Sivut

sunnuntai 27. elokuuta 2023

Hamppukatematto toimi reilun vuoden katteena

Hamppukatematto toimi hyvin, niin kuin luvattiin ja jopa vähän pidempäänkin. Laitoimme siis viime vuoden kesäkuussa kotimaisen hamppukatematon mansikkamaalle. Meillä kasvaa siellä tavallista puutarhamansikkaa sekä kuvan kuukausimansikkaa. Nämä kuukausimansikat kukkivat läpi kesän, kuten hyvin näkyy kuvasta, jonka otin eilen.

Hamppukatematto viime vuoden lokakuussa...

Vielä viime vuoden lokakuussa hamppukatematto peitti hyvin mullan pinnan. Se esti uusien rikkaruohojen pääsyn multaa ja piti myös mansikat puhtaina, mikä olikin sen tarkoitus.
Sille luvattiin yhden kasvukauden kesto, kuten kuvasta näkyy, niin se piti hyvin lupauksen.


Kuvia ja kertomus, miten vaihdoimme perinteisen mansikkakankaan tähän hamppukatemattoon Mansikkakankaan tilalle hamppukate -postauksessa.  
Meillä on haasteena espanjansiruetanat ja tästä hamppukatteesta sanottiin, että siinä ei viihdy siruetanat. Se myös todettiin pitävän paikkaansa, sillä yhtään siruetanaa ei löytynyt mansikkamaalta. 

Hamppukatematto on siis kotimainen, ekologinen ja puhdas. Katteen puhtaus tarkoittaa käytännössä sitä, että siinä ei ole jäämiä torjunta-aineista eikä hamppukatematossa ole myöskään mitään sidosaineita. Lisäksi hamppu on antibakteerinen eli hyvä mansikkamaan katteena.

Tämän vuoden toukokuussa hamppukatematto näytti tältä...

Viime syksynä jätettiin hamppukatematto paikalleen mansikkamaalle ihan mielenkiinnosta. Tämän vuoden toukokuussa se näytti tältä eli jo aika ohuelta ja paikoin reikäiseltä. Vieläkään emme sitä silloin poistaneet, vaan halusimme nähdä, maatuko se kesän aikana jo kokonaan.

Eilen elokuun lopulla hamppukatematosta vähän jäljellä...

Tosi vähäsateisen kesän jäljiltä, kangasta on edelleen mullan pinnalla. Jostain kohtaa se on jo maatunut mullaksi kokonaan. Voi olla, että sateisena kesänä hamppukatematto olisi maatunut vielä nopeammin.
Oltiin kyllä tyytyväisiä tähän hamppukatemattoon. Ensi keväänä pitää laittaa uusi kate. Ei olla ihan vielä päätetty laitetaanko taas hamppukatemattoa vai kokeillaanko jotain muuta maatuvaa katetta. 
Tämä hamppukate oli kyllä niin hyvä monestakin näkökulmasta, että ehkäpä taas päädytään siihen.

Muoviset mansikkakangas ja mansikkamuovi huonoja...

Mansikan katteena on perinteisesti käytetty mansikkakangasta (kuvassa) ja mansikkamuovia. Kumpikin on huonoja vaihtoehtoja kahdesta syystä. 
Ensinnäkin ne ovat muovia ja niistä tulee helposti mikromuovia maahan ja siten pohjavesiin sekä muihin lähivesistöihin.
Toinen syy on se, että maa mustan mansikkakankaan ja -muovin alla kuumenee kesällä liikaa. Se näkyi siinä, että mansikat selvästi voivat huonosti hellekesinä aurinkoisella paikalla. 
Vaikka tänä kesänä meilläpäin oli se kahden kuukauden sateeton jakso, niin mansikat voivat hamppukatteessa nyt paljon paremmin, mitä ennen mansikkakankaassa. 


Mansikkamaalla biohiiltä...

Tästä meidän mansikkamaasta vielä sen verran, että sen mullassa on biohiiltä, mikä varastoi vettä mansikan taimien käyttöön. Se on ollut tosi hyvä näinä kuivina kesinä, sillä mansikkamaata emme voi kastella. 
Laitoimme viitisen vuotta sitten hyvin huokoista biohiiltä multaan riittävästi, jolloin sitä ei myöhemmin tarvitse enää lisätä. Biohiili säilyy toimivana mullassa vuosikymmeniä, ellei jopa vuosisatoja.
Biohiili mansikkamaan ja kasvimaan kunnostuksessa -blogijutusta näet, miten lisäsimme biohiilen mansikkamaalle.


Puutarhaterveisin Sari




4 kommenttia:

  1. Olen ihmetellyt, miksi mansikat voivat niin huonosti kesällä. Syynä lienee musta mansikkamuovi, kuten kirjoitit. Täytyypä tässä minunkin aloittaa mansikkamaan katteenvaihdon suunnittelu. Hamppu lienee myynnissä olevista yksi ekologisimmista katteista mansikalle, kun siinä ei ole muovikiinnikkeitä eikä muutkaan ylimääräistä. Eikö vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan sen mustan mansikkamuovin alla maan pinta kuumenee ja mansikka usein hieman kärsii siitä hellekesinä. Maatuvat katteet on huomattavasti parempia.
      Hamppukate on ekologinen sekä olki- ja lampaanvillakate myös, jos niissä ei ole mitään lisättyä ja ne ovat kotimaisia.
      Kannattaa aina tarkistaa, ennen kuin ostaa, mitä tuote todellisuudessa sisältää. Sen voi myös kysyä myyjältä tai valmistajalta.
      Ennen on käytetty mansikalla myös kutterinpurua eli karkeaa sahanpurua, jossa on isompiakin puulastuja. Sitä harvemmin on myynnissä.

      Poista
  2. Hyvä, että tuosta muovikatteen haitallisuudesta puhutaan. Vaikka olen jo muutama vuosi sitten jättänyt muovit pois puutarhastani niin silti suikaleita löytyy sieltä täältä 😒

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella on käynyt samoin, että mansikkamuovin ja -kankaan poiston jälkeen niitä pieniä muovinpaloja löytyy edelleen maasta ja kompostista vielä vuosia. Näin on meilläkin.
      Tässä asiassa on harrastajalle se haaste, että korvaavia mansikalle sopivia katteita ei ole yhtä kätevästi tarjolla, kuin noita perinteisiä muoveja. Myymälöissä näkyy usein vain mansikkakangasta.
      Toivottavasti ensi keväänä on jo parempi tarjonta maatuvissa mansikkakatteissa :)

      Poista