Sivut

perjantai 10. toukokuuta 2024

Daalian istutus maahan toukokuussa

Nyt on daalian juurakoiden istutus maahan tehty. Yleensä istutamme ne näin toukokuussa, kun maa on hieman lämmennyt.  Juurakot olivat talvisäilytyksessä kellarin viileydessä, turpeeseen haudattuna. Turpeena on edelleen se sama turve, jota käytettiin talvisäilytystestissä. Nytkin säilytämme taas turpeen, sillä se ei muutu miksikään ja toimii loistavasti edelleen.


Pitkä daaliapenkki ja monta juurakkoa...

Nämä meidän noin 35 vuotta vanhat daaliat istutetaan joka kevät tähän pitkään penkkiin. Nyt teimme taas niin, että ensin jaoimme juurakot penkin viereen nurmikolle. Ja ne mitkä eivät tähän mahtuneet, istutamme uuteen kasviryhmään. Sen teosta laitan tänne myöhemmin oman postauksen.

Daalian istutus maahan toukokuussa...

Daaliapenkin mullassa on biohiiltä, joka on lisätty siihen noin 7 vuotta sitten. Joka kevät lannoitamme mullan luomulannoitteella ja vuosittain lisäämme tähän myös kompostimultaa. Daalioilla on siis super hyvää multaa, jossa on runsas maan mikrobitoiminta ja biohiili vähentää kasteluntarvetta.
Daalian juurakon istutus tehdään niin, että vanhat varrenjämät jää törröttämään mullasta. Eli kaikki juurimukulat täytyy peittää mullalla. Daalia ei ole kovinkaan ronkeli istutussyvyydestä, kunhan ei jätä mukuloita näkyviin eikä hautaa juurakkoa syvälle.
Lopuksi voisi kastella, mutta me jätimme sen nyt tekemättä, koska on vielä yöpakkasriski lähipäivinä ja emme koskaan kastele näitä.

Juurakoiden suoraan maahan istutusta usein suositellaan vain Etelä-Suomessa, Tampereen alapuolella. Pohjoisempana kannattaa esikasvattaa juurakot, jotta ne ehtivät kukkia loppukesällä.
Toki etelämmässäkin juurakoita voi esikasvattaa, sillä se aikaistaa kukkimisen alkamista.

Irronneet juurimukulat myös maahan...

Irronneet juurimukulat istutamme myös maahan, sillä niistä kasvaa vähitellen juurakko. Ehkäpä jo ensi vuonna kukkiva juurakko.

Daalian versot kesäkuun alussa...

Noin kuukauden kuluttua istutuksesta eli kesäkuun alussa maanpinnalla näkyy jo daalian versojen alut. Riippuen toukokuun säästä, versot voivat olla vielä pienet tai jo pidemmät.
Näköjään kuvan daalian versoja on espanjansiruetanat käyneet hieman syömässä. Daaliat onkin niiden suurta herkkua alkukesällä, mutta onneksi on olemassa etanarakeet😊

Daaliat aloittavat kukkimisen heinäkuun alkupuoliskolla...

Nämä meidän daaliat aloittavat kukkimisen yleensä heinäkuun 10.-13. päivä. Kuten kuvasta näkyy, nämä ovat runsaskukkaisia, kun nuppuja on noin paljon.
Teen kaikki puutarhanhoitotyöt kuun  mukaan hyvinä päivinä eli lannoittamisen, kylvöt, istuttamiset jne.

Lisää postauksia daalioista...



Puutarhaterveisin Sari




6 kommenttia:

  1. Onpa muhkeita mukuloita! Varmasti kukkivat kesällä taas kauniisti. Omani laitoin kasvimökkiin ruukkuihin odottamaan maan lämpenemistä. Pian pääseekin istuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tosiaan muhkeita, sillä emme jaa niitä koskaan. Ne ikään kuin itsestään lohkeavat osiin aina välillä :)
      Tuo onkin kätevä tapa esikasvattaa daalioita, niin saa kukinnan alkamaan hieman aikaisemmin. Toki pitää muistaa sitten ulkona, että mahdolliset yöpakkaset palelluttavat herkästi versoja, ellei ole muistanut suojata niitä yöksi.

      Poista
  2. Missä sitä biohiiltä myydään? Onko ihan tavallisissa puutarhaliikkeissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biohiiltä on myynnissä Hankkijalla ja varmasti myös isommissa puutarhamyymälöissä.
      Sitä voi tilata myös suoraan valmistajalta eli https://carbons.fi verkkokaupasta. Siellä on laajin valikoima eri kokoisina pakkauksina ja myös sitä hienorakeista biohiiltä.

      Poista
  3. Voi että miten paljon daalioita! Taitaa olla aika rankka homma saada ne kaivettua maahan. Kauniin väriset kukat niillä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden istutus kaksisteen on nopea homma. Minun piti ottaa ihan aikaa, mutta se unohtui taas, kun juttelimme siinä samalla. Oliskohan meillä mennyt 15 minuuttia.
      Kiitos! Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista