Sivut

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Kottikärrykoirat mukana pihahommissa


Meillä on kottikärrykoirat aina pihahommissa mukana. Niitä on välillä yksi ja välillä useampi. Kuvassa on nyt neljä koiraa, joista yksi on teräsleidin takana. Paimenkoirina ne oppi heti, miten kuljetaan kottikärryjen kanssa. Ne eivät siis kaada kottikärryjä kesken kulkemisen.


Kaikki neljä koiraa samaa aikaa pihahommissa...

Nämä kuvat otettiin viikolla, kun kaikki neljä koiraa olivat yhtä aikaa pihalla. Mukana oli myös suloinen pentukoira, joka kulki hyvin vanhempien koirien mukana ja malttoi pysähtyä hetkeksi näihin kuviin. Eli vasemmalta oikealle Welmu, Redi, Tyyppi sekä Kelmi ja rotu on belgianpaimenkoira tervueren.



Kottikärrykoirat mukana vauhdissa...

Kun kottikärryt on täynnä kitkemisjätettä tms., lähdetään tyhjentämään kottikärryjä kompostiin. Ja kottikärrykoirat tietysti mukana. 

Kottikärrykoirat sai nimensä...

Koska koirat viihtyvät meidän ihmisten lähellä, niin ne otetaan aina mukaan pihalle. Joskus kun ne on jätetty sisälle, niin ne katsovat ikkunasta koko ajan mitä teemme ja missä olemme. Joten ne tulee otettua lähes aina mukaan pihahommiin.
Meidän pihalla ei ole aitaa, joten siksi emme uskalla pitää koiria vapaana pihalla. Lähellä on aika vilkasliikenteinen tie. Joten koirat on kiinni kottikärryissä. Aina kun siirrytään toiseen kohtaan pihahommiin, niin koirat tulevat mukana kottikärryjen kanssa. Siitä nimi kottikärrykoirat

Kottikärrykoirat osoittavat, missä pihanhoitaja on...

Näistä kottikärrykoirista näkee heti, missä teräsleidi on. Nimittäin aina ei kottikärryjä siirretä, jos vaikka pistäytyy postilaatikolla tai kun kastelee kasveja.
Koirat siis valppaasti katseella seuraavat, missä se ihminen on. 

Kun ihminen on lähellä, malttaa kottikärrykoirat ottaa vähän rennommin. Kesällä aina laitetaan kottikärryt niin, että koirat pääsevät varjoon. Ja hellepäivinä vanhin koira saa jäädä sisälle, koska siellä on viileämpää.

Ja mikä on jännää, niin koirat osoittavat myös oravat ja linnut, oli ne sitten puun latvassa tai maassa. Koirat siis silmätarkkana tuijottavat, mutta eivät haukahda tai edes liikahdakaan. 

Kottikärrykoirat mukana pihahommissa...

Tylsimmätkin pihahommat tuntuu paljon kivammalta, kun mukana on koira tai useampi. Vai mitä mieltä olette?


Puutarhaterveisin Sari

10 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniit koirat! �� Malttiakin kaikilta löytyy poseeraukseen. :)
    Teräsleidillä on hienosti käyttäytyvät puutarha-apulaiset!��
    Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä rotu on tosi kaunis, ja oppivainen. Nämä vanhemmat koirat on hyvin koulutettuja ja ovat kyllä paikallaan, jos on tarve. Pentu vaan on niin vilkas vielä, että sen kanssa oli pientä haastetta :)
      Teräsleidillä on tosiaan hienosti käyttäytyvät ja erittäin mieluisat puutarha-apulaiset.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. On kyllä ja jännästi eri väriset. Pennusta pitäisi kuulemma jäädä noin vaalea. Aika näyttää miten käy. Kaikki on yhtä ihania, omine persoonallisuuksineen :)

      Poista
  3. Hauskat kottikärrykoirat :D Meillä lähtis kyllä kotsut koiran perässä aika vikkelään, täällä ei tyydytä katseluun vaan vahtia pitää ja niin kauan kun ei mouhota niin vahtia saakin :D Odotan innolla tulevan pihan aitaamista, saa koira sitten puuhatta pihalla rauhassa mitä lystää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aidattu piha on kyllä koirille tosi hyvä! Nämä paimenkoirat on siitä ihania, että ne oppivat hyvin jotkut asiat. Itse kyllä yllätyin, miten nopeasti nämä osasivat olla kottikärryjen kanssa.
      Kottikärrykoirana niillä ei edes ole tylsää, vaan selvästikin nauttivat siitä, että saavat pihalla tarkkailla meitä ihmisiä, oravia, mustarastaita, naapureita ja kadulla kulkijoita. Kun ne pääsevät pihapäivän jälkeen sisälle, ovat ihan väsyneitä ;)

      Poista
  4. Ehdottomasti, samaa mieltä!
    Upeita koiria ja hauska tarina. Totta kai koirat haluaa olla siellä missä ihmisetkin, sehän on selvää. Meille rakennettiin jo monta vuotta sitten aita tämän "keskuspihan" ympärille, jotta koirat saavat olla vapaasti ja turvallisesti itsekseenkin pihalla. Ja kun me touhutaan, niin mukana ovat, siirtyilevät välillä toiseen päähän pihaa, mutta tarkailun alla olemme koko ajan ja välillä käydään tarkistamassa. Toisinaan seurataan kintereillä tai ollaan niin edessä ettei tahdo kulkemaan päästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania koiria teillä :) Aidattu piha-alue on kyllä koirille tosi hyvä. Meillä sitä on joskus harkittu, mutta jätetty sitten tekemättä. Nämä oppi niin hyvin kottikärrykoiriksi, että toimii loistavasti näinkin. Tosin kaikki neljä on harvoin kottikärryissä yhtä aikaa.

      Poista
  5. Komeat ja hyvin käyttäytyvät puutarhakaverit! Kottikärryihin on kyllä hyvä laittaa koiran hihna kiinni. Silloin kun meidän koira on hihnassa mukana pihahommissa, niin yleensä hihnan toinen pää on juuri kottikärryissä kiinni. Rapsutukset kottikärrykoirille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kottikärryt onkin monikäyttöiset pihalla :) Siinä kun koirat on kottikärryissä kiinni, niin ovat kätevästi lähellä ja "valvonnassa". Ja toisin päinkin eli koirat pääsevät hyvin "valvomaan" meitä ihmisiä.
      Kiitos, välitän rapsutukset kottikärrykoirille :)

      Poista