Sivut

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Sarin Kukkiva Joulukalenteri alkaa ensi viikolla

Täällä alkaa Sarin Kukkiva Joulukalenteri perinteiseen tyyliin. Tässä vaiheessa aina vähän jännittää, keksiikö sitä joka päivälle jotain kivaa kirjoitettavaa. Ja löytääköhän jotain uutta jännää. Toisaalta jouluun kuuluu niin paljon perinteisiä joulukukkia ja teemoja, että nekin ovat  ihan kivoja. Rakastan joulun tunnelmaa ja tietenkin joulukukkia. Oli joulu millainen tahansa, niin joulukukat ovat aina tärkeitä joulutunnelman tuojia.

Joulukielot on jo kasvamassa...

Alla kuva niistä kieloista, jotka kaivoin joulukielopenkistäni. Aika sotkukasa, mutta niistä kasvaa ihanan tuoksuvia kieloja... jos kaikki menee hyvin 😊

Vanha pieni amaryllis...

Minulla on useampi ruukku vanhoja amarylliksiä talvilevossa. Sattui vähän hassusti, kun innokas siivojaa siirteli ruukut toiseen paikkaan eli ne menivät täysin sekaisin. Tänä vuonna en ollut laittanut ruukkuihin päivämäärää, milloin kukin ruukku on siirretty talvilepoon. Osa lakastutti lehdet jo loppu kesällä ja osa vasta viime viikolla. Ruukut olivat siis siinä järjestyksessä, milloin ne on laitettu talvilepoon.... ja nyt ne ovat siis aivan sekaisin.
Tämän pienimmän sipulin muistin kuuluvan ensimmäisiin, joten sille olen jo vaihtanut mullan. Nyt se on ikkunalla uusien amaryllisten sipulien kanssa. 
Saas nähdä, tekeekö näin pieni sipuli kukkavarren vai vaan lehden. Kerron myöhemmin, miten kävi.
Ja milloin herättelen loput amaryllikset talvilevosta, sitä pitää nyt hieman pohtia.

Uusista amarylliksen sipuleista jouluamarylliksia...

Amaryllikset kuuluvat suosikkeihini joulukukista. Ne on ihanan helppoja, varmoja kukkijoita ja niin kauniita. Joten niitä tulee näkymään myös joulukalenterissa.
Tässä kaksi uutta amarylliksen sipulia, joista toisesta kasvaa jo nuppuvarret. Nämäkin tulevat sitten aikanaan tänne Sarin Kukkivaan Joulukalenteriin.

Jouluhyasintin sipulit ruukuissaan jääkaapissa...

Jääkaapissa kasvaa nyt muutama jouluhyasintti. Ihan vielä niillä ei ole aika päästä valoon, vaan saavat ensin kasvaa hieman korkeammiksi. 
Näitä joulukukkia on niin mukava kasvattaa itse. Siinä tulee kutkuttavan ihanaa joulun odotusta ja jännitystä. Siis aitoa joulutunnelmaa.

Joulukoristeet tarkastettu...

Kaivoin jo joulukoristeetkin esille ja kävin ne läpi. Olen etsiskellyt muutamaa joulukoristetta lisää, mutta vielä en ole löytänyt mieluista. Hankin nimittäin koristeet sillä idealla, että ne sopivat yhteen ja niitä voi käyttää tulevinakin vuosina. Siis vain sellaisia, joista todella pidän. 
Kuulemma joulukoristeita voi tulle myyntiin vielä myöhemminkin lähempänä joulua, koska laivarahdeissa on ongelmia. Täytyypäs siis ensi viikolla vielä käydä ostoksilla.


Onko sinulla toiveita joulukalenterin aiheista? 

Perinteiseen tapaan Sarin Kukkivassa Joulukalenterissa on joulukukkia ja muuta puutarhateemaan liittyvää. Olen suunnitellut, että kirjoittaisin myös fengshuista ja ekologisuudesta jouluna.
Ja tietysti otan ilolla vastaan toiveita ja ideoita aiheista 😊


Puutarhaterveisin Sari


6 kommenttia:

  1. Onpa mukavaa, kun taas teet joulukalenterin! Sinulla on täällä niin kauniita kuvia, että jo niistä saa joulumieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteesta! Se aina kannustaa jatkamaan tätä blogin pitämistä :)
      Joulu on niin ihanaa aikaa, kun kotiin voi ostaa paljon joulukukkia ja on kerrankin aikaa nauttia kukkien kauneudesta kaikessa rauhassa.
      Siinä sivussa tulee myös kuvattua niitä tänne blogin joulukalenteriin :)

      Poista
  2. olisiko jonain päivänä jotain kerrottavaa tonttuovista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea! Katsotaan, saanko kuvattua siihen sopivia kuvia :)

      Poista
  3. Tämä on odotettu joulukalenteri:)
    Toiveena erikoisempien joulukukkien esittelyä, siis vaikka miten jotain ei niin jouluista voisi tuunata joulukukaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että joulukalenteri on odotettu :)
      Hyvä idea! Itse asiassa minulla onkin ollut jo yksi kasvi mielessä, joka ei ole joulukukka. Taidankin vielä miettiä lisää tätä, jospa keksin muitakin.

      Poista