Sivut

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Pelargonit, oleanteri ja tähtijasmiini huhtikuun lopulla

Talvetetut pelargonit, oleanteri ja tähtijasmiini voivat hyvin ja tässä kuvia niistä näin huhtikuun lopulla. Nämä kaikki ovat siis olleet talven ajan valoisalla ikkunalla. Pelargonit ovat ihan huoneenlämmössä ja oleanteri sekä tähtijasmiini hieman viileämmässä huoneessa, mutta samaan ilmansuuntaan. 


Vanhat pelargonit nyt huhtikuun lopulla...

Itse asiassa, jos muistan oikein, niin nämä kummatkin pelargonit kylvin viime vuoden tammikuussa. Ne on siis vuoden vanhoja. Vanhimmat pelargonit säilytämme kellarin viileydessä ja ne vasta vihertyvät.

Nämä ikkunalla säilytetyt pelakuut pysyvät lehtevinä läpi talven ja aloittavat kukkimisen maalis-huhtikuun vaihteessa, säästä ja leikkausajasta riippuen. Ne siis kukkivat innokkaasti jo tähän aikaan vuodesta.
Tällä punakukallisella kukkien sävy on minusta tosi kaunis, mutta harmillisesti hankala kuvattava. Sävy ei ole ihan oikea tässä kuvassa. 
Aion pitää nämä taas leveinä ja litteinä, jotta ne mahtuvat kapealle ikkunalaudalle ensi talvenakin. Taidan kohta siirtää ne parvekkeelle, kunhan sää vielä hieman lämpiää lisää.

Oleanteri talvehti hyvin ikkunalla...

Syksyllä vähän jännäsin, miten saan tämän oleanterin talvehtimaan ikkunalla, hieman viileämmässä huoneessa. Yllättävän hyvin onnistui. Ainoastaan kevättalvella sen multa pääsi kuivahtamaan liikaa pari kertaa ja se näkyy nyt ruskettuneina lehtien kärkinä. Oleanteri näyttää siis olevan aikamoinen vedenkuluttaja, kun se kasvattaa uusia versoja ja lehtiä.
Vanhan ajan oleanteri kukkii läpi kesän -postauksessa kuvia siitä loppukesältä, kun se vielä kukki komeasti.
Lyhensin jo aiemmin keväällä viime vuonna kasvaneita versoja, ettei siitä tule liian iso. Nyt siihen on tulossa muutamaan versoon nuppuja sekä uusien versojen kasvukin on jo alkanut. 
Oleanteri on syötynä tosi myrkyllinen.

Ihana tähtijasmiini kasvattaa myös nuppuja...

Tähtijasmiini on siis köynnös, joka ei talvehdi meillä Suomessa ulkona. Se on ollut minulla keväästä syksyyn ruukkukasvina parvekkeella ja talven se viettää valoisalla ikkunalla viileähkössä huoneessa.
Se kasvattaa pitkät uuden versot, joten pidän sen leikkaamalla pienehkönä, jotta sen mahtuu ikkunalle talveksi.
Siihen näyttää tulevan nyt paljon nuppuja, jee! Kukissa on nimittäin ihanan vahva tuoksu. 
Huumaavan tuoksuva tähtijasmiini -postauksessa kuvia kukista sekä miltä se näytti ihan uutena. Sillä on siis edelleen tukena sama valkoinen pieni köynnöstuki.
Viime keväänä tähtijasmiini aloitti kukkimisen jo huhtikuun puolessa välissä. Sen sijaan tänä vuonna nuppujen ja versojen kasvu alkoi vasta huhtikuun puolenvälin tietämillä. Kuvia viime huhtikuulta Pelargonit ja tähtijasmiini kukkii jo -postauksessa.


Osa kesäkukista ja terassiruukkuun tarkoitetuista talvenaroista kasveista on yllättävän helppo talvettaa ihan asuinhuoneen ikkunalla. Ne eivät ole siis kertakäyttökasveja. 

Hoitotoimet kuun mukaan...

Olen kastellut näitä kuun mukaan Kastelupäivinä ja välttänyt kastelua Älä kastele -päivinä, sillä se on huonoin päivä kasvien kasteluun. Olen myös vaihtanut mullat ja ruukut sekä leikannut näitä kuun mukaan hyvinä päivinä. 
Kastelupäivät ja Älä kastele -päivät löytyvät Kastelupäivät ja kuu -sivulta täältä blogista.

Puutarhaterveisin Sari


10 kommenttia:

  1. Ihanat pelakuut ❤
    Hitsi, minä leikkasin maaliskuulla sopivasti kuun mukaan, sain paljon pistokkaita, jotka ovat hyvässä kasvussa nyt, mutta emokukat eivät tahdo jaksaa kasvaa, vaikka kasteltu oikeina päivinä ja lannoitettu. En muista hetkeen näin pilvistä kevättä. Liian vähän aurinkoisia päiviä ja ikkunalaudalla liian viileää. No täällä Jyväskylän seudulla ei vielä taida saada kukkia ulos aikoihin, joten ehkä pääsevät vauhtiin sitä ennen.
    T. Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pelargoni tosiaan rakastaa valoa, mikä saa ne heti kasvamaan. Toivotaan, että nyt tulisi jo pitkä aurinkoinen jakso, niin emokukkasi lähtevät kasvuun.
      Pelakuu kärsii usein heti kylmästä, jos sen multa on silloin märkää. Itse olen nostanut pelakuut pois ikkunalta yöksi Kastelupäivinä, jos on luvattu kovempaa pakkasta yöksi.
      Onneksi mitä lähemmäs kesää mennään, sitä enemmän pelakuut kasvavat. Eli todennäköisesti emokukkasi kirii kesään mennessä ja aloittaa kukkimisenkin.

      Poista
    2. Tämä muuten onkin syy! Jotenkin on hirvittänyt kastella jopa kastelupäivinä, en ole tajunnut miksi, mutta nyt kun mietin, niin olen miettinyt, että niinä keväinä, kun aurinko on paistanut, niin tätä tunnetta ei ole ollut, on huomannut, että kasvi tarvitsee vettä. Nyt ne ei ole näyttänyt siltä, vaikka multa kuivaa. Kiitos hyvistä neuvoista ❤
      T. Katja

      Poista
    3. Auringonpaiste ja lämpö vaikuttaa tosi paljon pelakuitten kasvuun. Sinulla on selvästikin kehittymässä puutarhurin vaisto, tuon kastelun suhteen :)
      Mukava kuulla, että neuvoista on ollut apua.

      Poista
  2. Komeita pelargoneja. Punainen on tosiaan hankalasti kuvattava, välillä ei saa millään oikeaa sävyä kyviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Totta, ja ne on yleensä juuri niitä upeimpia punaisen värisävyjä, joista olisi kiva laittaa kuva tänne blogiin :)

      Poista
  3. Hei, minulla on ns. tyhmä kysymys istutustapaan liittyen. Normaalisti istutan kukantaimet niin, että esim. parvelaatikkoon laitan runsaasti multaa, ja sitten istutus kaivettuihin koloihin. Voiko istuttaa vaihtoehtoisesti niin, että ensin asettelee taimiruukut parvekelaatikkoon, ja lisääkin vasta sitten mullan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys :) Itse teen niin, että laitan aina ensin parvekelaatikon tai terassiruukun pohjalle multaa. Sitten kokeilen taimella, että taimen mullanpinta tulee halutulle korkeudelle... ehkä lisään vielä pohjalle multaa tai poistan sitä.
      Seuraavaksi astellen taimet ilman ruukkuja mullan pinnalle ja täytän taimien juuripaakkujen välit mullalla. Myös juuripaakkujen päälle tulee ohuelti multaa. Eli kyllä voi istuttaa niinkin :)

      Poista
    2. Kiitos paljon nopeasta vastauksestasi.😊 Ajatuksenani oli tehdä tismalleen samalla tavalla kuin kerroitkin tekeväsi. Ajattelin laittaa lecasorasta salaojituksen pohjimmaiseksi. Tuntuu että tällä tavalla tehtynä ruukut on helpompi saada tismalleen haluttuun kohtaan, eikä paikkaa tarvise enää muutella.

      Lumisateisin terveisin Eija Kuhmosta

      Poista
    3. Ole hyvä :) Ilman muuta kannattaa käyttää lecasoraa, jos se tuntuu itsestä tarpeelliselta tai muuten hyvältä. Sitä voi näin kehitellä omia tapoja, koska olosuhteetkin ja paikat vaihtelee.
      Kiitos terveisistä! Ihanasti vaihtelee säät eri puolilla Suomea.

      Poista