Sivut

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Daaliat ja gladiolukset istutettu maahan

Daaliat ja gladiolukset on nyt istutettu maahan, kuun mukaan hyvänä istutuspäivänä. Daalian juurakot ovat olleet talven kellarissa, jossa lämpötila on edelleen aika alhainen. Se onkin hyvä säilytyspaikka, sillä viileässä daalian kasvuun lähtö on hidasta. Nyt niissä näkyi vain pieniä silmuja, joten siksikin ne voi istuttaa suoraan maahan. Yöpakkaset eivät vioita juurakkoa, kun se on mullan sisällä. 


Juurakot riviin...

Kaikki oranssit daaliat istutetaan samaan daalianpenkkiin, joten sommittelimme ne ensin riviin. Näin varmistuu, että muhkeita juurakoita tulee tasaisin välein. 

Myös nämä irralliset juuripampulat istutettiin multaan. Niistä kasvaa vähitellen kukkivia juurakoita. Miten säilytämme daaliat talven yli, siitä enemmän Ne uskomattomat daaliat pääsi talvisäilytykseen -postauksessa.

Daaliat istutettu biohiilimultaan...

Daaliat siis istutettiin niiden omaan daaliapenkkiin, jossa multaan on lisätty biohiiltä neljä vuotta sitten. Sen jälkeen daaliat ovat kasvaneet ja kukkineet paljon paremmin. Lisäksi niiden juurakot ovat myös olleet paljon isompia syksyisin. Biohiilestä onkin todella iso apu kasvien kasvuun ja se myös vähentää kasteluntarvetta. 
Biohiiltä ei tarvitse tähän enää lisätä, sillä niin kauan kun sitä on, se pysyy toimivana. Kuvassa näkyykin pieniä kiiltäviä hiilen paloja ja ne on sitä biohiiltä.

Toki tätä maata tulee normaalisti lannoittaa, koska daaliat viihtyvät ravinteikkaassa maassa. Niin me teimme jo aiemmin, ennen kuin juurakot istutettiin. Sekin muuten kannattaa tehdä kuun mukaan hyvänä ajankohtana.

Daaliapenkin päällä on nyt harsoa, niin paikka pysyy lämpimämpänä.


Vanhat oranssit daaliat viime kesänä...

Tältä näyttivät nämä meidän vanhat oranssit daaliat 15.9.2021. Kuumimpaan ja kuivimpaan aikaan ne kukkivat aika laiskasti, mutta kun syksyn viileys ja sateet saapuivat, daaliat aloittivat uuden upean kukinnan. Nämä on niin ihania ja varmoja kukkijoita. 

Todennäköisesti nämä kukkivat tänä kesänä vielä runsaammin, koska viime kesänä juurakot toipuivat vielä siitä myyrätuhosta. Vieläkin ihan puistattaa, kun muistelee sitä, miten pahasti myyrä oli syönyt juurakot. Kuvia tuhosta Myyrä on syönyt daalian juurakot - järkkyä! -postauksessa.
Varmasti hyvään toipumiseen on edesauttanut se, että daaliapenkin maassa on niin hyvä maanpieneliötoiminta biohiilen ansiosta.

Muut vanhat ja uudet daaliat...

Istutettiin nyt myös tämä isokukallinen  `Caballero` daalian juurakko suoraan maahan metallikehykseen. Olin suunnitellut viime kesänä, että esikasvattaisin tämän, jotta se aloittaisi kukkimisen aikaisemmin. Nimittäin tämän kukinta on alkanut aina paljon myöhemmin, mitä ne meidän oranssit daaliat. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, sillä ostin yhden korkean daalian, joten tälle ei nyt enää ollutkaan tilaa esikasvatuspaikassa.

Siemenistä kylvetyt daalian juurakot talvehtivat myös hyvin. Niiden daaliapenkistä lumi suli paljon myöhemmin ja siksi kohta on vielä aika kylmä ja kostea. Joten ne juurakot istutetaan pihalle vasta kesäkuun alussa. Ja silloinkin tietysti kuun mukaan hyvänä päivänä.

Ai niin, on minulla vielä toinenkin uusi daalia, tähtidaalia, jonka yksinkertaiset kukat ovat hyviä pölyttäjille. Jännä nähdä, miltä se näyttää sitten kukkiessaan, muiden daalioiden rinnalla.

Gladioluksen sipulit maahan...

Istutin myös jo uudet gladioluksen sipulit maahan. Ne näytti näin hyviltä, koska olivat myös olleet viileässä sen jälkeen, kun hain paketin postista. Meidän piha on Etelä-Suomessa Nurmijärvellä, joten daaliat ja gladiolukset ehtivät hyvin kukkia ilman esikasvatusta.

Kuun mukaan hyvä istutusaika...

Hyvä istutusaika näille on kasvava kuu. Ajan voi katsoa vieläkin tarkemmin, jos haluaa. Blogin sivulla Kastelupäivät ja kuu, näet kuun mukaan hyvän istutusajan ja tietysti myös ne Kastelupäivät.

Ja vielä enemmän tietoa näet Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla, jota edetään omaan tahtiin.


Puutarhaterveisin Sari


8 kommenttia:

  1. Minäkin ajattelin viimeistään viikonlopun aikana istuttaa vanhakantaiset daaliani. Gladioluksen sipulit istutin ruukkuihin ja ne saavat olla vielä kasvihuoneessa siihen saakka, kunnes sää lämpenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daaliat onkin hyvä istuttaa jo, etenkin jos niissä näkyy kasvun alkua. Eivät pääse siten kellarissa kasvattamaan pitkiä honteloja versoja. Tosin sekään ei haittaa, jos niitä sitten lyhentää.
      Saatkin nauttia aikaisemmin gladiolusten kukinnasta :)

      Poista
  2. Kyllä ovat kauneita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Daaliat on kauniita ja pitkään kukkivia ns. kesäkukkia. Ja niissä on kivaa sekin, että ne on helppo säilyttää talven yli viileässä.

      Poista
  3. Upeat ovat viime kesäiset daaliarivistösi, varmasti tulevat tänäkin vuonna kukkimaan runsaasti! Osan omista daalioistani olen jo istuttanut ruukkuihin tilapäisesti, aloittamaan kasvuaan, osa on edelleen kellarissa. Ulos en sentään ole rohjennut niitä vielä laittaa. Jos tuleekin vielä halloja, niin maan pinnalla saattavat kuitenkin paleltua, nimittäin niinkin on päässyt käymään :) Toivotaan hyvää daaliakesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta! Jos piha on hallan arka, niin saa olla paljon tarkkaavaisempi keväällä. Vaikka sääennuste lupaisi muutamaa astetta lämmintä, voi hallan aralla paikalla lämpötila laskea pakkasen puolelle. Meidän piha ei onneksi ole hallan arka. Ja jos tänne etelään luvataan kesäkuun alussa yöpakkasia, niin harvemmin niitä on meillä. Toki sellaisena iltana suojataan daaliapenkit useammalla kerroksella harsoa, varmuuden vuoksi :)
      Toivotaan tosiaan hyvää daaliakesää!

      Poista
  4. Niin tutulta näyttää, tuota piti tehdä lapsuudenkodissa. Äiti tykkäsi dahlioista. Oli myös sellainen sanonta, että "Varpaat on niin kuin joriinin juuret." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska sanonta :) Daalian juurimukulat ovat tosiaan aika erikoiset pallukat, hieman daaliasta riippuen. Joillakin ne näyttävät olevan pieniä pallukoita ja joillakin pidempiä ja kapeampia. Persoonallisia, kuten on varpaatkin :)
      Ennen daaliat tai oikeammin ne vanhat joriinit, olivat hyvin arvostettuja pihan kaunistajia. Siihen aikaan oli taloissa myös paremmat tilat säilyttää niitä talven yli.

      Poista