Sivut

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Krookus kukkamerenä


Krookus kukkii nyt parhaillaan oikein kukkamerenä meidän pihalla. Tätä olen odottanut useamman vuoden, sillä aiemmin rusakot ovat syöneet krookuksen alut aikaisin keväällä. Näköjään talven paksu lumipeite suojasi alkuja kivasti. Nämä on täydessä kukassaan niin lumoavan upeita 😍

Krookus houkuttaa kevään ensimmäisiä perhosia...

Aina kun ensimmäiset krookukset avaavat kukkansa, se tietää sitä, että kohta niissä näkee perhosia. Olen nyt vähemmän ehtinyt pihalle, joten näin niissä ensimmäisen perhosen vasta eilen. Se oli sykähdyttävä näky, kuten joka ikinen kevät aiemminkin. Perhonen onkin kevään etenemisen yksi ihanimmista merkeistä.


Kasvitieteellinen krookus leviää hyvin siemenistä....

Meidän pihalla on useammassa kohdassa näitä kasvitieteellisiä krookuksia. Ne ovat saaneet rauhassa lisääntyä siemenistä ja sivusipuleista. Kuvan krookukset näyttävät leviävän kaikkein runsaimmin.



Erilaisia krookus lajikkeita...

Olen ostanut näitä vuosien varrella ja niiden lajikenimet ei ole tiedossa. Osa on myyty seoksina ja osa ilman lajikenimeä. Ihania kaikki, ilman tarkkaa nimeäkin 😊


Tämä on yksi suosikeistani eli sieberinsahramin kolmivärinen lajike (Crocus sieberi `Tricolor`). Vielä niihin ei paistanut aurinko niin, että olisivat auenneet täysin. Kun kukka on auki, kukan keskustassa on keltaista ja valkoista. 
Nämä ovat kivan pieniä ja siroja, kuten muutkin kasvitieteellliset krookukset. Ne ovat siis vähän jalostettuja, jolloin ne ovat vielä lähellä luonnonvaraista muotoaan.

Krookusten seassa kasvaa myös vanhat jouluilta säästetyt hyasintit. Niissäkin näkyi jo nuput.

Kukkaan hyödetyt iirikset eli kevätkurjenmiekat ovat jo lakastuttaneet kukkansa ja leikkasin ne pois. Nyt ruukku on parvekkeen viileydessä odottamassa pihalle istutusta. Teen sen kuun mukaan kasvavalla kuulla ja ehkä vasta toukokuussa, kun kovimmat yöpakkaset on varmasti ohi.
Kuvat kevätkurjenmiekoista Kukkaan hyödetyt iirikset - jääkaapin avulla -postauksessa.

Rauhallista pääsiäisen aikaa!

Kevätterveisin Sari


14 kommenttia:

  1. Oi kun onkin ihanan laajalle levinnyt krookusmatto! Minäkin näin eilen ensimmäisen perhosen. Ihanaa!
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään ekat perhoset on kyllä niin ihania! Odotan jännityksellä, milloin näen ensimmäisen sitruunaperhosen.
      Krookuksia on tänä keväänä upean paljon. Jopa niin paljon, ettei koko alue mahtunut kuvaan.
      Kiitos ja hyvää pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  2. Kaunis krookusmeri. Onneksi jänikset eivät nyt ehtineet syödä niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Siitä onkin pitkä aika, kun viimeksi krookukset ovat ehtineet kukkaan... ennen joutumista pitkäkorvien suihin. Nyt näitä tulee ihailtua vähän väliä.

      Poista
  3. Viime vuonna krookukset kukkivat eniten kymmeneen vuoteen tuossa puiston reunalla, kävin kurkkaamssa olisiko jo kukkia mutta löytyi vain jänöjen papanoita. Mutta löysinpä kevään ensimmäiset sinivuokot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia herkuttelijoita ne jänöt ovat, ja vielä nopeita.
      Onneksi löysit ensimmäiset sinivuokot. Itse olen nähnyt niitä vasta nuppuvaiheessa. Jos sää jatkuu näin lämpimänä ja aurinkoisena, niin kohta niitäkin näkee isoina kukkamerinä :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos :) Kevään ensimmäiset kukat on aina niin ihania, etenkin kun niitä on paljon.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kun aurinko saa krookukset avaamaan kukkansa, niin näky on tosi upea. Tulisi vain nyt lisää pölyttäjiä, niin krookukset lisääntyisivät vielä enemmän.

      Poista
  6. Onpas kaunista, kukkarikasta kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuvien oton jälkeen on krookuksia avautunut vielä lisää, kun isokukallisetkin krookukset aloittivat kukkimisen.
      Oikein kukkarunsasta kevättä sinullekin!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos :) Näin tänään niissä kevään ensimmäisen kimalaisen, vaikka oli niin kova tuuli.
      Oikein hyvää pääsiäistä sinullekin!

      Poista