Sivut

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Jänniä siemenistä kasvatettuja perennoja

 Kaupallinen yhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö

Kasvatin näiden muutamien jännien perennojen taimet siemenistä tänä keväänä. Se oli yllättävän helppoa asuinhuoneen ikkunalla, sillä siemenet itivät nopeasti ja ne eivät vaatineet edes kylmäkäsittelyä. Tässä kuvia niistä nyt syyskuun kolmannelta viikolta, kun ne edelleen kukkivat kivasti. Näköjään joitakin perennoja kannattaa esikasvattaa aikaisin keväällä, niin ne ehtivät kukkia jo samana kesänä.

Laukkaneilikka kukkii vieläkin runsaasti...

Laukkaneilikka `Ballerina Red` tuntuu kukkivan entistä runsaammin syksyä kohti. Sen pallomainen kukkaterttu kukkii pitkään. Ollaan leikattu niistä monta lakastunutta kukkavartta pois ja ne yhä tekevät uusia nuppuja. Tämän on kyllä aivan ihana näin reunakasvinakin. Kirjoitin tästä jo aiemmin Perennoja siemenistä - laukkaneilikka postauksessa.
Isompi kukallinen, laukkaneilikan takana, on punahattu. Punahattuja olen esikasvattanut siemenistä jo monta vuotta, koska se on tosi helppoa. Siitä on myös oma postaus Punahatun kasvatus siemenistä.

Espanjanunikot siemenistä kasvatettuja perennoja...

Olen useana vuotena kylvänyt espanjanunikon siemenet suoraan maahan ja ne ei ole onnistuneet. Syynä voi olla espanjansiruetanat, jotka syövät pikkutaimet alta aikayksikön. Syynä on voinut olla myös kuivuus.
Nyt tänä keväänä kylvin espanjanunikon siemenet sisällä, esikasvattaen niistä taimet. Se onnistui todella hyvin. 

Tällä espanjanunikolla (Papaver rupifragum) on ihanan siron kevyet kukat. Niiden kukkavarret on noin 40 cm korkeat, mikä lisää niiden keveyttä kasviryhmässä. Tämän tyyppisillä unikoilla kukat eivät kestä kauaa, mutta niitä kehittyy koko ajan lisää. Tämä on tosi ihana!
Ne kasvaa meillä uudessa kasviryhmässä, johon kasvit on istutettu "ylitiheästi" dynaamisen kasviryhmän tapaan. Keväällä todennäköisesti teen sinne pieniä muutoksia, kuten tapaan kuuluu. Olin siis suunnitellut tähän kohtaan etukäteen nämä tietyt kasvit, paikan olosuhteiden mukaan, kuten aina tehdään pihasuunnittelussa. Siten kasvit viihtyvät kohdassa jatkossakin.

Espanjanunikon lehtevät kukkavarret...

Tällä espanjanunikolla on jännän lehtevät kukkavarret. Se kasvattaa sen takia yllättävän leveän lehtimättään. Saa nähdä, millainen se on ensi kesänä.

Näin pienistä taimista istutin ne heinäkuun alkupuoliskolla. Taimet oli sitä ennen parvekkeella ja pihalla ruukutuspöydällä, suojassa siruetanoilta.

Jännä kuovinkukka myös perenna...

Kuovinkukka oli minulle täysin uusi kasvi, kun huomasin sen Korpikankaan luettelosta. Tietysti innostuin heti kokeilemaan sen kasvatusta siemenistä. Sekin onnistui hyvin hieman viileämmän huoneen ikkunalla.

Kesän aikana se teki jännän heinämäisen lehtimättään. Se on tosi koristeellinen, tosin tässä kuvassa se ei enää erotu, kun espanjanunikko on kasvattanut lehtiä ja versoja sen päälle. Ensi keväänä todennäköisesti siirrän tämän kuovinkukan taimen kauemmas espanjanunikoista.

Kuovinkukalla (Sisyrinchium) on pienet sinililat kukat ja se kukkii touko-heinäkuussa. Taimet eivät kylläkään vielä ehtineet kukkia, joten odotan innolla niiden kukintaa ensi kesänä.

Näin pieni taimi se oli istutushetkellä kesäkuun alkupuoliskolla. Aika hyvin siis kasvattanut uusia lehtiä.

Siementen kylmäkäsittelyä vaativia perennoja...

Osa perennoista vaatii siementen kylmäkäsittelyä, jotta siemenet kykenevät itämään. Nekin esikasvatan sisällä, jääkaapin avulla. Koska meidän alueella on espanjansiruetanoita ja fasaaneja, niin ulos kylvämme vain niiden perennojen siemenet, joita on jo pihalla paljon.

Laukkaneilikan, espanjanunikon ja kuovinkukan siemenpussit ovat Korpikangas Siemen-Fröltä. Heiltä löytyy paljon erikoisempienkin kasvien siemeniä ja toki myös tuttujen kasvien. Saas nähdä, mitä jännää heillä on ensi kevään luettelossa 😊


Olisi ihana kuulla kokemuksia espanjanunikosta ja kuovinkukasta. Onko teillä kellään ollut niitä? 

Puutarhaterveisin Sari





6 kommenttia:

  1. Espanjanunikkoa on kasvanut meillä kukkapenkissä jo monta vuotta. Se on aivan ihastuttavan herkkä pitkine kukkavarsineen. Se on tehnyt hillitysti siementaimia ympärilleen. Sen lehdistökin on jotenkin kaunis, hieman harmahtavanvihreä ruusuke.
    Olen kova kasvattamaan kaikenlaista siemenestä, mutta en millään muista olenko espanjanunikkoa kokeillut kasvattaa. Alunperin olen saanut pikkutaimen puutarhaystävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että se on viihtynyt teillä jo vuosia. En ole koskaan törmännyt siihen pihoilla, niin vähän epäilytti sen talvenkestävyys. Tosin siitä kyllä sanotaan, että se talvehtii hyvällä paikalla. Ja kiva kuulla, että se tekee siementaimia hillitysti, ollaan nimittäin jätetty siihen siemenkodat taimien toivossa.
      Minustakin se on tosi ihanan herkkä ja lehdistökin kaunis.

      Poista
  2. Oih, miten ihanan kesäiset kukkakuvat 😃 Kaikki nuo kukkasi ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia. Täytyykin etsiä tuota espanjanunikkoa. Oranssit kukat ovat suosikkejani ja niitä löytyy aika vähän taimimyymälöistä. Hyvää syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä myöhään kukkivat kukat tuo vielä kesäfiilistä syksyiseen pihaan.
      Jos et löydä espanjanunikon taimia myymälöistä, niin kokeile ihmeessä sen kylvöä siemenistä. Sen voi kylvää suoraan ulos keväällä tai esikasvattaa vaikka sisällä, ihan kumpi tapa on itselle parempi.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Sillä on kivan vahvan punaiset kukat, sillä yleensä laukkaneilikalla ne on vaaleammat. Joka tapauksessa ihana pieni pallerokukka :)

      Poista