Sivut

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Pihakuulumisia marraskuulta

Tässä pihakuulumisia marraskuulta, kun syksyn sää on ollut tosi lämmintä. Ukko-fasaanilla on tapana seisoskella pihakeinun ylälaudalla ja sieltä tarkkailla rouviansa. Tänään siellä korkeuksissa oli neljä ukko-fasaania! Rouvia on noin seitsemän eli aika moinen lauma. 


Pikkulinnuille talviruokinta alkanut...

Aloitimme nyt jo pikkulintujen ruokinnan tällä yhdellä ruokintalaudalla. Nimittäin Minna kommentoi Japaninmagnolia `Vanha Rouva` täynnä nuppuja -postaukseen, että heillä tintit ovat nokkineet magnolian pörröiset nuput hajalle. Joten koetetaan kiinnittää tinttien huomio nyt muualle, jotta meillä ne eivät ala nokkia `Vanhan Rouvan` nuppuja.


Tulppaanien sipulit istutettu...

Tänään istutin viimeiset sipulikukat maahan, koska kuun vaihe on taas siihen hyvä. Niillä ei olisi ollut mikään kiire, sillä aikaa on vielä ensi viikkokin. 

Suurin osa tulppaaneista oli niitä varmoja `Apeldoorn` tulppaaneja. Ensi kevääksi aiotaan suunnitella metsäkauriiden karkotusta tästä penkistä. Tulppaaneja on siis istutettu nyt keskitetysti vain muutamaan pihan kohtaan. Muissa penkeissä onkin enemmän narsisseja, joista metsäkauriit eivät ole kiinnostuneet. 

Kurssilla joku kyseli, että voiko sipulikukkia istuttaa ruukkuun jääkaappiin. Toki voi, kunhan multaa ei mene ruokiin. Siitä tuli mieleen testata nyt iiriksien kasvatusta jääkaapissa. Siellä on jo hyasintit, joten yksi ruukullinen iiriksiä mahtuu hyvin vielä 😊


Porkkanan syyskylvö odottaa oikeaa kuun vaihetta...

Porkkanan ja juuresten siementen kylvö tehdään vasta vähenevällä kuulla eli joulukuun alkupuoliskolla. Ei haittaa vaikka maa silloin olisi jäässä . Siitä kirjoittelinkin jo aiemmin eli Porkkanan ja juuresten syyskylvö - milloin? -postauksessa. Siemenet toki on jo hankittu ajoissa.

Komposti on valmis talveen...

Meillä on jo piha haravoitu ja osa perennojen varsista leikattu. Kaikki maatuva puutarhajäte on nyt kompostissa, joten talvi voi tulla. Kesällä ja syksyllä lisättiin biohiiltä kompostiin, siksi onkin jännä nähdä, millaista multaa siitä tulee. Todennäköisesti puutarhajäte on muuttunut tasaisemmin mullaksi. Sen sitten näkee vuoden kuluttua.


Heinät ja jouluruusut kaunistaa pihaa...

Jouluruusun lehdet on tosi kauniit näin syksyllä. Etenkin tämä kohta viehättää minua erityisesti. Siinä on vanhan omenapuun runko, jonka takana on jouluruusun lehtiä ja vieressä kultatesmaa. Se on siis heinä, joka saa lisääntyä siemenistä vapaasti. 

Kaunokainen rakastaa lämmintä syksyä...

Ihan selvästi kaunokainen eli Bellis rakastaa tällaista pitkää lämmintä syksyä. Niin uskomattoman isot matot se on tehnyt isoja taimia meidän kukkanurmikolla. Toivottavasti kaikki taimet talvehtivat hyvin ja ensi kesänä tässä kukkii bellismeri 😊

Syysterkuin Sari

2 kommenttia:

  1. Komeat ukkofasaanit ja ovatkin löytäneet hienon tähyilypaikan. Ja komeat belliksen alut sinulla. Onko se valkoista vai sitä punaista? Näyttävät niin reheviltä, että varmastikin kukkivat jo heti keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bellikset on todennäköisesti niitä ihan tavallisia valkoisia, mitä meillä on muualla kukkanurmikolla. Joskus sekaan tulee vaaleanpunaista, mutta pitkään aikaan ei ole näkynyt vahvan punaisia. Saas tosiaan nähdä, milloin aloittavat kukkimisen :)

      Poista