Sivut

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Hienostuneen kaunis ja pitkäikäinen jouluruusu

Jouluruusun kauneuden lisäksi minua viehättää myös niiden pitkäikäisyys. Ne voivat elää vuosia pihalla, joten jouluruusu ei ole kertakäyttökukka. Tämä viininpunainen jouluruusu on avannut enemmän kukkiaan ja tältä se näyttää nyt ilta-auringossa parvekkeella.

Jouluruusu on pitkäikäinen syyskukka...

Jouluruusu voi kukkia vielä joulukuussakin, jos tulee leuto alkutalvi. Ja kovimpina pakkasöinä peitän sen taas vanupeitolla, jotta pakkanen ei vioita kukkia. Se on siis minulla lasitetulla parvekkeella, Etelä-Suomessa. Olen huomannut, että parvekkeella on yleensä noin 5 astetta lämpimämpää mitä ulkona pihalla, lämpömittarin mukaan.



Välillä sisälle ja taas parvekkeelle...

Kun tulee kunnon pakkaset, siirrän jouluruusun kellariin. Mutta jos pitkä sääennuste näyttää suojakelin palaavan lyhyen pakkasjakson jälkeen, niin pidän jouluruusua viileässä huoneessa pakkasjakson ajan. Sitä kastellaan silloin niukasti. Ilman lämmettyä se pääsee taas parvekkeen pöydälle. Siitä se näkyy tosi hyvin sisälle.

Keväällä jouluruusu pääsee pihalle...

Heti keväällä, kun maa on sulanut, istutan sen pihalle puolivarjoon, läpäisevään maahan. Tavallisen näköiset jouluruusut talvehtivat hyvin, mutta erikoiset heikommin.
Onkin taas jännä nähdä, saanko tämän menestymään talven yli ja miten se lähtee pihalla kasvuun.
Ohjeita lisää jouluruusujen hoidosta ja säilytyksestä.

Alla kuva keväältä viininpunaisesta jouluruususta, joka kukki ensimmäistä kertaa pihalla. Se on kasvutavaltaan hyvin erityyppinen mitä tämä nyt parvekkeella oleva. Ihania kummatkin 😊

Jouluruusuja eri vuodenaikoina...

Jouluruusu on niin monikäyttöinen ja pitkäikäinen perenna, ja suuri suosikkini, joten niistä löytyy useitakin postauksia...
Kannattaa muistaa, että jouluruusua ei saa syödä! Sitä ei myöskään kannata laittaa kakun tai salaatin koristeeksi, sillä se on syötynä vaarallisen myrkyllinen.
  

Mukavaa viikon jatkoa!

Terkuin Sari

8 kommenttia:

  1. Ihania nuo punaiset jouluruusut! Nyt, kun on satanut oikein kunnolla jo ainakin kuukauden, on niissä mahtavan rehevät lehdet, myös vaaleajouluruusuissa, jotka ovat yleensä hyvin maltillisia kasvattamaan lehtiä ;-) Olisi mahtavaa, jos tämä enteilisi hyvää kukintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset on tosiaan niin ihania! Toivotaan ja pidetään peukkuja, että ensi keväänä olisi upea kukinta :)
      Meillä pari kevättä sitten metsäkauriit söivät viininpunakukkaisen ison jouluruusun kukkavarret ja osan lehtiä. Tänä keväänä se kukki tosi laiskasti. Toivon niin, että se jo ensi kevääksi toipuisi ja kukinta olisi taas yhtä runsasta kuin ennen kauriita. Se on niin uskomattoman upea kukkiessaan ja kukinta vielä kestää pitkään kesäkuussa.

      Poista
  2. Jouluruusu on todella kaunis. Minulla sitä on valitettavasti vain valkokukkaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punertavia on aina välillä myynnissä ihan kukkamyymälöissä, kuten tämän minunkin. Kun sellaiseen törmää, kannattaa ostaa heti, sillä ne myydään nopeasti loppuun.
      Ja onhan valkokukkaisetkin tosi kauniita. Niillä on usein isot kukatkin :)

      Poista
  3. Jouluruusut ovat kauniita.
    Vaaleat jouluruusut näyttävät tosiaan menestyvän pihassa vuosia. Punaisten kanssa en ole onnistunut, vaikka kuinka monta olen istuttanut. Ehkä vielä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi kyllä olla, että punaiset ovat vähän vaateliaampia kasvupaikan suhteen. Meillä ne on aika läpäisevässä maassa ja selvästi puolivarjossa. Keväällä niitä kukki kolme ja kaikki ovat kasvutavaltaan erilaisia. Eli älä luovuta vielä :)

      Poista
  4. Niin suloinen tuo viininpunainen nuppu! Olis ihana saada ne menestymään, meillä se on ollut vaihtelevaa ja tällä hetkellä kukat vähissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, miten yksikin kukka voi olla niin ilahduttava ja kaunis :)
      Olen huomannut, että kun löytää niille mieluisan paikan, niin ne viihtyvät ja kukkien määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Se on ollut siis eri paikkojen kokeilua ;)

      Poista