Sivut

perjantai 25. elokuuta 2023

Lämpökompostorin tyhjennys ja muita pihakuulumisia

 
Lämpökompostorin tyhjennyksen teemme aina ennen kylmiä säitä. Nyt teimme sen jo joku aika sitten. Seuraava tyhjennyskerta taitaa olla vasta talvella, ellei kompostori uhkaa täyttyä ennen sitä. Riittävän usein tehty tyhjennys pitää kompostorin toiminnassa, eikä se enää viime vuosina ole jäätynyt talvella. Toki siihen vaikuttaa myös muutama muu asia. 

Näin elokuussa olemme myös istuttaneet taimia ja siirrelleet niitä, kun kuun vaihe on siihen vielä hyvä.


Lämpökompostorin tyhjennys ennen talvea...

Yleensä olemme tyhjentäneet kompostoria kesällä ja myöhemmin syksyllä. Tänä kesänä on ollut niin paljon kaikenlaista muuta, että tyhjensimme sen vasta näin myöhään elokuussa. Eli tänä vuonna tyhjennyskertoja  taitaa tulla vain kolme, eikä neljä kuten yleensä. Tyhjennämme lämpökompostoria myös talvella, jotta kompostori ei jäädy.

Otamme siis lapiolla lämpökompostorin alaluukusta kompostimultaa suurin piirtein luukun yläreunaan asti, ei sen ylempää.  Nimittäin kompostorin alaosassa on se massa, joka on melkein valmista ja viileää. Ylempänä kompostimassa vielä kompostoituu ja on lämpimämpää. 

Kun alaosan viilenevän massan saa sieltä pois, alkaa kompostorissa lämpö taas nousta. Sen näkee lämpökompostorin kyljessä olevasta lämpömittarista. 

Saatiin siis tällä kertaa kottikärryllinen puoliraakaa kompostimultaa.

Edit - Lämpökompostori säästää jätemaksuissa -postauksessa on laskelma, miten paljon lämpökompostori säästää rahaa vuodessa meilläpäin. Ensi vuonna kun uusi jätelaki määrää biojätteiden keräyksen tai kompostoinnin pakolliseksi omakotitaloissa meidänkin alueella.

Kompostilieroja ja biohiiltä lämpökompostorissa...

Kuten kuvasta näkyy kompostorissa on paljon matoja tai oikeammin kompostilieroja. Se on hyvä merkki toimivasta kompostoitumisesta ja hyvästä kompostimullasta.
Mikä on minusta tosi mahtavaa, niin tämä kompostimulta ei haise enää lainkaan. Lämpökompostorin tyhjennys on nykyään suorastaa miellyttävää hommaa. 

Hajuttomuus tulee siitä, että laitamme kesäkaudella kompostoriin hieman biohiiltä säännöllisesti. Kylmään aikaan eli syksystä kevääseen käytämme Tehokuiviketta, joka sisältää biohiiltä. 
Biohiilen ansioista kompostori myös toimii paremmin, koska biohiili tukee kompostin mikrobitoimintaa eli kompostoitumista. Se myös varastoi ravinteita huokosiinsa, jolloin kompostimullassa on kasveille ravinteita pidempään.

Lämpökompostorin puoliraaka multa puutarhakompostiin...

Lämpökompostorista otettu puoliraaka multa päätyi taas puutarhakompostiin. Kompostikasan päällä oli pensaista leikattuja oksia ja niiden päälle lapioimme sitä puoliraakaa kompostimultaa. Lopuksi peitimme sen puutarhajätteillä. Ennakoimme siis kompostorin tyhjennyksen niin, että meillä oli valmiina erilaista  puutarhajätettä odottamassa kompostikasan vierellä. 

Erilaisia kimalaisia - ei lainkaan perhosia...

Meidän pihalla on paljon erilaisia kimalaisia. Niitä on kelta-mustia ja valko-mustia, on isoja ja pienempiä. Se mitä ollaan ihmetelty pitkään, niin perhoset puuttuvat. Yleensä pihalla on todella paljon perhosia, koska meillä on runsaasti perhoskasveja.

Syynä perhoskatoon taitaa olla se pitkä kahden kuukauden sateeton jakso touko-kesäkuussa.  Mitä olen lähiseudulla liikkunut, niin missään ei näy niitä heinä-elokuussa lenteleviä päiväperhosia. Saas nähdä, mikä tilanne on ensi kesänä. Toivottavasti paljon parempi!

Taimien istutusta ennen kitkemisjakson alkamista...

Ollaan istutettu paljon perennojen taimia, joista osa on itse esikasvatettu siemenitä ja osa on pihalta. Eli nyt kun vielä on hyvä istutusaika kuun mukaan, niin olemme siirrelleet perennoja toiseen paikkaan. 
Kuupuutarhassa yksi perennapenkin kohta kärsi siitä kahden kuukauden sateettomasta jaksosta niin paljon, että siirsimme siitä kohtaa nyt perennat muualle. 

Tässä on ne harmaakäenkukan taimet, joita istutimme pikkusyreenin alle. Olen niin ihastunut näiden lehtiruusukkeisiin, että tekisi mieli laittaa näitä muuallekin 😊

Seuraavaksi pääsenkin suunnittelemaan siihen Kuupuutarhan kuivaan kohtaan jotain uutta ja jännää. Siis jotain sellaista, mikä kestää todella pitkät sateettomat jaksot. 

Onko teillä vinkkejä kauniista kuivuutta kestävistä vaaleakukkaisista perennoista?
Kohta on aurinkoinen, mutta todella kuiva, vaikka siinä on hyvä multakerros.

Mukavaa viikonloppua!

Terveisin Sari

10 kommenttia:

  1. Hei, eikö teillä laiteta kompostiin lainkaan kananmunan kuoria? Meillä niitä näkyy aina tuossa lopputuotoksessa. Mutta ei meilläkään haise, vaikka ei biohiiltä ole laitettukaan. Olen alkanut laittaa kompostin tuotoksen suoraan maahan, esim. perennoille ja pensaille katteeksi tai kasvimaalle syksyllä ja talvella. Onko suurikin virhe?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei tosiaan laiteta kananmunan kuoria kompostoriin. Osaksi sen takia, että myöhemmin mullassa ne pistää ikävästi sormeen, kun istuttaa tai muuten käsittelee multaa paljain käsin. Toinen syy on ihan esteettinen eli valkoiset kuorenpalat ei näytä hyvältä esim. perennapenkin tai ruusupenkin mullanpinnalla.
      Meilläkin muiden mielestä se puoliraaka kompostimulta ei haise, mutta minun nenääni siinä oli epämiellyttävä haju ennen. Nyt sitä ei siis enää ole.
      Ja tietysti kompostorin hajuun vaikuttaa paljon, mitä jätettä sinne laittaa ja kuinka hyvin se toimii. Se saattaa siis vaihdella paljonkin.
      Jos et ole huomannut mitään ongelmaa, niin tapasi toimii silloin hyvin. Kannattaa toki aina seurata, houkuttaa se rottia tai naakkoja ja harakoita.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Ei ole näkynyt rottia tms., ja minusta tuotos on niin valmista, ettei siitä juuri syötävää hattaelälmille löydy.

      Poista
  2. Rutistan kananmunankuoret pieneksi muhjuksi talouspaperinpalan sisällä ennen kompostiin laittoa, mullassa ei ole yhtään valkoisia kananmunanpaloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä vinkki murskata kuoret tosi pieneksi, niin ne ei sitten niin näy tummasta mullasta. Ne taitaa kuitenkin jäädä aika pistäviksi, kun paljain käsin istuttaa multaan tai kitkee?

      Poista
  3. Miksi kompostiin tulee valkoisia toukkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tarkoitat puutarhajätekompostissa olevia pullukoita ehkä noin 3 cm pitkiä vaaleita toukkia, niin ne on sarvikuonokkaan toukkia. Ne on tosi hyviä kompostissa, sillä muuttavat puutarhajätettä mullaksi. Eli ne syö kuollutta puuainesta ja siksi täysin vaarattomia eläville kasveille.
      Jos taas tarkoitat pieniä vaaleita toukkia lämpökompostorissa, niin ne ovat todennäköisesti kärpäsentoukkia. Silloin kompostoria kannattaa hoitaa ja peittää pinta kompostikuivikkeella.

      Poista
  4. Hyviä vinkkejä on näin aloittelevalle kompostoinille joka hyvä ratkaisu tulevaisuudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kompostointi on tosiaan aivan loistava ratkaisu hoitaa omat biojätteet mullaksi. Se on siis oikea ekoteko ja tärkeää tulevaisuutta ajatellen.

      Poista