännä, miten johonkin joulukoristeeseen ihastuu. Tämä kranssi on juuri sellainen. Enpä olisi uskonut kun sitä tein, että siitä tulee suosikkikranssini. Siinä on kivasti pientä punertavaa sävyäkin.

Kukkiva joulukalenteri alkaa 1.12.

Enää muutama päivä, niin täällä alkaa Kukkiva joulukalenteri. Vähän jo jännittää. 
Ja jos kiinnostaa noiden kranssien teko-ohjeet, ne löytyvät verkkokurssilta.

 Talvisuojaukset paikoilleen...

Ihan vielä muistutuksena... olettehan muistaneet laittaa nuorille hedelmäpuille ja muillekin puille runkosuojat ja verkot ympärille. Vielä ehtii, kun nopeasti laittaa.
Kannattaa suojata myös pensasmustikat ja nuoret tyrnit. Me laitettiin verkko myös uuden rodon ympärille, jotta metsäkauriit eivät vain syö sitä. Se on nimittäin nyt täynnä nuppuja 😊

Jouluisin terveisin Sari

2 kommenttia:

  1. Mustat ei tosiaan kuulosta jouluiselta. �� Meillä suojat on jo laitettu, kiitos kuitenkin muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy huomenna lähteä kynttiläostoksille... ja samalla käydä tutkailemassa joulukukkia ;)
      Meilläkin laitettiin talvisuojaukset jo joku aika sitten. Sen sijaan talvisuojaturve odottaa levitystä. Täytyykin katsoa pitkä sääennuste, jospa sen levitykseen pääsisi jo lähipäivinä.

      Poista