Sivut

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Vihdoinkin arvonta, kylvöteemalla

Siitä onkin aikaa, kun täällä on viimeksi ollut arvonta. Joten nyt on keväisen kylvöteemaisen arvonnan aika. Osallistumisaikaa on sunnuntaille 5.2.2017 asti.

Arvonnan palkinnot:

1. palkintona on siemenpusseja (kultatyräkki, siperianunikko, lehtoakileija, reunuspäivänkakkara, mummonpalsami ja pelargoni). Ne voi esikasvattaa sisällä tai kylvää suoraan ulos. Pinkki pelargoni kylvetään helmikuussa sisälle. Osa on yksivuotisia, osa monivuotisia. Siemenpussit lahjoitti Korpikangas Siemen-Frö.
Palkinnon voitti nimimerkki Broccoli. Paljon onnea! Laitathan postitusosoitteesi sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseeni.

2. palkinto on ammattitason Biolan Kylvö- ja taimimulta. Se sisältää juuristoa ja kasvua parantavaa mykorritsaa ja gliocladium hyötymikrobeja. Ja on tietysti luomulaatuista. Palkinnon lahjoitti Biolan.
Palkinnon voitti nimimerkki Uuden pihan perustanut Paljon onnea! Laitathan postitusosoitteesi sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseeni.

3. palkinto on esikasvatus-turvepellettejä (36 turvepelletti -paketti ja minikasvihuone, jossa 12 turvepellettiä, sekä kuvasta puuttuva minikasvihuone, jossa on yksi iso turveseospelletti). Turvepelletit on erittäin käteviä ja helppoja. Ne sopivat tosi hyvin tilanteisiin, kun halutaan kylvää siististi "käsiä likaamatta".  Palkinnon lahjoitti tuotteiden markkinoija.
Palkinnon voitti Salli M Paljon onnea!

4. palkinto on Kuu ja sää Päiväkirja 2017. Siinä on lyhentein ilmaistuna mm. hyvät ajankohdat kylvää ja istuttaa kukkivia kasveja, kitkemispäivät, vihdantekopäivät ja paljon muuta. Päiväkirjassa on myös kirjoitustilaa omille merkinnöille. Palkinnon lahjoitti Puutarha Studio.
Palkinnon voitti Hilkka Koro Paljon onnea!


Arvontaan osallistuminen:

Arvontaan osallistut jättämällä kommentin
Mitä kasveja aiot kasvattaa tänä keväänä siemenistä? ”

Jos vastaat anonyyminä, kirjoita myös erottuva nimimerkki.
Lisäarvan saa, jos linkittää tämän arvonnan esim. omaan blogiin, kunhan kertoo siitä kommentissa 😊

Arvonta suoritetaan su 5.2.2017 klo 21.00.
Voittajien nimet laitan palkintojen kohdille.
Voittajalla on viikko aikaa ilmoittaa osoitteensa, sen jälkeen palkinto arvotaan uudelleen. Sivupalkista löytyy sähköpostiosoitteeni.
Palkinnot toimitetaan vain Suomeen.

Arvonta suoritettu.

Paljon onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!

Keväämmällä on tulossa uusi arvonta 😊
Onnea arvontaan!

Terkuin Sari

.

72 kommenttia:

  1. Wautsi, kiva arvonta johon on ihan pakko osallistua. Hienot on palkinnot!
    Kasvattelen tänäkin vuonna ahkeraliisaa, hopeavitjaa, lumihiutaletta, orvokkia, keijunmekkoa, heliotrooppia ..muutamia mainitakseni ja nyt on jo kylvettykin hitaasti kasvavia lajikkeita.

    VastaaPoista
  2. Osallistun arvontaan ja ainakin ruusupapua kehäkukkaa kasvatan siemenistä. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Hienot palkinnot! Aion kasvattaa mm. Lobeliaa, kelloköynnöstä, kehäkukkaa, ruiskaunokkia... muutamia mainitakseni. Opiskelen puutarhuriksi/viherrakentajaksi, niin saan koottua kasvattamistani kukista yhden koulutehtävän, kesäkukkakansion.
    Sari-Olipa kerran puutarha-blogista

    VastaaPoista
  4. Pionin siemenet kylvetty!
    T. Sari Ronkainen

    VastaaPoista
  5. Pionin siemenet kylvetty!
    T. Sari Ronkainen

    VastaaPoista
  6. Kasvatan tänä vuonna paprikaa, tomaattia, viidakkokurkkua, keijunmekkoa. Ja suoraan pihalle kaikkea mahdollista, esim. salaattia, tilliä, persiljaa, jne

    VastaaPoista
  7. Tomaattia terassilla turvesäkissä. Tulee niin hyviä. Siemenistä retiisiä myös turvesäkissä, saa nähdä onnistuuko. Keväällä on muutto, uudesta pihasta en tiedä vielä mitään, joten kukat laitan astioihin.

    Mukana arvonnassa leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Syyssyrikkää, lehtoakileijaa ja taispa tulla reunuspäivänkakkaraakin jo postitse :)

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa! Tänä vuonna panostan kesäkukkiin, kehäkukkaa, unikkoa, orvokkia, pelargoniaa...hyötykasveja kuitenkaan unohtamatta.

    VastaaPoista
  10. Useampaa eri chiliä, tomaattia ja paprikaa, maissia, mangoldia, kurkkua, testiin menee kiwano ja munakoiso.

    VastaaPoista
  11. Värinokkosia ja astereita aion yrittää,niihin on siemenet valmiina :)

    VastaaPoista
  12. Tomaattia, kurkkua, salaattia, porkkanaa... Kaikkea mahdollista syötävää. heinitiainen(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  13. tomaattia,kurkkua ja kesäkurpitsaa taimiksi siemenistä ja muitakin varmaan kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Hienot arvontapalkinnot! Kylvämistä on odottamassa ruiskukan siemeniä kahta eri väriä,sinisievikki ,orvokit laitan esikasvatukseen kunhan kuun vaihe on oikea,basilikan siemeniä ostan vielä ,lisäksi keräsin viime kesänä omien kehäkukkien ja krassien siemeniä.

    VastaaPoista
  15. Arvonnat ovat aina mukavia :) Itse aion ensi viikolla kylvää erilaisia paprikoita. Seuraavaksi erilaisia tomaatteja. Yrttejä ja joitakin kesäkukkia tietysti myös. Osan kylvän suoraan avomaalle. Ja jos kylvämiseksi lasketaan versojen kasvatus, niin herneet pötköttävät jo mullassa.

    VastaaPoista
  16. Yritän kasvattaa eri tomaattilajikkeita. Joskus olen yrittänyt yrttejä ja onnistunutkin. Perinteiset 1- vuotiset kesäkukat, kuten esimerkiksi kehäkukka, unikko ja ahkeraliisa lähtevät tänänkin vuonna.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  17. Ihana arvonta, joten pakkohan on heti osallistua! :)
    Siemenestä aion kasvattaa tomaatteja, lehtikaalia, unikoita, auringonkukkia, sikuria, karviaiskoisoa, ja vaikka mitä! Into on kova :D

    VastaaPoista
  18. Siemenpussukat rapisevat jo täälläkin. Kasvattelen ainakin tomaatintaimet,kurkkua,kesäkurpitsaa ja tietenkin PALJON kukkia.Kukkalistalla on keijunmekkoa,astereita,auringonkukkia ja tietenkin kehäkukkia. Kasvimaalle ehkä vielä mahtuu salaattia ja tilliä.
    T. Liisa Kuusiaidan takaa liisavottone@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Onpas hienot palkinnot. Itse kasvatan vain samettikukkia ja kehäkukkia. Ei ole oikein tilaa muuhun. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kivat palkinnot :) En ole vielä päättänyt mitä kylvän, mutta ainakin silkkiunikoita, tomaatteja, härkäpapuja, salaatteja ja kesäkukkia. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Reissusta toin ja nyt jo itäneet kanariantaateli ja sypressi - mitähän ihmettä niilläkin teen, jos jäävät henkiin?? Keväällä kylvän kurpitsoita, tänä vuonna yritän hokkaidoa kaupan kurpitsan siemenistä, kun spagetti viime vuonna onnistui siten. Plus kirsikkatomaatteja, palmukaalia, porkkanoita, herneitä, pensaspapuja ja härkäpapuja. Ynnä sammareita, kehäkukkaa, harsokukkaa, ruiskaunokeita, kosmoskukkaa, oopiumunikkoja, tuliunikoita. Ja jos jotain mielenkiintoista muuta tulee vastaan, niin mikä etten vielä lisääkin.
    Moster Riikka tämän viestin takana.

    VastaaPoista
  22. kyllä noita unikoita kokeilen tykkään niistä

    VastaaPoista
  23. Suunnitelmissa on tänä vuonna kokeilla tomaatin kylvöä, jota en ole tässä talossa saanut vielä onnistumaan... Nyt olisi tomaatille sopiva aurinkoinen seinänvierustakin tarjolla, niin on pakko yrittää. Noin muuten suosin suorakylvettäviä kasveja, ja toivottavasti tänä vuonna ehtii kylvämään härkäpapuja, palsternakkaa, hernettä, porkkanaa, salaattia, retiisiä, yrttejä. Ihana arvonta <3
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. JohannaÄ kommentoi: mitä en :)
    Nyt kasvamassa pelargoniat, orvokit ja chileistä jo ensimmäiset.
    Ja kesällä ajattelin kylvää valeistutukseen vanhaan traktorinrenkaaseen ensimmäistä kertaa perannat.
    Ai niin, rhodo-vauvatkin odottaa ulospääsyä.

    VastaaPoista
  25. sunnuntaina kylvän orvokit, helmikuussa jättisipulia ja myöhemmin keväällä samettiruusuja kolmea eri sorttia. Tänä vuonna esikasvatan myös kesäkurpitsaa ja persiljaa, jotka päätyvät lopulta palstalle.

    VastaaPoista
  26. Tänä vuonna kasvatan suuren määrän samettiruusuja, koska ne onnistuvat takuuvarmasti, sopivat monenlaisiin istutuksiin ja ovat nättejä. Muiden kukkien kanssa onnistuminen onkin sitten niin ja näin.

    VastaaPoista
  27. Basilikaa ja muita yrttejä, jättikurpitsaa ja samettikukkaa ainakin :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ohan palkinnot :) Yritän siemenistä keijunmekkoa,unikkoja,petunioita,orvokkeja,tomaattia,krasseja,tuoksuhernettä ja muutamia muita. virpi.wt@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Tällä hetkellä kasvamassa on chilejä, pelargoneja ja keijunmekkoa. Yrttejä ja kukkia pitäisi vielä kasvattaa. eva(at)iki.fi

    VastaaPoista
  30. Ihana arvonta!Ainakin porkkanaa ja kesäkurpitsaa,samettiruusuja ja kehäkukkia.tarja@nokso.fi

    VastaaPoista
  31. Mukaaan ihanan keväiseen arvontaan! Yleensä olen kasvatellut siemenistä ainakin samenttiruusuja. Muut siemenkokeilut ovat olleet aika vaihtelevia. Nyt en ole yhtään vielä osannut päättää, mitä ensi kesänä pihalle haluaisinkaan. Ehkä se inspiraatio tällaisten juttujen kautta alkaa heräillä. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kesäkukkia kuten samettikukkaa, leijonankitaa, kehäkukkaa ym sekä salaatteja ja yrttejä.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Krasseja, keijunmekkoa, mustasilmäsusannaa, tuoksuhernettä ja varmaan jotain muitakin köynnöksiä. Niillä saa terassin muutettua viidakoksi :D

    VastaaPoista
  34. Wau mitkä palkinnot! Tulevana keväänä kylvän joka paikkaan erilaisia papuja, ovat niin herkkua. Esikasvatukseen bataatti, pimientos de padron -paprikat ja laventelit.

    VastaaPoista
  35. Sormet jo hykertää milloin pääsee esikasvattamaan viime kesän uuden tuttavuuden: lehtikaalin. Sen lisäksi ainakin pensas(amppeli) tomaatti teransin lämpöön. Syksyllä maahan laitettujen valkosipulin ja porkkanan (kiitos vinkistä kylvää porkkana jo syksyllä) lisäksi kasvimaalle palsternakka, nauris, yrtit, sipulit ja tietenkään parsakaalta unohtamatta.
    Nam.. vesi herahti jo kielelle....

    VastaaPoista
  36. Kukkia, kukkia, kukkia: keijunmekkoa, pelargonia, kerrottua petuniaa, miljoonakelloa, ahkeraliisaa, hopeavitjaa jnejne...

    VastaaPoista
  37. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  38. Hei, uskaltaudun nyt kertomaan, etten ole vielä koskaan siemenistä kasvattanut mitään ;( mutta tänä keväänä kokeilen jotain aloittelijalle sopivaa. Mitähän se olisi? Syötävää nyt ainakin. Salaatissa luulen onnistuvani :)
    Avene

    VastaaPoista
  39. Hei.blogiasi on mukava kävästä katsomassa...mutta kaamos väistyy ja viikonloppuna aloitan .. Sinivaleunikot kylmäkäsittelyyn..keijunmekkoa, heliotrooppia ja orvokkeja siitä se lähtee ja jatkuu . Ihania heiniä, kerrottuja petunioita ym. Riitja

    VastaaPoista
  40. Keijunmekkoa, sinivaleunikkoa, kiinanlumikärhöä, palavarakkautta. Hyötykasveista tomaattia, paprikaa, kurkkua, maissia. Nämä tulivat nyt ensimmäisinä mieleeni. Linkitän myös omaan blogiini.

    VastaaPoista
  41. Keijunmekkoa, jättipoimulehteä, punarevonhäntää, tomaatteja, chilejä, paprikoita, papuja, kurpitsoita, pepinoa, himalajanjalkalehteä ja paljon muuta. Taimihommat on minun mieleeni! Kiitos tästä mielenkiintoisesta ja informatiivisesta blogista, seuraan tätä säännöllisesti! Ja mahtavasta arvonnasta! (hilkka.koro@luukku.com)

    VastaaPoista
  42. Hienot palkinnot! Chilejä, tomaatteja, kurkkua ja yrttejä. Siemenestä kasvatettavia kesäkukkia en ole vielä osannut päättää. miina.jyrkanne@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  43. Hienot palkinnot! Chilejä, tomaatteja, kurkkua ja yrttejä. Siemenestä kasvatettavia kesäkukkia en ole vielä osannut päättää. miina.jyrkanne@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  44. Tomaattia, kasvihuonekurkkua, yrttejä (varsinkin lehtipersiljaa ja basilikaa). Latva-artisokat ovat jo mullassa. Kesäkukista vanhoja tuttuja auringonhattua, astereita ja liuskamiinanköynnöstä. Aion myös kokeilla jättiverbenaa kylmäkäsittelyineen.

    VastaaPoista
  45. Orvokkeja ja uutena keijunmekko. Kehäkukat kuuluvat aina ja aion kokeilla niittykukkaseosta. Kurpitsa ja salaatit sekä yrtit. leenap2009@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Lehtikaalia, avomaakurkkua, petuniaa ja samettikukkia. (Nimim. Broccoli)

    VastaaPoista
  47. Kasvilavoihin lehtikaali, porkkana, salaatti yms. muut vihannekset. Samoin niihin hyönteishätyytys kukat samettiruusu, kehäkukka. Mies kasvattaa kasvihuoneeseen tomaatin ja kurkun. Myös kasvihuone saa hätyytys kukat :) Sirpa G

    VastaaPoista
  48. Kasvatuslistallani on kesäkukkia, tomaatteja, kurkkua ja kesäkurpitsaa. Herneitä ja yrttejä. Lisäksi lisää puutarhaani perennoja, joita esikasvatan jo keväällä.

    VastaaPoista
  49. Saattaapa olla etten kylvä kuin rairuohoa, paitsi jos voitan nuo siemenpussit :)Leena59

    VastaaPoista
  50. Päätin taas kerran, etten kylvä mitään... Saa nähdä miten käy, kun kevät etenee :)

    VastaaPoista
  51. Olipas hyvä aika taas tupsahtaa blogimaailmaan! Tänä vuonna olisi tarkoitus laittaa perinteisesti basilikaa ja salaattia siemenistä, ja testata vieläkö laatikon pohjalla lojuvissa ying yang-pavuissa on eloa :) Linkkaan kilpailusu blogiini, eli lisäarvalla :)

    VastaaPoista
  52. Keijunmekko , mustasilmä susanna, hajuherne, krassit, samettikukka ja oppineittenkukka kesäkukista.. Kesäkurpitsa ja lehtikaali hyötykasveista

    VastaaPoista
  53. Ainakin tomaatteja, se on jo perinne;)

    VastaaPoista
  54. Esikasvatan kesäkurpitsaa, samettikukkaa, krassia ja ensimmäistä kertaa yritän keijunmekkoa.

    VastaaPoista
  55. Kylvetty jo chilejä, laventeli, latva-artisokka, mansikka, paprika, jättisipuli, mukulaselleri. Kaikkea mahdollista kylvän vielä yrteistä porkkanoihin hyötykasveista. Sitten koristekasvit päälle. Haastavampina taitaa olla akileijat ja erityiset unikot, mm. sinivaleunikko.

    VastaaPoista
  56. Kylvettävien siementen listalla ainakin tilli, lehtikaali, pinaatti, tomaatti, salaatteja. Joitakin kesäkukkia myös ainakin tyttärelle annettavaksi esim. samettiruusuja estämään tuholaisia :)

    Piude

    VastaaPoista
  57. Kävin juuri Hyötykasviyhdistyksen puodissa ja tuli ostettua kevään ensimmäinen siemenpussipino. Aion kylvää laventelia, iltahelokkia, pinaattia, yrttiselleriä, samettkukkia, lehtikorianteria, sidesalaattia, lakritsikasvia, palmukaalia, rohtosormustinkukkaa ja auringonkukkaa. Syksyllä kerättyjä siemeniä on ainakin maurinmalvaa, idänunikkoa ja akileijaa. Näistä se lähtee!

    VastaaPoista
  58. Kukkien lisäksi erilaisia papuja ja yrttejä. Retiisejä on myös ja salaatteja.
    Jos tulee vastaan jotakin uutuuksia niitä kokeillaan aina joka vuosi.

    VastaaPoista
  59. Tomaattia, kurkkua, salaattia ym. maistuvaa herkkua. :) MariaR

    VastaaPoista
  60. Ahkeraliisaa, apinankukkaa,tsinniaa jne.
    Nimimerkki "uuden pihan perustanut"

    VastaaPoista
  61. Chilintaimet jo hyvässä vauhdissa. Lisäksi laitan jokavuotuiseen tapaani ainakin tomaattia ja kurkkua. Joka kevät ilmoitan suureen ääneen etten tänä vuonna idätä/istuta/kylvä juuri mitään tai hanki kovin montaa kesäkukkaa, ei sitä ikinä tapahdu. Nytkin chilejä on jo 15 eri lajiketta kasvamassa ja kävin jo hypistelemässä siemenpusseja kaupassa sekä tein suunnitelmaa kukkapenkin laajennuksesta että hankittavista kesäkukista �� nimimerkillä Rakkaudesta puutarhaan

    VastaaPoista
  62. En ole vielä päättänyt mitä kaikkea istutan tänä vuonna, luultavasti ainakin unikkoa, astereita ja keijunmekkoa.

    VastaaPoista
  63. En esikasvata tänä keväänä sisällä mitään, koska pentu kissa on niin villi ja innokas puutarhuri. Suorakylvönä laitan joitakin kukkia, se on varma.

    VastaaPoista
  64. Kiva arvonta! Aion kylvää tilliä, persiljaa, lehtikaalia, kyssäkaalia ja kesäkukkia ainakin auringonkukkia, krasseja, maurinmalvaa, kehäkukkia ja unikoita. Kevättä odotellen Pepi

    VastaaPoista
  65. Samettiruusuja, niitä minikukkaisia.

    VastaaPoista
  66. Kiva arvonta! Ja onneksi löysin taas blogiisi Asuntomessujen blogin kautta, siellä näin linkin tänne :)
    Tänä vuonna kylvän taas laajasti kaikenlaista kivaa :) Tällä hetkellä kylvettynä on chilejä, nuokkulaukkaa, kelloköynnöstä, varjoliljaa, isotähtiputkea ja jättikarhunputkea. Ja lisää on luvassa :)

    VastaaPoista
  67. Aion kasvattaa tomaattia,avomaankurkkuja,erilaisia vihanneksia ja samettikukkia,kelloköynnös ja tuoksuherneitä.Mukana arvonnassa.Aurinkoisia päiviä odotellen Orvokki.

    VastaaPoista
  68. Kiva arvonta! Kylmäkäsittelyssä on ritarinkannuksia, tähtiputkea ja karhunlaukkaa. Keväämmällä laitan kesäpäivänhattuja ja tsinnioita.
    Kokeilen onneani bonusarvalla. Kommentin pitäisi viedä tänne linkitettyyn blogipostaukseen.

    VastaaPoista
  69. Chilit ja vihannekset kiinnostaisivat :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Joka kevät teen päätöksen, että ensvuonna ostan kaikki taimet. Nyt
    kuitenkin sormet syyhyää jo multaa ja siemeniä. Viidakkokurkun siemenet
    ainakin aion laittaa.

    Viherpeukalo

    VastaaPoista
  71. Eksyinpä hyvään aikaan tänne Sarin sivuille, pari tuntia vielä aikaa osallistua kivaan kilpailuun. Siemenkylvöjä: Keijunmekkoa (jo koulittuna), chilejä, tomaatteja, kurpitsaa, papuja, herkkuhyppykurkkua, lukematon määrä monivuotisia kylmäkäsittelyyn ja kevätkylvöön, kesäkukista vain kääpiösamettikukkaa.
    :)evuli

    VastaaPoista
  72. Yrttejä ja salaattia ainakin.
    t. Niiskuneiti

    VastaaPoista