Sivut

perjantai 3. helmikuuta 2017

Ekstrahoidon kasvit, ja pihasuunnittelu

Moni teistä ehkä tietääkin, että pidän pihasuunnittelukursseja harrastelijoille. Sain kohteliaan pyynnön tehdä ekstrahoidon kasveista postauksen tänne blogiin. Ja tämä aihe on muutenkin hyvin ajankohtainen niille, joilla ei ole yhtään kokemusta pihasta.
Reilusti suurin osa pihan kasveista on todella helppohoitoisia eli vaativat hoitamista hyvin vähän. Osa pärjää jopa ilman hoitoa. Eli jos haluaa super helppohoitoisen pihan, kannattaa ehkä valita muita kuin tämän jutun kasveja 😊

Jaloruusut:

Ylimmän kuvan jaloruusut sekä köynnösruusut vaativat talvisuojauksen lopun ikää. Oksia kuivuu joka talvi, ja ne leikataan keväällä. Jos kesällä ei sada, niitä pitää kastella runsaalla vesimäärällä. Jaloruusuja pitää lisäksi lannoittaa, myrkyttää niistä kirvoja viikoittain sekä leikata kuihtuneet kukat pois.
Hyvällä ekstrahoidolla ne kukkivat keskikesältä pakkasiin asti. Ovat muuten omia suosikkejani.

Osa perennoista:

Muutamat ekstrahoidon perennat (monivuotiset kukkapenkkikasvit), kuten syysleimut, vaativat jakamisen 2-5 vuoden välein. Muuten ne hiipuvat ja voivat jopa hävitä kokonaan. Kuvan vanhat syysleimut ovat meidän pihalta ja kukkivat edelleen hyvin.
On myös perennoja, mitkä pitää tukea, sillä ne eivät pysy pystyssä. Sitten on niitä, mitkä ränsistyy rumaksi kukinnan jälkeen eli kaipaavat siistimistä. Ja joihinkin perennoihin tulee kirvoja, joita saa myrkyttää.
Onneksi iso osa perennoista pärjää melkein omillaan. Edellytyksenä tietenkin niille sopiva hyvä multa ja oikea kasvupaikka. Eli pätevä tieto on valttia kasvivalinnoissa 😋

Daaliat ja muut kesäkukat:

Daaliat ja muut yksivuotiset kesäkukat ovat myös ekstrahoidon kasveja, sillä niitähän pitää kastella ja lannoittaa säännöllisesti, yleensä useamman kerran viikossa. Ja kuihtuneet kukat tulee myös leikata pois. On ne kyllä kauniita ja tuovat väriä muuten niin vihreään pihaan.

Hyötykasvit:

Tietenkin viljelylaatikot ja kasvimaat kuuluvat myös ekstrahoitoon. Niitä kastellaan, kitketään, harvennetaan, torjutaan mahdollisia ötököitä. Ja kerätään upeaa ja maukasta satoa 😊

Rikkaruohoton nurmikko:

Rikkaruohoton nurmikko on ehkä se kaikkein aikaa vievin kasvillisuus kotipihoilla. Sillä sitä lannoitetaan keväällä, pari kertaa kesällä ja elokuussa annetaan syyslannos. Kuivana jaksona kastellaan, ja nurmikko leikataan 2-3 kertaa viikossa toukokuun puolesta välistä lokakuun puoleen väliin. Lisäksi puiden lehdet haravoidaan pois ja mahdolliset rikkaruohot kitketään.
Toisaalta, nurmikkoa hoitaessa saa olla ulkona raikkaassa ilmassa. Eli asioilla on puolensa.

Muotoon leikatut pensasaidat:

Kasvilajista ja paikasta riippuen pensasaidat leikataan muotoon 1-3 kertaa vuodessa. Jos aita on liian korkea, leikkaus joudutaan tekemään tikkailta, eli on silloin tosi työlästä.

Varmasti on vielä muitakin ekstrahoidon kasveja... tuleeko teille jokin mieleen?


Löytyykö pihan hoitoon aikaa:

Se kannattaa miettiä ja keskustella puolison kanssa, jo ennen kuin lähtee suunnittelemaan tai rakentamaan pihaa.
Joku nauttii pensasaidan leikkaamisesta ja leikkaisi vaikka naapurienkin aidat. Toinen taas kokee homman tosi vastenmielisenä. Ja se mistä pitää, siihen löytyy yleensä myös aikaa 😊

Apua... tiedätkö hyvää kurssipaikkaa?

Olen nyt pitkästä aikaa pitämässä fengshui-puutarhakursseja ja etsin niille sopivaa paikkaa pääkaupunkiseudulta. Toki muutkin paikkakunnat voivat olla mahdollisia. Suunnitteilla on muitakin puutarha- ja fengshuikursseja
Kaikki vinkit otan ilolla vastaan, vaikka sivupalkissa olevaan sähköpostiosoitteeseen.

Vielä ehtii osallistua keväiseen arvontaan, klik.


Leppoisaa viikonloppua!

Terkuin Sari

Sarja pihasuunnittelusta - tosi vanhoja postauksia 😊 :

10 kommenttia:

  1. Ihan kauhein ja raskain homma on se, että dahliat ja muut vastaavat juurakot pitäisi nostaa lämpimämpiin olosuhteisiin syksyllä. Ja täällä pohjoisessa sopivan ajankohdan miettimisessä voi käydä kehnosti: lunta tai pakkasta, pakkasta ja lunta. Viime kesän kukkivat ovat nyt sitten takapatiolla paljaaltaan sankossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei, miten pääsi käymään. Juurakoiden ja mukuloiden noston aika tosiaan vaatii pähkäilyä ja sääennusteen seuraamista. Siinä onneksi kokemus antaa varmuutta, sitten kun muutamana syksynä on saanut juurakot kaivettua ajoissa kellariin.
      Monella miettiminen, epäröinti ja tuskailu vie niin paljon energiaa, että homma tuntuu tosi vastenmieliseltä.... vaikka itse tekeminen veisi aikaa vain 5 minuuttia. Ja taitaa koskea muitakin kuin puutarhatöitä :)

      Poista
  2. Itse puutarhahörhönä tykkään puuhailla pihalla ja tehdä siellä kaikenlaista päivittäin, joten liian helppohoitoinen piha ei olisi minun juttuni;)
    Upeat daaliat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, että pihalla pitää olla juuri sopivan verran puuhasteltavaa. Ja mielellään sellaista, mitä tekee innostuneesti :)
      Kiitos, daaliat on jo aika vanhoja.

      Poista
  3. Kauniit daaliat ja ihanan väriset syysleimut! Puutarhassa puuhailu on hauskaa ja monet työläätkin hommat siellä ovat mieluisaa touhua ja stressinpurkua. Tuo nurmikonhoito voikukkien kitkemisineen on kuitenkin välillä ärsyttävää. Onneksi mies tekee sitä mielellään, niin ei itse tarvitse ainakaan kokonaan sitä hoitaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syysleimut on tosi näyttäviä, kun niitä on paljon. Viime kesänä ne kukkivat uskomattoman pitkään. Siis kivahan niitä on jakaa, kun kiitokseksi puuhasta saa upean kukinnan :)
      Minä taas inhoan nurmikon leikkaamista ruohonleikkurilla. Se on kaikkein ärsyttävintä puuhaa.

      Poista
  4. Hyvä postaus. Hyvä neuvo niille jotka puutarhaa perustavat, pitää miettiä onko aikaa myös sen hoitamiseen. Nautin puutarhan jokaisesta hommasta, niinpä sen hoitaminen ei tunnu mitenkään raskaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan sen kursseillani, että isolle osalle pihajutut ovat ihan uusia. Silloin esim. näistä blogeista saa aivan liian ruusuisen kuvan kasvivalinnasta, siis jos ei ole hajuakaan kasvien hoidosta. Toisaalta, sitä aina oppii tekemällä ja kantapään kautta :)
      Ja jos pihahommia tekee vähän kerrallaan ja päivittäin, ne eivät ole niin rankkoja :)

      Poista
  5. Hyvä, että muistutit leimuista, viime syksynä istutin niitä pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla menee sitten vielä muutamia vuosia, ennen kuin niitä tarvitsee jakaa. Ja jakaminen käy tosi helposti, koska juuret eivät ole kovin isot. Toista on vanhan päivänliljan jakaminen :)

      Poista