Sivut

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Myrtti ja myrsikki - puut on pop!

Puut ovat niin mystisen upeita, että niitä pitää saada myös sisälle. Toki nyt näin pienikokoisina. Yksi parhaimmista on myrtti, sillä se kestää hyvin leikkaamista ja sille saa selvän rungon. Aiemmin leikkasin aina tämän myrtin pallomaiseksi, mutta nyt minua viehättää enemmän sen vapaa ja villi kasvutapa 😊

Toinen lempparini on myrsikki. Se on söpön pieni ja hidaskasvuinen, joten sopii vaikka kapealle ikkunalaudalle. Tätä olen leikannut vähän, koska se on kasvattanut vain muutamaa oksaa hassun pitkäksi.
Kuten istutetut puut pihalla, niin tällekin laitoin puun tuennan 😊 
Todellinen syy tuentaan oli se, että runko oli painunut vinoon. Ja tuenta tekee siitä hauskan näköisen.

Myrtin ja myrsikin lehdet ovat aika erilaiset. Olen yrittänyt puhdistaa myrsikin lehtiä, mutta jostain syystä nuo harmahtavat läiskät eivät lähde lehdistä. Kummatkin puut ovat muuten olleet minulla jo useamman vuoden 😊

Myrtin hoito-ohje:

Myrtti (Myrtus) viihtyy runsaassa hajavalossa, eli se ei pidä paahtavasta auringonpaisteesta. Mullan pinta saa kevyesti kuivahtaa ennen kastelua. Kuitenkin multa ei saa kuivahtaa liikaa, ja siksi olenkin istuttanut sen altakasteluruukkuun. Lannoitetaan keväästä syksyyn miedolla lannoitteella. Pimeänä talviaikana se viihtyy parhaiten viileämmässä huoneessa tai viileämmällä ikkunalla. Talvella se pudottelee lehtiä, mutta keväällä alkaa taas kasvattaa uusia. Sille suositellaan hapahkoa multaa ja kasteluvettä. Itse olen antanut sille ihan tavallista hanavettä ja altakastelumultaa. Myrtti on niin hidaskasvuinen ja pienijuurinen, että multaa ei vaihdeta joka vuosi.

Myrsikin hoito-ohje:

Pensasmyrsikki (Myrsine africana) viihtyy puolivarjossa. Sitä kastellaan, kun mullan pinta on kuivahtanut. Se kestää myös kuivahtamisen ja siksi uskalsinkin istuttaa sen saviruukkuun.
Mysikkiä lannoitetaan vähän ja miedolla lannoitteella. Sen oksia voi myös leikata. Samoin kuin myrtti niin myrsikkikin viihtyy useamman vuoden samassa mullassa.


Puut ja fengshui:

Puilla on aivan oma symboliikkansa, joten ei ihme, että ne ovat aina viehättäneet ihmisiä. Fengshuissa puita tarkastellaan myös niiden muodon ja värityksen kautta. Joka tapauksessa ne symboloivat iättömyyttä ja jatkuvuutta, sillä puu on kasvanut ennen meitä ja jatkaa kasvuaan kuolemamme jälkeen. Sama symboliikka on myös näissä puunmallisissa huonekasveissa. Eli puita kannattaa suosia sisälläkin 😊

Terkuin Sari


Ps. Vielä on muutama tunti aikaa osallistua arvontaan, klik

8 kommenttia:

  1. Nämä pikkupuut ovat kyllä niin ihania, minä olen leikannut kiinanruusunkin varrelliseksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinanruususta saa hauskan pikkupuun. Se taitaa tosin olla vähän isompi kuin nämä minun :)
      Ai niin, onhan ikkunallani vielä kaksi rungollista pelargoniakin. Ne ihan unohdin, kun ovat muitten pelakuitten seassa.

      Poista
  2. Rungollinen pelargonia kuulostaa kiehtovalta! Voisitko laittaa siitä kuvan joskus tänne blogiisi. Kiitos etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ne kaksi, mitä minulla on, ovat ihan itse alkaneet kasvattaa vain yhtä runkoa. Laitan kuvan vähän myöhemmin, vaikka mullanvaihdon yhteydessä.

      Poista
  3. Nämä olivat aivan ihana löytö! Olen kuullut kasvien nimet äidiltäni aikanaan, joten myös ainakin myrtti perinteinen kasvi.
    Puhuit puista. Onko sinulla kokemusta/tietoa mitkä ulkona viihtyvät (I-vyöh) puut ovat pienijuurisia? Joudumme kaatamaan kuusen ja haavan etukallion päältä, koska juuret kasvavat talon alle. Maisema muuttuu aivan autioksi ja rakastan puita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrtti on tosiaankin vanha huonekasvi Suomessa. Sitä on kasvatettu ainakin jo 1800-luvun alussa.
      Pienillä puilla on pienemmät juuret kuin suurilla puilla. Kaikkein pienijuurisimpia taitaa olla rungollisiksi kasvatetut syreenit, tuomipihlajat, aroniat yms. Niillä on jo taimistolla kasvatettu selkeä yksi runko, ja kaikki oksat kasvavat vain rungon yläosassa. Siis samantyyppisiä kuin tämän postauksen kuvissa, mutta isompia ja viihtyvät pihalla :)

      Poista
  4. Heippa,milloin tuota myrsikkiä on paras leikata? Minulla puu on kasvattanut huikea pitkiä oksia jota en meinaa raskia leikata mutta nyt olis aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Jos ne on jo nyt liian pitkiä, niin leikkaa heti niitä lyhemmiksi. Vielä kun on kasvava kuun.
      Yleensä isompi leikkaaminen, jos siihen on tarvetta, tehdään loppukeväällä ja pitkin kesää muotoon trimmaamista. Eli sinun puusi taitaa kaivata vain sitä trimmaamista :)

      Poista