Sivut

maanantai 30. tammikuuta 2017

Helmikuun kylvöjä, ihanaa!

Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö
 Aamu alkoi ihanasti, kun pääsin kylvämään helmikuun kylvöjä. Nythän kuukalenterin mukaan alkoi hyvä ajankohta kukkien ja vihannesten kylvöön. Ekana kylvin monivuotisen hohtopiikkiputken siemenet. Siemenpussissa luki, että siemenet peitetään kevyesti mullalla. Otin kuvan kesken peittämisen 😊

Ja tuttuun tapaan kirjoitin kylvörasiaan nimilapun, jossa on myös kylvöpäivä. Nämä nimilaput ovat Korpikangas Siemen-Fröltä. Pidän niistä sen takia, että lyijykynäjäljen saa pois pyyhekumilla eli niitä voi käyttää useaan kertaan.

 Multana käytin taas tätä ammattitason  Biolanin Kylvö- ja taimimultaa. Siinä olevat mykorritsat ja hyötymikrobit auttavat mm. juurten kasvussa. Orvokin kylvökin onnistui tosi hyvin, eikä mullanpinnalle ole tullut mitään homekasvua.
Edit - Huippu tärkeät mullan mykorritsat ja pieneliöt


Helmikuussa kylvettävät siemenet:


Helmikuussa kylvetään pitkän kasvatusajan vaativat kukat ja vihannekset:
  • orvokit
  • pelargonit
  • keijunmekko
  • mustasilmäsusanna
  • jättiverbena
  • laventeli
  • osa chileistä
  • paprika
  • latva-artisokka
  • munakoiso
  • rosmariini
  • mansikat
  • juuriselleri
  • jättisipuli

Monivuotisten kasvien esikasvatus:

Perennojen, kuten hohtopiikkiputken, siemenet voi kylvää nyt kevättalvella, keväällä tai kesällä. Jos ne kylvää näin aikaisin, ne saattavat kukkia jo ekana kesänä.
Osa perennoista vaatii kylmäkäsittelyn. Se lukee yleensä siemenpussissa. Hohtopiikkiputken ohjeissa luki, että jos siemenet eivät ole lähteneet kasvuun 3 viikossa, kannattaa kylvös laittaa jääkaappiin muutamaksi viikoksi. Saas nähdä, kuinka käy 😊
Sain siemenet Korpikangas Siemen-Fröltä blogijuttujen tekoon. Kiitos taas heille!

Lisää vinkkejä siementen kylvöstä ja kasvatuksesta:

Mukavaa viikkoa!

Terkuin Sari

Ps. Kuun mukaan kylvöjen ajoittamisesta lisää Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla. Lisää tietoa siitä täältä.


6 kommenttia:

  1. Hei, käytätkö näin aikaisilla kylvöillä kasvilamppua lisävalona vai meneekö ihan luonnonvalossa?
    Ps: Tämä blogi on tosi mielenkiintoinen ja paljon oon vinkkejä ja hoito-ohjeita napannu mukaan täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kylvökset hyvin valoisalle ikkunalle, johon paistaa aurinko näin talvellakin. En siis käytä lisävaloa. Tosin ekat orvokit kasvoivat aika pitkiksi, mutta se ei haittaa :)
      Kiitos ihanasta palautteesta! Se kannustaa jatkamaan, etenkin kun nyt aika on hieman kortilla ;)

      Poista
  2. Kiitos taas hyvistä ohjeista.Kylvin orvokit tänään ,muuta en tilanpuutteen vuoksi laita esikasvatukseen,toisaalta mieli tekisi pelargoniaa koittaa...Nyt on kiva seurata lähtevätkö ne kasvuun ja pysyvätkö jouluruusut toisen huoneen ikkunapaikoilla hengissä kevätistutukseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonia voi kylvää vaikka yhteen kukkaruukkuun yhden tai kaksi siementä. Se on niin helppo kasvatettava :)
      Kylvöpuuhat on jänniä kevättouhuja, kun koskaan ei tiedä, miten onnistuu. Minullakin on yksi jouluruusu ihan huoneen ikkunalla. Näyttää tekevän jo lehtiä. Pidetään peukkuja, että säilyvät kevääseen!
      Kiitos palautteesta :)

      Poista