Sivut

perjantai 20. marraskuuta 2020

Joulukielojen, amarylliksen ja pistokkaiden istutusta

 
Vielä ehtii istuttaa joulukielojen juurakot ja amarylliksen sipulin joulukukaksi. Joten tänään tein pienen istutusurakan ja noiden joulukukkien lisäksi omiin ruukkuihin pääsi kuukausi sitten laitetut pistokkaat. Nyt on niin pimeä aika, että pistokkaita ei vähään aikaan kannata laittaa juurtumaan ilman hyvää kasvivaloa.


Joulukielojen istutusta...

Pari päivää sitten kaivoin meidän joulukielomaasta kielojen juurakoita ja valikoin erityisesti kukkivia juurakoita. Tänään oli sitten vuorossa istuttaa ne ruukkuun. On niin paljon puuhaa, että näiden joulukielojen istutus jäi aika viime tippaan. Teräsleidimme kaivoi jo aiemmin kieloja pariin ruukkuun, joten nyt niitä on sitten tulossa enemmänkin. Joulun salainen kukkaresepti -postauksessa ohjeet joulukielojen kukittamiseen.


Amarylliksen eli ritarinkukan sipulin istutus...

Tuttuun tapaan liotin amarylliksen sipulin juuria ensin vedessä muutaman tunnin ja sen jälkeen poistin siitä kaikki huononnäköiset juuret. Sipulista kasvaa jo nuppu eli tämä tulee kukkimaan noin kuukauden kulutta 😊

Sipuli on todella iso, joten en löytänyt sille sopivaa ruukkua. Kokeeksi istutin sen tällaiseen matalaan ruukkuun. Mullaksi laitoin taas sammalta, koska siinä ne näyttävät viihtyvä tosi hyvin.

Värinokkosen pistokas ruukkuun...

Tämä reilu kuukausi sitten sammalnappiin laitettu värinokkosen pistokas teki jo hyvät juuret. Joten nyt istutin sen ja amppelisoilikin taimet pieniin ruukkuihin kasvusammaleeseen. Ne saa olla aurinkoisella ikkunalla talven ajan ja keväällä ne pääsee isompiin ruukkuihin.

Kukkasipuleita ruukkuun...

Harmillisesti kaktusmulta oli loppu ja meillä ei lähimyymälöistä sitä löydy, joten laitoin nämä pienten kurjenmiekkojen sipulit ihan tavalliseen kukkamultaan. Se kaktusmulta olisi ollut niille parasta. Nyt saakin olla kastelun kanssa tarkkana, ettei kastele liikaa ja ettei multa pääse kuivumaan. 
En ole muuten kasvattanutkaan näitä ruukussa pitkään aikaan. Sipulit tietysti peitin kokonaan mullalla ja nyt ruukut on parvekkeella. Vien ne kellariin tai kokeeksi jääkaappiin. Täytyisi vaan ensin hieman järjestellä jääkaappiin tilaa 😊
Nämä siis kukkii vasta kevättalvella.

Eka amaryllis avasi jo kukan...

Tämän sipulin istutin kuukausi sitten. Silloin jo sipulista pilkotti nupun kärki ja tänään siitä avautui ensimmäinen kukka. Laitan tästä ihan oman postauksen, kun kukkia on enemmän auki.

Nyt on kuun mukaan hyvä aika istuttaa näitä erilaisia kukkia ja viherkasveja. Se jatkuu vielä ensi viikon ajan. 

Leppoisaa viikonloppua!

Terkuin Sari

4 kommenttia:

  1. Kaunis amaryllis! Itse ostan amaryllikset aina valmiina ja lähellä joulua, mutta tekisi mieli kokeilla sen kasvatusta itsekin. Taitaa olla helppo?
    Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa ilman muuta kokeilla sen kasvatusta sipulista. Se on nimittäin tosi helppoa. Jos valitsee sipulin, mistä kurkkaa jo nuppu, niin eka kukkavana kukkii noin kuukauden kuluttua. Ja sipuli voi tehdä vielä lisääkin kukkavanoja :)

      Poista
  2. Onpa kaunis amaryllis! Tekisi mieli hankkia jo joulukukkia, mutta ei ole missään välissä aikaa poiketa kaupassa. Jospa ensi viikolla ehtisi. Kesän ajan kukkapenkissä ollut amaryllis on edelleen lepotilassa, eli se ei ainakaan kuki jouluna. Toivottavasti kukkisi edes joskus. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Siihen näyttää tulevan monta kukkaa yhteen kukkavarteen ja kohta se onkin täydessä kukassa.
      Amaryllikset on tosi yksilöllisiä ja ne käyvät lepokauteen ihan eri tahtia. Samalla tavalla näyttävät myös tekevän lepokauden päättymisen kanssa. Pidetään peukkuja, että amarylliksesi kukkii kauniisti nyt talvella tai sitten keväällä!

      Poista