Sivut

maanantai 6. toukokuuta 2019

Maanparannus - omavaraisuus kotipihalla

Tämä maanparannus postaus on osa Suuntana omavaraisuus -yhteispostausta. Tämä on jännä yhteispostaussarja, sillä siihen osallistuu hyvinkin erilaisia blogeja. Koska oma blogini on puutarhablogi, niin kirjoitan aina pihaan ja kasveihin liittyen. Nyt onkin hyvä aihe eli maanparannus.

Parasta multaa puutarhakompostista...

Lauantaina tyhjensimme biokompostorista puoliraakaa kompostimultaa puutarhakompostiin. Siitä juttua Biokompostorin tyhjennys keväällä ja ruusuherukka.
Multa onkin yksi asia, josta olemme aika omavaraisia. Sillä koskaan emme ole ostaneet multaa pihan istutuksille tai kasvimaalle.
Itse asiassa puutarhakompostista tuleva multa on sitä kaikkein arvokkainta multaa, kasvien näkökulmasta. Sillä siinä on tosi paljon erilaisia mykorritsoja ja muuta ns. maan pieneliötoimintaa, mitkä ovat kasvien hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeitä. Tavallisissa pussimullissa tai isommissakaan multaerissä niitä ei yleensä ole. Sillä ostomulta on käsitelty tasalaatuiseksi, ja siinä prosessissa tuhoutuu osa näistä herkistä maan pieneliöistä.

Eilen otettiin myös jo vähän multaa vanhasta kompostikasasta. Tänä vuonna yritetään muistaa laskea, paljonko multaa tuosta kasasta tulee 😊

Pintaosan multa ei ole täysin maatunutta, vaan seassa on risujen palasia. Niitä sitten välillä seulotaan pois, etenkin kasvimaalle menevästä mullasta. 
Ja heti kompostista tuli lapiolliseen mukaan muutamia valkeita pullukkatoukkia.
Tämä on todennäköisesti sarvikuonokkaan toukka, joten hellän varovasti siirrettiin se takaisin kompostikasaan. Näköjään matokin on tullut kuvaan.

Edit - Kompostin teko - kompostisarjan 1. osa postauksessa kerron, miten me aloitamme kompostin teon. Sarja jatkuu nyt keväällä.

Kompostimultaa maanparannukseen ja uusille istutuksille...

Käytämme tätä kompostimultaa kasvimaalle maanparannuksena, sillä maalaji pihalla on runsasmultaista hiekkamoreenia eli tosi hiekkaista. Sekä aina kun istutamme uusia kasveja pihalle, niin maahan sekoitetaan kompostimultaa. Tänään, jos ei tule yllättäviä työesteitä, niin suunnittelin kunnostavani vanhan ruusuryhmän ja siihen menee osa kompostimullasta. Eli kevättalvella jo suunnittelemme kesäkauden uudet istutukset yms. ja sen mukaan sitten katsomme, että kompostimultaa riittää niille tärkeimmille. Kaikkein tärkein on aina tietysti kasvimaa.

Mahdollisimman vähän maankääntöä...

Mykorritsojen ja maan pieneliöiden hyvinvointia ajatellen, maata ei kannattaisi kääntää lainkaan. Mutta olemme kyllä kääntäneet kasvimaan pintaosaa lapiolla, jotta kompostimulta saadaan edes osittain sekoittumaan maahan. 

Tästä kuvasta näkeekin hyvin, miltä runsasmultainen hiekkamoreeni näyttää läheltä. Pinnalla on myös mustia hiilen paloja, siis biohiiltä.


Biohiili - iso apu kuiville moreenimaille...

Viime kesän pitkä sateeton ja kuiva jakso olisi normaalisti ollut meidän kasvimaalle ihan katastrofi. Sillä kasteluvesi otetaan vanhasta pihakaivosta, jossa vesi laskee pitkinä sateettomina jaksoina.
Mutta viime kesänä kasvimaalta tulikin ennätyssato ja kaikki kasvoivat ällistyttävän hyvin. Syynä oli maahan sekoitettu biohiili. Kesän kokemuksista ja biohiilen oikeasta lisäystavasta maahan, voi lukea lisää Kokemuksia biohiilestä kasvimaalla -postauksesta.

Luomulannoitteet ylläpitävät maan pieneliötoimintaa...

Koska haluan pitää ne mykorritsat ja maan pieneliöt hyvässä kunnossa, niin lannoitan aina luomulannoitteilla. Itse asiassa levitin lannoitteen tosi huolella, lannoitteen annosteluohjetta noudattaen, jo ennen kompostimullan levitystä. Siten se samalla sekoittuu maahan paremmin ja biohiili pääsee imemään lannoitteen ravinteet jo hyvissä ajoin ennen kylvöjä. Tämän tein siis taas kuun vaiheiden mukaan, vähenevällä kuulla. Lannoittamisestakin kirjoitin oman postauksen eli Paras lannoite ja lannoitusaika.
Eli jos ostat lannoitetta, niin osta aina luomulannoitetta! Muut ostolannoitteet yleensä heikentävät mykorritsoja ja maan pieneliötoimintaa.

Maanparannuskasvit...

Viime kesänä perunamaan alaosassa kasvatettiin maanparannuskasvia, veriapilaa. Sen juuristo on niin erilainen perunaan verrattuna, että jo se parantaa perunamaata. Toinen hyvä asia veriapilassa on se, että se on typensitoja eli tuo maahan typpeä. Sen versot olisi voinut kääntää maahan syksyllä, mutta aikapulan vuoksi ne vain jätettiin lakastuneena maan pinnalle. 
Tänä vuonna siihen alueeseen voikin istuttaa perunaa ja perunamaan yläosaan laittaa jotain maanparannuskasvia. Ne siemenet onkin muuten unohtunut ostaa... pitääkin laittaa heti ylös ostoslistalle.
Veriapila on tosi kaunis kukkiessaan ja on tietysti yksivuotinen. Monivuotisia apiloita ei kannatakaan käyttää maanparannuskasvina 😋

Muita hyötytarhan kuulumisia...

Jättikurpitsan, tomaattien ja munakoison taimet ovat hyvässä kasvussa ikkunalla. Sen sijaan ne jättisipulin taimet kuolivat, kummastakin kylvöerästä. Ehkä valo tai lämpötila ei ollut niille hyvä. Tai sitten niiden kasvatus vaatii jotain erityistä, jota en tiennyt. Niiden menetys ei harmita yhtään, sillä meillä on ruokarajoitteisia, joille sipuli ei sovi.
Mahtavasti kaikki elokuussa istutetut mansikan taimet ovat hyvässä kasvussa, jee! Kahta tainta oli rusakko syönyt pahasti keväällä, mutta nekin taimet ovat kasvattaneet jo uudet lehdet.
Edelleen kylvösuunnitelman piirtäminen on kesken, sillä ehdin mitata alueet vasta viime lauantaina. Onneksi ajatuksissa suunnitelma on jo aika lailla valmis 😊
Itse siementen kylvämistä saa vielä odotella, sillä kylvämme siemenet ja istutamme taimet aina kuun vaiheiden mukaan. Ja pavutkin kylvetään vasta lähempänä kesäkuuta, kun maa on lämmennyt. Eli nyt voi pihalla keskittyä muihin puuhiin.

Aiemmat omavaraisuuspostaukseni...



#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...


Puutarhaterveisin Sari

34 kommenttia:

  1. Minä en meinaa saada kompostejani toimimaan kunnolla. Keskellä on hyvää ja multavaa materiaalia, mutta laidoilla ei tunnu tapahtuvan mitään. Niinköhän vika on liian laiskassa kääntämisessä? Olen kääntänyt yleensä vain kerran kesässä, mutta ehkä pitäisi alkaa veivaamaan useammin. Toisaalta, sotkeeko siinä sitten sen hajoamisprosessin..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olethan kastellut kompostia? Se kääntäminen kyllä auttaa, mutta esimerkiksi me emme koskaan käännä komposteja. Silti tulee hyvää multaa :)
      Toki ihan kompostikasan pinta ei oikein maadu, mutta se ei haittaa, sillä se sitten siirretään toiseen kompostiin jatkokompostoitumaan. Teen tänne blogiiin myös puutarhakompostin hoidosta sarjaa. Toinen osa on tulossa nyt keväällä. Ehkä siitä löydät vinkkejä, miten saat omat kompostit paremmin toimiviksi.

      Poista
    2. Lisäsin tekstiin linkin siihen kompostisarjan 1. osaan.

      Poista
  2. Veriapilaa olen haaveillut itsellenikin. Veriapila on kuin puutarhan rubiini. Kaunis ja huomioraherättävä, ennen kaikkea myös todella hyödyllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veriapila on tosiaan kaunis ja niin rehevä. Sitä ei edes kasteltu kertaakaan viime kesänä, tosin sen paikka on aika varjoisa. Varjosta huolimatta se kukki kuitenkin noin hyvin. Siis loistokasvi :)

      Poista
  3. Ompa hienoa jos ette tarvitse multaa kaupasta. Oma pihani on toisesta päästä hiekkaista kivikkoa ja toisesta päästä kivistä savikkoa, vanhoja kasvimaan pohjia ei tahdo löytyä. Tuo biohiili (tai grillihiili)= menee tänä kesänä kyllä kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaateille ja kesäkukille kyllä joudutaan ostamaan multa. Tosin isojen kesäkukkaruukkujen pohjalle laitetaan kompostimultaa. Mutta muualle pihalle riittää hyvin tuosta kompostista.
      Ilman muuta kannattaa kokeilla! Pienikokoinen biohiili on käytännössä parasta kasveille. Koetettiin kerran murskata grillihiilen paljoja, ja oli kyllä sairaan rankka homma. Ehkäpä meidän tekniikka oli väärä ;)

      Poista
  4. Kompostimulta on kullanarvoista sekä hiekka- että savimaan maanparannuksessa. Meillä on kasvimaan kohdalla tontin savisin paikka ja aika paljon siihen on saanut hiekkaa, kompostia ja muuta eloperäistä ainesta tuoda, että mikään siellä kunnolla kasvaisi. Varsinkin kun on vielä puolivarjoisa/varjoisa. Mutta eipä kyllä kuivuuskaan vaivaa :D Tuollainen kottikärryn päälle sopiva seulomisritilä olisi kyllä näppärä. Pitääpä laittaa hankintalistalle. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompostimulta on tosiaan kullanarvoista maanparannuksessa. Eri maalajeilla on kyllä puolensa ;) Ja oikeastaan sen mukaan kannattaa myös valita kasvit. Meidän pintakuivassa maassa ollaan jätetty kasvattamatta salaatit, retiisit ja jopa porkkanat. Ne ei vain onnistu, sillä vaatisivat kunnon kastelua. Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Ihanaa kuulla, että olette saaneet biohiilestä tuollaisen hyödyn :) Mä sain lainaksi biohiiletintä ja tarkoitus olisi käyttää sitä "koko rahalla" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kyllä todellakin kannattaa käyttää sitä "koko rahalla" :) Biohiili on niin super mahtava ja ekologinen aines maassa, ettei varmasti ole vastaavaa. Se kun edesauttaa myös maan pieneliötoimintaa, niin siksikin aivan mahtavaa!

      Poista
  6. Kompostointiin pitäisi kyllä panostaa enemmän kuin nyt ollaan tehty. Siitä seuraavaksi tavoitteeksi!

    Meidän savimaassa ei ole edes veriapila, eikä hunajakukka kasvanut! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompostointi on helppoa, kunhan kokoaa kasaa järkevästi ja hoitaa sitä hieman. Kompostimulta on niin superarvokasta, ja kompostiin saa laitettua kaikki kitketyt rikkaruohot sun muut "puutarhajätteet".
      No jopas teillä on savimaa... nuo kasvit kun pitäisi kasvaa kaikenlaisissa maalajeissa ;)

      Poista
  7. Mukava seurata miten samanlaisia ajatuksia meillä on. Kompostointi on niiiiiiin ihanaa ja tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman :) Kompostointi on myös niin helppoa, että sitä voi tosiaan sanoa kivaksi pihahommaksi. Ja yksi sen ihana etu on se, että sinne voi laittaa kaiken puutarhasta tulevan kasviaineksen, kuten ne rikkaruohot :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Se on tosiaan kivan värikäs punaisine kukkineen ja peittävine kasvustoineen. Siis hyvä koristekasvinakin :)

      Poista
  9. Me hankimme lämpökompostorit vihdoin muutama viikko sitten ja opettelemme nyt niiden käyttöä. Niiden ostaminen olikin siirtynyt jo ihan liian kauan. Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpökompostori onkin tosi kätevä keittiöjätteille ja sinne mahtuu usein myös pihaltakin jotain pientä. Kannattaakin tutustua valmistajan ohjeisiin, sillä kompostoreiden hoidossa on joitakin eroja, mallien mukaan.
      Tsemppiä kompostointiin ja ihanaa viikon jatkoa!

      Poista
  10. Upean näköisiä nuo veriapilat. Olen monesta paikasta kuullut niiden hyödystä, mutta minulta on mennyt ohi niiden kauneus. Tykkään blogistasi senkin vuoksi, että saan tiedon lisäksi aina huikeita kuvia, jotka avaavat asioita enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu palautteesta! Usein kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, etenkin puutarhajutuissa :)
      Veriapilan kauneudesta itsekin vähän yllätyin. Se kukkikin tosi hyvin, vaikka paikka oli aika varjoinen. Ja sitä edes kastelut kertaakaan viime kesänä.
      Nyt on lisää siemeniäkin, joten kylvetään sitä perunamaan toinen toiselle puolelle kesäkuun alussa.

      Poista
  11. Todella mielenkiintoinen tuo hiili. Varsinkin, kun meillä on sama ongelma veden kanssa. Kiitos monipuolisesta kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Biohiili on ihan uskomattoman iso apu kuivilla moreenimailla ja tietysti myös hiekkamailla. Sekä ruukkuviljelyssä, kun ei tarvitse kastella hellejaksolla ihan joka päivä.

      Poista
  12. Hiiltä täytyy kokeilla täälläkin, kiitos vinkistä! Veriapilan kylvämistä olen pohtinut myös maanparannukseen, mutta mitähän mahtaisi sanoa kylmästä ja tiiviistä savimaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biohiiltä kannattaa kokeilla, sillä siinä on paljon hyviä ominaisuuksia maalle ja kasveille.
      Veriapilasta sanotaan, että se menestyy monenlaisilla mailla. Se kannattanee kuitenkin kylvää vasta kun maa on kunnolla lämmennyt. Me kylvämme sen kesäkuun alussa, koska paikka on varjoisa ja siksi viileä.

      Poista
  13. Tänä keväänä olen pohtinut millainen olisi paras komposti seula. Kun haluaisi viedä kasvimaalle sitä valmista tavaraa. Teidän seula näyttää kestävältä ja toimivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli ennen "kevyempirakenteinen" seula, mutta se oli vähän liian vimpula. Tämä nykyinen on hyvä, koska se pysyy napakasti kottikärryjen päällä ja on tukeva. Ja todellakin myös kestävä :)

      Poista
  14. Kompostointi on sellainen asia, johon meidän pitäisi oikein kunnolla perehtyä. Tässä postauksessa oli paljon hyödyllistä asiaa itselleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompostointi on loppujen lopuksi helppoa ja ei vie kovinkaan paljon aikaa. Siinä vaan täytyy tietää, mitä tekee ja mitä ei kannata tehdä. Kuten niin monessa puutarhan hoitoon liittyvässä asiassa :)
      Ja kiva kuulla, että postauksesta oli hyötyä!

      Poista
  15. Kompostointi on mahtava juttu <3 Ihanaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä... kompostointi on ihan huippu juttu! Ja siitä saa niin super hyvää multaa :)
      Mukavaa toukokuuta sinullekin!

      Poista
  16. Veriapila on niin kaunis! Meilläkin on sitä ollut ja taas laitetaan :)

    Itse olen jättänyt kompostimultaan pienet oksanpalaset. Luin joskus puutarhaoppaasta, että ne tuovat ilmavuutta kasvualustaan. Oksasilppurin kautta kun laittelee kompostiin, ne kyllä maantuukin kohtuullisessa ajassa, vaikkakin hitaasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain hankittua siementä lisää, joten mekin laitamme sitä taas perunamaalle. Nyt tosin toiseen kohtaan.
      Kompostimullan pienet oksanpalat toimivatkin hyvin tiiviissä maassa, kuten savimaassa. Sen sijaan ilmavassa maassa ne voivat turhaan kuivattaa maata lisää... joten me seulomme ne pois :)

      Poista
  17. Minulla oli viime kesänä parissakin kohtaa kasvimaata viherlannoitteena sekoitus keltalupiinia, veriapilaa sekä hunajakukkaa. Ne näyttivät ihanilta ja houkuttelivat todella tehokkaasti kaikenlaisia pölyttäjiä. Tämä vuonna jatketaan samalla seoksella, mutta eri kohdassa.

    Kompostisarjaa täytyy jäädä seuraamaan, sillä se on semmoinen ihme projekti, että juuri kun kuvittelee osaavansa komposti tekee jotain kummallista. Esimerkiksi tällä hetkellä meidän lämpökompostori on selvästi pohjalta liian märkä ja tiivis ja pinnalla on hurja muurahaisinvaasio... Jos jotenkin saisi käytännössä ideani toimimaan niin kääntäisin sen katolleen muutamaksi viikoksi.

    VastaaPoista