Sivut

sunnuntai 25. elokuuta 2024

Alkaa huonekasvien valmistelu syksyyn

 

Tähän aikaan alkaa huonekasvien valmistelu syksyyn, tai siis ainakin osan niistä. Kuvassa on se sama myrtti eli morsiusmyrtti, jonka leikkasin muotoon viimeksi maaliskuussa. Kesän aikana parvekkeella se kasvatti taas eri pituisia versoja, joten leikkasin sen nyt muotoon. Se on näin tiiviimpi ja vie vähemmän tilaa, kun otan sen sisälle, sitten kun ilmat viilenee. Leikkasin myös paria muutakin kasvia.

Tähtijasmiini ja sen versojen leikkaaminen...

Ehkäpä muistatkin tämän tähtijasmiinin, joka kukkii alkukesällä ihanan tuoksuvin kukin. Se on siis talvivihreä köynnös, joka ei talvehdi meillä ulkona ja se usein myydäänkin terassikukaksi. Kuvia siitä kesäkuulta kukkivana näet Iso ja ihanan tuoksuva tähtijasmiini -postauksesta.

Se on isokokoinen köynnös eli kasvattaa pitkiä versoja, joita tietysti pitää leikata. Tältä se näytti nyt ennen leikkaamista. Aiemmin kesällä leikasin sitä jo kerran, kun osa uusista versoista oli yli metrin pitkiä. 

Tältä se näytti leikkaamisen jälkeen. Lyhensin siis vain pidempiä uusia versoja. Todennäköisesti leikkaan sitä vielä kerran silloin, kun otan sen parvekkeelta ikkunalle talvisäilytykseen, ehkä syyskuun lopulla.

Lyhensin myös mm. tuoksuköynnöksen pitkiä versoja. Se on siis huonekasvi.

Huonekasvien valmistelu syksyyn... 

Nyt on hyvä aika vielä vaihtaa huonekasville hieman isompi ruukku, jos kasvi ei kestä pienessä ruukussa kevääseen asti.
Jo jonkun aikaa sitten vaihdoin tälle tähtijasmiinille isomman ruukun, koska sitä sai kastella lähes joka päivä. Se oli kasvattanut juuria ruukun täyteen. 

Samoin istutin valkokirjavan kultaköynnöksen taimet altakasteluruukkuun. Taimia oli siis kolme ruukullista, jotka olin keväällä leikannut mullan vaihdon yhteydessä. Koska altakasteluruukku on aika iso, niin kastelun kanssa saa olla tarkkana. Kultaköynnös ei kestä, jos multa on jatkuvasti liian märkää, etenkin talven hämäryydessä.

Pistokkaita värinokkosesta ja pelargonista...

Otin myös varmuuden vuoksi muutaman pistokkaan siitä jännästä värinokkosesta eli isokirjopeipistä, jonka kylvin siemenistä. Nimittäin joskus on helpompi saada pienet taimet säilymään talven yli, mitä oikein isoksi kesän aikana kasvaneet. Aioin kuitenkin säilyttää ainakin yhden isokokoisen jännän värinokkosen. Saa nähdä, miten se säilyy ikkunalla. 
Vielä komeimmat niistä on pihalla ja pitääkin muistaa seurata sääennustetta, sillä värinokkonen ei kestä syksyn kylmyyttä.
Leikkasin myös etualalla olevan kirjavalehtisen pelargonin oksan pistokkaiksi. Kuvassa pistokkaat on vielä tosi pienessä purkissa, vaihdon niille myöhemmin isomman lasipurkin. Vähän jännään, ehtiikö ne vielä juurtua ennen talven pimeyttä.


Leikkaamiset, istuttamiset ja ruukun vaihto - kuun mukaan...

Olen siis leikannut nämä kaikki ja ottanut pistokkaita tarkasti kuun mukaan hyvinä päivinä. Olen kokeilemalla huomannut, että siitä on hyötyä.
Samoin mullan ja ruukun vaihto kannattaa ehdottomasti tehdä kuun mukaan hyvään aikaan. Laitan tänne blogin Kastelupäivät ja kuu -sivulle ainakin osan hyvistä päivistä. Lisää päivämääriä ja ohjeita löytyy tietysti verkkokursseilta.


Puutarhaterveisin Sari 



6 kommenttia:

  1. Kiitos taas tästäkin! Taidanpa heti huomenna napsia värinokkosesta pistokkaita. Vai miten nyt on kuun mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Odota vielä reilu viikko, sillä nyt ei ole hyvä aika pistokkaiden ottoon kuun mukaan.
      Tosi hyvä päivä siihen on 4.9. ja toki myös sen jälkeen. Näet sivun ylävalikosta Kastelupäivät ja kuu -sivulta, milloin tarkalleen on hyvä aika näihin taimikasvatus puuhiin, kuten pistokkaiden ottoon.

      Poista
  2. Minäkin meinasin mennä heti nappaamaan pistokkaat, mutta odotampa ensi viikkoon, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun et ehtinyt käydä ottamassa pistokkaita, sillä nyt ei ole siihen hyvä aika. Tässä ehtii hyvin valmistautua ja vaikka hieman kitkeä rikkaruohojakin ennen sitä :D

      Poista
  3. Hei, onko nyt ok aika vaihtaa ruukkua, kun ollaan taas menossa kohti täysikuuta? Tulen kurssille heti kun kerkeän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kyllä. Tänään alkoi taas istutusaika kuun mukaan eli voi vaihtaa huonekasville ruukun, jos siihen on tarvetta. Tervetuloa kurssille, kun ehdit!

      Poista