Sivut

perjantai 30. elokuuta 2024

Luonto omalla pihalla

 
Huomenna lauantaina on Suomen luonnonpäivä, joten nyt oli hyvä hetki miettiä, mitä luontoa on omalla pihalla. Itse asiassa pihat ja puutarhat ovat aina osa luontoa! Olen huomannut kursseilla, että moni ei tule ajatelleeksi sitä tai jopa mieltävät, että oma piha ei ole lainkaan luontoa. Sen takia tämä aihe on myös tosi tärkeä.

Pikkulintujen touhuja on kiva seurata keväällä ja kesällä. Niitä pääsee seuraamaan ihan omalla pihalla, kun puissa on linnunpönttöjä. Nykyään ne ripustetaan alemmas, mitä ennen eli hyvälle tyhjennyskorkeudelle. Jos pihallasi ei ole yhtään linnunpönttöä, hanki sinne jo nyt ainakin yksi. Se on sitten aikaisin keväällä valmiina, kun ensimmäiset linnut etsivät pesimäpönttöä.


Perhoset ja pörriäiset omalla pihalla...

Perhoset ja pörriäiset ovat ehdottomasti osa luontoa ja niitä tulisi näkyä jokaisella pihalla. Meidän pihalla on niitä onneksi runsaasti, sillä pihallamme on paljon kukkia niille keväästä syksyyn.
Kuvassa valkokukallinen syyssyrikkä, jossa on pari amiraali perhosta. Kuvan otin toissa päivänä.

Toki meillä on myös muitakin hyviä pörriäis- ja perhoskasveja puissa, pensaissa, köynnöksissä ja perennoissa. Löytyy myös luonnonvaraisia.
Ja on myös kukkaniittyä. Yleensä kukkaniityt niitetään loppukesällä, mutta tätä kuvan niittyä emme vielä raaskineet niittää. Se nimittäin kukkii edelleen ja siellä käy pörriäisiä. Jos et tiennyt, niin niityt vaatii niittämisen, jotta heinä ja puuntaimet eivät valtaa aluetta.

Kukkanurmikko luontoystävällisin nurmikko...

Helppo tapa lisätä luontoa pihalle on tehdä nurmikosta trendikäs kukkanurmikko. Siihen voi valita luonnonkasveja sekä perennoja, mitkä lisäävät pölyttäjiä ja muita hyönteisiä pihalle. Siten se lisää myös monimuotoisuutta, kun nurmikosta tulee monilajinen.

Luonnon saniaiset...

Kotimaiset luonnonvaraiset saniaiset on myös hyviä, varjoisemmille paikoille. Ne luovat hyvin suojaa eläimille, kuten siilille, mustarastaille ja muille. 
On myös paljon muita luonnonvaraisia kasveja, jotka sopivat ihan kaupunkipihaan. Esimerkiksi kosteammalle pihalle sopii hyvin keltakurjenmiekka ja rantakukka. Kuivemmalle vaikka kissankello ja kangasajuruoho.

Kannot ja luonto omalla pihalla...

Puun kantoja on hyvä jättää, jos vain mahdollista. Tässä kuvassa on vanha koivun kanto, jossa näkyy jotain lahottajasientä. Kanto näyttää olevan hyvä kasvualusta myös kasveille ja sammaleelle.
Tällaisissa lahoavissa kannoissa on hyviä koloja kimalaisten talvehtimispaikoiksi. Olen usein nähnytkin, kun pörheä kimalainen menee kannon koloon. 
Näin fengshui-konsulttina täytyy kyllä mainita vielä, että pihalla on toki paikkoja, joihin kantoja ei kannata jättää. 

Komposteissa luonnon multatehdas...

Puutarhakomposteissa on paljon lahottajasieniä, maan mikrobeja ja hyönteisiä. Ne saavat puutarhajätteestä aikaiseksi multaa. Se on luonnollinen prosessi, jota on kaikkialla luonnossa. Kompostimullalla saa myös parannettua vanhaa tai muuten huonokuntoista maata kasveille. Siitä enemmän sunnuntaina.
Kuvassa on meidän lepäävä kompostikasa, joka on peitetty oksasilpulla ensi kevääseen asti. Eli sen pintakerros on myös hyvä paikka erilaisille hyönteisille ja osa varmaan talvehtii sen suojissa.

Meidän alueella on espanjansiruetanoita, mutta nämä kompostit ei niitä houkuta sen enempää. Siruetanoita näkee eniten pihan tietyissä kosteammissa kohdissa ja niitä tulee myös aidan takaa lämpiminä sadepäivinä. Tänä vuonna niitä oli onneksi paljon vähemmän mitä edellisinä vuosina.
Espanjansiruetana on siis haitallinen vieraslaji ja siksi niitä kerätään sekä hävitetään.



Hyvää Suomen luonnonpäivää 31.8.!



Olisi kiva kuulla, mitä luontoa löytyy sinun pihaltasi? Onko jotain samaa, mitä meidän pihalla?


Puutarhaterkuin Sari


6 kommenttia:

  1. Ihmisten on hyvä löytää tasapaino luonnollisen luonnon ja luomansa tilan välillä. Luonto on lähellä osan vuodesta, kun vietämme aikaa pihoillamme. Mutta on hyvä myös ottaa huomioon eläinten pärjääminen ympäri vuoden - antaa mahdollisuus lisääntyä ja löytää turvallinen kolo jossa talvehtia. Toivon, että mahdollisimman moni hyönteinen löytää talvehtimispaikan syreenipuskan juurelle laittamastani kuusenruongosta. Sen viereen siirrän etupihalta sinne kasvaneet saniaiset, joiden olen antanut kasvaa enkä ole kitkenyt niitä pois. Osan kitkemisjätteistä olen jättänyt luonnontilassa olevalle paikalle, jotta lahoavia kasveja käyttävät eläimet voivat hyödyntää ne.
    Ilahdun jokaisesta sammakosta (tällä viikolla olen jo säikähtänyt ja säikyttänyt kolme pientä sammakkoa takapihallamme Ü), joita kuivasta kesästä huolimatta oleilee pihalla. Eilen olin tyhjentämässä vettä astiasta, mutta jätin tyhjentämättä kun siellä olikin sammakko :)
    Pelkäsin tämän kuivuuden takia, ettei pantterietanat selviä ja yllättäen olen löytänyt niitä takapihalta paljon enemmän kuin aiempina kesinä. Muutaman isomman ja paljon pikkuetanoita <3
    Katselen juuri takapihalle, kun talitiainen käy juomassa pöydällä olevasta astiasta aamun aikana satanutta vettä. Kun lintuja käy pihalla, samalla putsaavat luumupuista hyönteisiä.
    Takapihalla käy myös oravia ja olen nähnyt siellä myyriäkin kulkevan. Niiden perässä varmaan kettukin takapihalla käy, näin ensimmäisen ja ainoan kerran ketun takapihalla kesäkuun puolella.
    Kauriit kulkevat tuossa viereisessä puistossa ja rusakot liikkuvat pihoilla ja puistossa. Niistä ei ole haittaa, kun saavat ruokansa muualta. Vain huhtikuisen lumisateen jälkeen muutama tulppaanin kukka oli kadonnut tuolta puiston puoleiselta reunalta syreenipuskan alta, kun puistoon levinneet krookukset olivat vielä lumen alla piilossa.
    Hyvin sitä kaupunkiympäristössäkin pärjää luonnon kanssa, kun sille antaa tilaa. Päätin pärjätä yhteiselossa myös kusiaisten kanssa ja vältellä kävelemässä siellä, mihin ovat kotinsa rakentaneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on upean paljon kaikenlaista luontoa pihallasi. Niitä on varmasti ilahduttavaa seurata ihan ympäri vuoden, ja vuodesta toiseen.
      Meilläkin on ollut kuivaa ja ehkäpä siksi sammakoita ei ole näkynyt. Tosin ne voivat olla lähistön ojassa varjoisammalla paikalla.
      Pihalla usein vierailee paljon sellaisiakin eläimiä, joista emme ole lainkaan tietoisia. Mikä luo pihasta luonnollisemman ja vähän mystisen. Yksi talvi lumeen jääneistä jäljistä päätellen pihamme läpi oli kulkenut ilves, ihan omakotitaloalueella. Sen jälkeen ei näkynyt rusakoita eikä kauriita vähään aikaan.
      Omasta pihasta tulee paljon mielenkiintoisempi, kun luo ja hoitaa sitä luonto huomioiden. Eli juuri niin, kuten kirjoitit... yhteiselossa :)

      Poista
  2. Hyvä muistutus! Meidän pihalta löytyy myös linnunpönttöjä, siilin talvipesä, saniaisia ja iso luonnonkukkaniitty pölyttäjineen 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidänkin pihalta löytyy tosi kivasti luontoa :) Siilin talvipesä on mielenkiintoinen, sillä sellaisia näkee harvemmin pihoilla. Ja ihan mahtavaa, että voitte pitää isoa luonnonkukkaniittyä, koska se on tosi tärkeä pölyttäjille ja muille hyönteisille.

      Poista
  3. Aika lailla samoja asioita löytyy meidänkin pihalta, kukkanurmikko kyllä puuttuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että teidänkin pihalta löytyy paljon luontoa. Kukkanurmikko on muuten tosi trendikäs ja upea kukkiessaan. Suosittelen sitä siis johonkin kohtaan kokeilemaan :)

      Poista