Sivut

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Aloita helpoimmista - omavaraisuus kotipihalla

Omavaraisuuden aloittaminen kotipihalla kannattaa aloittaa helpoimmista kasveista. Eli niistä, jotka on helppoja kasvattaa ja joista saa aina hyvän sadon, kesän säistä riippumatta. Silloin pääsee kokemaan onnistumisen iloa ja saa syötäväksi kaikenlaista herkullista. Toki kannattaa ensin vähän perehtyä asiaan, joten tässä muutamia vinkkejä, mistä on helpointa aloittaa.

Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.

Mangoldi yksi helpoimmista vihanneksista...

Ylimmässä kuvassa on punavartista mangoldia loppukesällä. Siitä saa hyvin satoa vielä ensimmäisten yöpakkastenkin jälkeen. Sen siemenet voi kylvää keväällä suoraan maahan ja kunhan muistaa kastella, niin se kasvaa takuuvarmasti. Sen lehtiä varsineen voi syödä jo pieninä ja tietysti myös isompina.

Sitä on myös kelta-, oranssi- ja valkovartisina. Ja meidän runsasmultaisessa hiekkamoreenimaassa mangoldi onnistuu aina, sitä kun ei vaivaa tuhohyönteisetkään.

Edit - Lounas kasvimaan sadosta - omavaraisuus kotipihalla -postauksen, jossa yhtenä aineksena on mangoldi.

Matala vahapapu helpoimpia papuja...

Toinen varma kasvi on keltainen vahapapu, joka myös onnistuu aina. Siis kunhan sen siemenet kylvää lämpimään maahan, käytännössä yleensä vasta kesäkuun alussa. Pavut on hyviä proteiinin lähteitä, minkä takia niitä on myös hyvä suosia.

Se on helppo kasvattaa, sillä siinä ei ole ötököitä ja se tuottaa kivasti satoa pitkään. Jos kaikkia pavun palkoja ei tule syötyä, ne voi pakastaa kevyesti keitettynä. Muutenkin pavut kannattaa aina keittää eli niitä ei syödä raakoina.
Matalia vaha- ja pensaspapuja ei tarvitse tukea, mikä tekee niistä myös helppohoitoisempia. On nimittäin paljon muitakin papuja, joista osa kasvattaa pitkät köynnösmäiset versot, mitkä tarvitsevat jonkinlaista tukisysteemiä.

Marjapensaat ja hedelmäpuut koristekasveina...

Monivuotiset marjapensaat ja hedelmäpuut on helppoja siinä mielessä, että ne kasvavat lähes itsestään. Ja ne voivat toimia koristekasvien tapaan pihalla, jolloin ne sijoitetaan kuten koristekasvit. Ne voivat esimerkiksi olla antamassa näkösuojaa tai rajaamassa pihaa osiin.

Toki niille pitää valita pihalta paikka, jossa niille on riittävästi tilaa. Samoin olosuhteet on hyvä olla niille sopivat eli aurinkoinen paikka ja tuore maa.

Jos kaikkia marjoja ja hedelmiä ei tule syötyä sitä mukaa, kun ne kypsyvät, niitä voi pakastaa tai tehdä niistä hilloa ja mehuja. Tai antaa niitä ystäville, naapureille ja työkavereille.


Monivuotiset maa-artisokka ja lipstikka...

Juureksista monivuotinen maa-artisokka on vanha kotivarakasvi. Se kasvaa vuodesta toiseen samassa paikassa ja lähes itsestään.  Sekin vie tilaa ja leviää vähitellen, mikäli ei syö sitä paljoa. Se nimittäin jatkaa kasvua maahan jätetyistä juurimukuloista. 

Maa-artisokasta voi kaivaa satoa eli niitä juurimukuloita syksystä aikaiseen kevääseen, kun maa on sulaa, kuten kuva alla. Täällä etelässä se onnistuu jonain vuonna vaikka joulukuussa. Miltä maa-artisokka näyttä kesällä, siitä näet kuvia edellisen kappaleen linkistä.

Muita helppoja monivuotisia on esimerkiksi yrteistä ruohosipuli ja lipstikka. 
Edit - tietysti myös monivuotinen ja lähes hoitovapaa raparperi. Mikä muuten kasvaa leveäksi vanhemmiten eli vaatii tilaa. Kiitos Anu muistutuksesta :)

Aloita ensin näistä...

  1. Mieti ensin mitä kasveja itse ja perheesi syö mieluusti. Ei kannata kasvattaa sellaista, mikä jää syömättä... se on turhauttavaa ja epäekologista.
  2. Tutki pihalta, mihin kohtaan laittaisit kasvit kasvamaan. Muista tarkistaa, että kohtaan paistaa kasville aurinko, jos kasvi sitä vaatii kasvaakseen.
  3. Varmista ennen istutusta, että multaa on riittävästi valitsemillesi kasveille. Tarvittava mullan syvyys ja leveys riippuu nimittäin kasvista.
  4. Varmista vielä, että pystyt kastelemaan kasveja helposti valitsemallasi paikalla. Monivuotisiakin on hyvä varautua kastelemaan läpi kesän ekana vuotena. Yksivuotiset kasvit vaativat aina kastelua.
  5. Jos matkustelet kesällä tai kastelu on haasteellista, lisää multaan biohiiltä. Se vähentää kastelun tarvetta. Multa kannattaa myös peittää kasville sopivalla katteella.
  6. Yksivuotisten hyötykasvien multa lannoitetaan keväällä ja hieman monivuotisiakin, tarkasti lannoitteen ohjeen mukaan. Älä lannoita liikaa.

Kompostista arvokkainta multaa...

Aloita myös puutarhajätteen kompostointi, koska kompostiin saa laitettua kaikki kitkemisjätteet ja muut puutarhasta tulevat kasvijätteet. Kun hoidat kompostia hieman, niin saat joka vuosi hyvää ilmaista  multaa.
Kompostimullassa on hyvä mullan mikrobitoiminta, joka parantaa ja pitää hyvänä lavakaulusten sekä kasvimaan vanhaa multaa. Silloin multaa ei tarvitse vaihtaa niissä.

Jos nyt aloitat puutarhajätteen kompostoinnin, niin keväällä 2026 kompostimulta on valmista käytettäväksi. Jatkossa sitä valmistuu joka vuosi lisää. 
Kompostoituminen vie siis oman aikansa 😊
Tässä vielä linkki meidän kompostointitapaan Kompostin teko - kompostisarjan 1. osa.

#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...


Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/diy-basebetonia-markatiloihin

Tillin tilan Anna https://www.tillintilananna.fi/omavaraisuusaloittelijan-vinkit-aloittelijalle/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/huhtikuu2024/


Kasvuvyöhyke 6

Farm Escape https://farmescape.fi/miten-aloittaa-omavaraisempi-elama

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/04/07/huhti-24-miten-aloittaa



Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi




Puutarhaterveisin Sari




8 kommenttia:

  1. Nimenomaan kannattaa kasvattaa mitä syö! Koska niin helppo kuin vaikka mangoldi onkin, en osaa jotenkin sitä käyttää ja jää aina syömättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mangoldia voi käyttää keitoissa, muhennoksissa, wokissa, lisukkeena jne.. Me usein otetaan siitä pari vartta ja pilkotaan ne ruokaan. Se on vähän kuin pakastevihannespussi, sitä voi käyttää monella tavalla.
      Lisään tekstiin linkin vanhaan omavaraisuuspostaukseen :)

      Poista
  2. Raparperi on myös tosi helppo monivuotinen herkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Miten ihmeessä unohdin mainita sen, sillä sehän kuuluu juuri niihin lähes hoitovapaisiin monivuotisiin hyötykasveihin. Kaiken lisäksi se kasvaa meillä lipstikan vieressä ja silti se ei tullut mieleeni :)

      Poista
  3. Mangoldi on kyllä ihana! Se on yksi niistä vihanneksista, joita ei varmaan tulisi kaupasta ostettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se on niin monikäyttöinen ja helppo. Sekin siinä on hyvää, että sen maku ei ole niin vahva, kuten esim. lehtikaalilla. Ehkä siksi sitä tuleekin käytettyä monella tavalla. Mangoldi antaa myös kivasti väriä ruokaan, etenkin punavartinen.
      Harvemmin sitä kyllä näkee kaupassa, ainakin meilläpäin.

      Poista
  4. Mangoldista saa todella makoisan lisukkeen wokattuna esimerkiksi valkosipulin kanssa. Harmikseni meidän pihalla vierailee peuroja, ja viime kesänä ne söivät mangoldikasvuston. Minulle jäi vain kasvatusvaiva.

    Ajattelinkin laittaa tulevana kesänä valkopapua kasvamaan mangoldin sijaan. /Piri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä mangoldin käyttövinkistä! Se on varmasti hyvää, jos tykkää valkosipulista.
      Peurat ja kauriit syö meilläkin välillä mangoldeja ja lehtikaaleja. Olikohan se toissa kesä, kun vahapapujen latvaosat oli syöty, mutta onneksi ne tuottivat silti satoa.
      Meillä magnoliat on vähän siellä sun täällä kasvamassa muiden kasvien seassa. Ehkäpä sen takia niistä jää syötävää meillekin.
      Valkopapu onkin hieman harvinaisempi kasvatettava, ainakin valkopavun nimellä.

      Poista