Sivut

perjantai 18. syyskuuta 2020

Siemenistä kasvatetut daaliat


Keväällä siemenistä kasvatetut daaliat kukkivat vieläkin. Niiden kaikkien kukat ovat yksinkertaisia eli loistavia pölyttäjille. Se olikin syy, miksi kylvin juuri niitä. Siemenpussi oli Dahlia Mignon Mixed, joten siemenistä kasvaa eri värisiä kukkia. Mixed-seokset ovat aina jänniä, sillä niistä voi tulla mielenkiintoisia värejä. 


Keltaiset daaliat kukkivat runsaimmin...

Keltaiset daaliat eivät ole oikein makuuni, vaikka näistä keltaiset selvästikin kukkivat kaikkein eniten. Osalla kukat olivat tosi alhaalla, lehtien alla piilossa.


Kirjavia daalian kukkia...

Muutamalle daalialle tuli kirjavat kukat.  Ne on tosi kivoja, muiden yksiväristen lomassa.  Etenkin alemmassa kuvassa oleva vahvemman punainen kukka oli todella kaunis. Se täytynee merkata heti, jotta sen sitten erottaa muista syksymmällä.


Vahvanpunaiset daaliat...

Punakukkaisia daalioita tuli monta, joista osalla kukka oli jännän tumma ja osalla enemmänkin joulunpunainen. Ne tummakukkaiset oli hienoja. 

Daalian taimet kasvamassa isommiksi...

Kaikki daalian taimet istutettiin samaan ryhmään ja aika lähekkäin toisiinsa. En oikein pidä näin monivärisistä kasvuistoista, mutta tässä ne onkin kasvattamassa juurakoita isommiksi. 

Eli ideana on, että merkkaan nyt kaikkein kauneimmat ja syksyllä ne otetaan erikseen. Sitten keväällä ne pääsevät omille paikoilleen, missä tulevat paremmin esille. Nämä, kuten kaikki muutkin daaliat, kaivetaan maasta vasta kun pakkanen on mustuttanut varret. Siksi ne tietyt on merkattava nyt.

Paikka on puolivarjoinen, sillä puun lehvästö varjostaa daalioita keskipäivän auringolta. Varjoisuuden takia, daaliat kukkivat aika laiskasti.

Siemenistä kasvatetut daalian taimet maahan...

Nämä daalian taimet kasvoivat ruukuissaan kasvusammaleessa, johon olin lisännyt ladattua biohiiltä. Ruukut olivat pihalla lämpimällä paikalla koko kesäkuun, koska työkiireiden takia ehdin istuttaa maahan ne vasta heinäkuun alussa ja tarkasti kuun mukaan. Yksi hyvä asia myöhäisessä istuttamisessa oli se, ettei silloin enää ollut tiedossa yöpakkasia 😂
Tähän kasvialueen multaan oli myös sekoitettu ladattua biohiiltä. Pensas ryhmän päässä on syyshortensia ja kaikki matalahkot kasvit on niitä daalian taimia. Kuva on otettu heti istuttamisen jälkeen.

Alla kuva taimen juuripaakusta, jossa näkyy hyvin mustia biohiilen palasia. Aika monella taimella näkyi myös niitä daalian pallukkamaisia juuria. Se oli kiva huomata, sillä mitä isommat pallukat nyt kesän aikana näille kasvaa, sitä varmemmin ne talvehtivat kellarissa turpeen seassa.




Siemenestä kasvatetut daaliat...

Nämä daalian taimet on kylvetty siemenistä helmikuun lopulla, kuun mukaan. Siitä lisää kuvia Daalian kasvatus siemenestä -postauksessa. Täytyy kyllä todeta, että  daaliat olivat yllättävän helppoja kasvattaa. 
Sammalnapit oli taas käteviä, kun ruukkuun istutettaessa ei tarvinnut irrottaa mitään verkkoa tms. Olen jo monta kertaa huomannut, että sammal on aivan loistava kylvöissä. Taimet lähtevät varmemmin ja nopeammin kasvuun, ja etenkin kun kylvöajan valitsee kuun mukaan. Lisää sammalnapeista  Kokemuksia Biolan Sammalnapeista -postauksessa.

Kuvassa näkyy myös siemenpussi. Saa nähdä, tuleeko vielä noita pinkkejä kukkia, sillä kaikki taimet eivät ole kukkineet. Taimien seassa on myös kirjavalehtinen sekä vaaleanvihreälehtinen, mitkä eivät ole kukkineet lainkaan. Eli jännättävää riittää vielä 😀

Mukavaa viikonloppua!

Terveisin Sari

6 kommenttia:

  1. Onpas jo isot ja pullukat juuret taimilla! Syksyllä voi maasta nousta kunnon juurakot, erittäin isoilla pullukkajuurilla, jos olivat istutettaessa noin isoja. Toivottavasti säilyvät hyvin talven yli!
    -Saija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihan yllätyin, miten isoja ja pullukoita juuria noilla taimilla oli. En edes sen kummemmin tutkinut juuripaakkua, vaan niitä oli ihan juuripaakun pinnalla näkyvissä.
      Nyt on kyllä isot odotukset, että talvetus onnistuu. Saa nähdä, kuinka käy :)

      Poista
  2. Ihania, kun niitä on noin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä paljon eli koko siemenpussillinen ;) Yleensä en kylvä näin paljoa, mutta kun samalla testailin kylvöaikoja kuun mukaan. Ne on siis kylvetty monessa erässä.

      Poista
  3. Kivasti on daaliat kesän aikana kasvaneet ja toivottavasti myös niitä juuripallukoita löytyy sitten kun on aika nostaa pakkasen nipistämät daaliat.
    Ehkäpä ensi keväänä kokeilen ja varsinkin kun nyt tänä kesänä daaliani jostain syystä kukkivat tosi huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli tosiaan helppo esikasvattaa eli jos kiinnostaa kokeilla, niin suosittelen lämpimästi :)
      Olen kuullut jonkun toisenkin maininneen, että tänä kesänä daaliat kukkivat vähän. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä siinä on syynä. Nimittäin meillä daaliat kukkivat ennätyksellisen runsaasti. Viime kesänä taasen yksi daalia ei ehtinyt kukkia lainkaan... se oli mysteeri :)

      Poista