Sivut

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Narsisseja peura- ja kaurispihalle

Narsisseja kannattaa suosia, jos pihalla liikkuu peuroja ja kauriita. Eläimet eivät yleensä syö narsisseja, joten niitä ei tarvitse suojata mitenkään. Narsissit kukkivat upeasti vuodesta toiseen pienellä hoidolla tai jopa täysin ilman hoitoa. Niistä on myös kivasti erilaisia lajikkeitakin myynnissä.

Tavallisia narsisseja eli torvinarsisseja...

Ensimmäisessä kuvassa on tavallisia torvinarsisseja eli narsisseja, joilla on pitkä torvi kukan keskellä.  Varren päähän kasvaa yksi kukka. Ne ovat pitkäikäisiä myös savimailla.

Torvinarsisseja on monta eri lajiketta. Kuvassa näkyvät vaaleankeltaiset, joilla torvi on hieman vahvemman keltainen, ovat meidän pihan alkuperäisiä narsisseja. Ne ovat siis yli 40 vuotta vanhoja. Seassa on myös uudempia  isokukallisia keltaisia narsisseja sekä muutama valkonarsissi.

Torvinarsisseja on myös valkokukkaisia lajikkeita. Jos ei pidä keltaisesta väristä, niin valkoiset on hyvä vaihtoehto. Osalla valkokukkaisista kukassa on aluksi hieman kellertävää sävyä, joka usein muuttuu valkoiseksi kukan vanhetessa.


Narsisseja oikeanlaiselle paikalle...

Narsissit viihtyvät aurinkoisella ja puolivarjoisalla paikalla, tuoreessa sekä läpäisevässä maassa. Maan on hyvä olla kuohkeaa ja ravinteikasta. Narsissien sipulit istutetaan usein syys-lokakuun tietämillä, kun maa on viilennyt. 

Kuun mukaan hyvä narsissien istutusaika on 27.9.-8.10.2022


Kerrottuja narsisseja peura- ja kaurispihalle...

Jos haluaa näyttävämpiä kukkia ja pihalla liikkuu peuroja, yksi vaihtoehto on nämä kerrottukukkaiset narsissit. Niitäkin löytyy eri värejä. Jos kukassa on paljon terälehtiä, niin sateen jälkeen kukat voivat olla niin painavat, että niiden varret kallistuvat maata kohti. Jos haluaa, vedet voi käydä ravistelemassa kukasta 😊

Valkokukkaisia ja tuoksuvia narsisseja...

Valkokukkainen orkideanarsissi `Thalia` on hienostunut ja sirokukkainen. Sillä kukkavarressa on jopa useampi tuoksuva kukka. Se on hieman vaativampi kasvupaikan suhteen, mitä tavalliset torvinarsissit. Ohjeet kasvupaikan valintaan näet Leiskuvat tulppaanit ja orkideanarsissit -postauksesta.

Valkonarsissi `Actaea` on perinnekasvi ja sitä näkee vanhoilla pihoilla. Sitä on kyllä myynnissä nykyäänkin, sillä myös sen kukat tuoksuvat . 

Trendikkäät perhosnarsissit...

Perhosnarsissit on tosi trendikkäitä, niin leikkokukkana kuin pihalla. Niillä kukka on erikoisen mallinen ja usein kaksivärinen. Niitä näkyi viime pääsiäisenä ruukkukukkana, kuten kuvan perhosnarsissi `Apricot Whirl`. Lisää kuvia siitä näet Veikeä perhosnarsissi `Apricot Whirl` ja oranssi hyasintti -postauksessa.

Peurat ja kauriit eivät syö narsisseja...

Narsissit sopivat peura- ja kaurispihalle, koska niitä ei peurat ja kauriit syö, eikä niitä tarvitse siksi suojata. Sen sijaan tulppaanit ovat peurojen ja kauriiden suurinta herkkua keväällä ja krookukset rusakoiden herkkua.
On joitakin muitakin sipulikukkia, joita eläimet eivät syö, kuten pikarililjat ja laukat. Tosin meidän pihalta metsäkauriit söivät kirjopikarililjoja yhtenä keväänä.

Tuleeko teille mieleen muita sipulikukkia, joita peurat ja kauriit tai rusakot eivät syö?


Puutarhaterveisin Sari


2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä!! Pihaltani peura kävi syömässä kaikki tulppaaniin alut keväällä. Vain muutama kukki viallisella kukalla. En tiennyt että peurat syövät niitä. Kyllä harmitti! Täytyypä huomenna käydä narsissiostoksilla. En pidä keltaisesta, mutta nuo valkoiset näyttää kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Voi harmi, miten kävi tulppaaneillesi. Tulppaanit ovat tosiaan peurojen ja kauriiden suurinta herkkua ja jotenkin kummallisesti ne aina löytävät uudetkin tulppaanit.
      Valkoiset narsissit ovat minustakin upeita. Itse ihastuin täysin orkideanarsissin sirouteen. Onneksi valkoisia narsisseja on paljon erilaisia, jos ei niin pidä keltaisista :)

      Poista