Sivut

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kuupuutarhuri pääsee helpommalla

Kuupuutarhuri eli kuun mukaan puutarhatöitä ajoittava puutarhuri, pääsee helpolla. Tässä yhtenä päivänä meillä kävi pihalla pari vierasta, ja sinä pihalla kierreltyämme totesivat "aika kova työ tässä pihassa". Kuulosti ihan oudolta ja jäin oikein miettimään asiaa. Siitä sitten tuli tämä postaus.

Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä...

Tämä vanha sanonta pätee täysin puutarhanhoidossa. Siinä nimittäin selvästikin viitataan kuun mukaan töitä ajoittaviin ja niihin, jotka tekevät työt milloin sattuu ja joutuvat sitten tekemään homman uudelleen. Siis vain hullut hölmöläiset tekevät työn moneen kertaa, kun viisaammat saavat sen tehtyä yhdellä kertaa valmiiksi.

Rikkaruohot vähenee...

Rikkaruohojen kitkemisessä tämän huomaa nopeasti. Eli kun valitsee parhaat kitkemispäivät, ei samaa kohtaa tarvitse kitkeä pitkään aikaan. Ja jos kitkemisen tekee huonoina päivinä, rikkaruohoja tulee kohtaan entistä enemmän ja heti. Viisas todellakin pääsee vähemmällä.
Meidän pihalla on isoja perennapenkkejä, ja esimerkiksi tämä on viimeksi kitketty syksyllä. Hyvältä näyttää edelleen. Seuraava hyvä #kitkemispäivä on 11.-12.5.2020, jolloin aion käydä perennapenkkejä läpi. Todennäköisesti kitkettävää on tosi vähän.
Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilta löytyy hyvät Kitkemispäivät sekä oikea kitkemistekniikka eri rikkaruohoille.

Vesakon ja pensaiden hävitys onnistuu heti...

En myöskään ymmärrä sitä, miksi ihmiset niin taistelevat ja tuskailevat pensaiden hävityksen kanssa. Se kun onnistuu kerralla, kun valitsee päivät oikein. Tai jos uutta versoa tulee muutama, niin ne kun taas leikkaa hyvänä hävityspäivänä, siihen sen kasvin kasvu loppui. Tästä on postaus Kurtturuusun hävittäminen ilman myrkkyjä.

Syötävien kasvien sato varmistuu ja vähemmän epäonnistumisia...

Perunasta, porkkanasta, punajuuresta ja muista vastaavista tulee hyvä sato, kun kylvää ne vähenevällä kuulla. Ajan voi katsoa vieläkin tarkemmin. Jos ne kylvää kasvavalla kuulla, todennäköisesti tulee komeat  lehdet ja varret, mutta pienet juuret. Eli vähän syötävää.
Toki kasvuun ja satoon aina vaikuttaa myös sää, maa ja kasville tehdyt hoitotoimet. Kun myös hoitotoimien ajoituksessa käyttää kuun vaiheita, niin sato varmistuu entisestään.
Alla kuva meidän kasvimaalta kuivalta kesältä 2018. Herneet on hyvässä kasvussa 😋

Ikkunalla säilytetyt pelargonit kukkii jo...

Ne viime keväänä siemenistä kasvatetut pelargonit talvehti hyvin asuinhuoneen valoisalla ikkunalla. Leikkasin ne jo maaliskuussa ja nyt ne kukkivat.
Kaikki hoitotoimet ja kasvatus on tehty kuun mukaan ajoittaen. Jopa lannoitus.

Siemenestä kasvatettu daalia nupulla...

Kuun mukaan kun kylvää siemenet, etenkin jos käyttää parhaimpia kylvöpäiviä, siemenet lähtevät hyvään kasvuun. Tämä daalia on kylvetty helmikuussa ja istutettu isompaan ruukkuun kuun mukaan. Nyt siinä on ensimmäiset nuput, jee!

Kuupuutarhuriksi oppii vähitellen...

Kun aloittaa kuupuutarhuriksi, niin kannattaa valita yksi tai pari puutarhatyötä, joiden ajoittamiseen alkaa käyttää kuutietoutta. Näin kesää vasten rikkaruohojen kitkeminen voisi olla hyvä aloittelijoille. Siinä kun tuloksen näkee heti.
Itse olen ajoittanut puutarhatöitä kuutiedolla jo niin kauan, etten edes muista milloin aloitin. Enää ei tule edes mieleen tehdä töitä huonoon aikaan. Tarkemmat päivät tulee katsottua aina kuukalenterista, mutta osaan riittää pelkkä kuun vaiheen tietäminen.

Kuluvan viikon ajankohtaisia puutarhatöitä kuun mukaan , näet blogin sivulta Kastelupäivät ja kuu.

Kuupuutarhuri pääsee helpommalla...

Pihatöistä ei ole enää mitään stressiä, koska niille on omat ajat. Nyt vain istutetaan, koulitaan ja kylvetään kukkia ja vihanneksia. Ja kun kuu vaihtuu, pääsee taas kitkemään ja lannoittamaan pihaa. Suurin osa pensaita ja omenapuut on jo leikattu, koska niiden aika oli jo täällä etelässä. Pohjoisessa leikkaamiset ovat noin kuukautta myöhemmin, mutta samalla tavalla kuun mukaan ajoittaen.

Näin kuun mukaan ajoittamalla omenapuihin ei tule vesiversoja eli niissä on vähemmän leikattavaa. Alasleikattu pensas versoo hyvin uutta, joten pensaasta kasvaa kauniin mallinen. Pensasaita pysyy tiiviinä ja uusi kasvu on toivotunlaista. Jos taas on  hävitettävänä pensas, niin sen saa tehtyä pienellä työllä.

Eli töille on selkeät omat ajankohdat, jotka kannattaa merkata omaan kalenteriini jo alkuvuodesta. Tietty suunnitelmallisuus tuo helppoutta ja selkeyttä. Silloin jää enemmän aikaa muuhun.

Jos aluksi tuntuu liian vaikealta, niin silloin kannattaa keskittyä vain yhden puutarhatyön ajoittamiseen . Suosittelen edelleen sitä kitkemistä.
Kuun mukaan hyviä kitkemispäiviä on joka kuukausi, joinain useampiakin. Ja se Suuri kitkemispäivä on taas 18.6..

Jos haluat oppia ajoittamaan kuun mukaan ja samaan pihanhoitoa helpommaksi sekä järkevämmäksi, saat siihen opastusta Puutarha Studion verkkokurssilta. Lisätietoa kurssin sisällöstä yms löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi   Kuun vaiheet ja puutarhanhoito.




Kevätterkuin Sari

12 kommenttia:

  1. Tämä on niin kiinnostavaa, jotain kylvöjä olen jo ajoittanut nousevalle kuulle.
    Suurta kitkemispäivää odotan kyllä innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on tulossa muitakin tosi hyviä kitkemispäiviä. Se Suuri kitkemispäivä on tänä vuonna erityisen hyvä, eli kannattaa ehdottomasti herätä jo aamulla aikaisin kitkemään :)

      Poista
  2. Olen asiasta kuullut mutta en miettinyt sen enempää 🤔 Siitä kitkemisestä lienee aloitettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa aloittaa niistä hyvistä kitkemispäivistä. Ne on iltapäivällä, paitsi se Suuri kitkemispäivä on aamupäivällä. Yleensä rikkaruohot lähtevät juurineen vain vetämällä ja vaikkei niin hyvin kävisi, niin eivät ainakaan kasva nopeasti takaisin. Se on se juju.

      Poista
  3. Täällä kuhmossa vielä paljon lunta,voi vain ihailla sinun keväisiä kuvia.Meillä on iso maalaistalon piha ja paljon kasveja.Monet on kauhistelleet miten minä kerkiän ja jaksan hoitaa pihani.Olen opetellut istuttamaan,kitkemään ja hoitamaan kaikki työt myös kuun mukaan.Se oivallus kuinka paljon helpommaksi puutarhanhoito käy kuunkierron mukaan on todella suuri.Sinun blogistasi saan todella paljon vinkkejä ja opin paljon uutta.Pelargoniasi on todella hyvin menneet talven yli.Minulla ei ole kunnollista paikka missä säilyttää niitä talvella,niinpä ostelen joka kevät uusia.Nyt kastelemaan kukkia,kun on ne kastelu päivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sateli tänään muutamaan otteeseen lunta niin, että maa meni valkoiseksi. Se oli aika hauskaa, mutta pihahommat piti jättää sikseen, kun tuli niin jäätävän kylmää.
      Totta! Kun tekee puutarhatyöt kuun mukaan ajoittaen, niin kaiken saa tehtyä ajallaan, rennosti nauttien ja vielä jää aikaa enemmän muuhun. Sitä välillä ihmettelee, miten se voikin olla mahdollista... ja miksi muut viitsivät tehdä kaiken työläämmällä tavalla.
      Pelargoneista osa talvetetaan kellariolosuhteissa, tosin tilassa on pienet ikkunat. Hyvin nekin onnistuvat. Tavalliset pelargonit on siinä mielessä helppoja :)

      Poista
  4. Kiitos hyödyllisistä tiedoista! Isälläni oli vanhaajan almanakka josta hän katsoi tomaattien kylvö ja istutuspäivät. Itsekkin jonkin verran ajoitan puutarhatöitä kuun mukaan, en toki kaikkea tiedä enkä aina edes muistakkaan puutarhainnostuksen iskiessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen muinoin kuun mukaan ajoittamista on ihan opetettu maatalous- ja puutarhakouluissa. Oli tärkeää katsoa oikeat päivät, jotta sadosta tulee hyvä.
      Se on jo paljon, kun muistaa juurekset yms kylvää vähenevällä kuulla ja ne muut kasvavalla. Meilläkin odotellaan malttamattomasti perunan istutusaikaa ja porkkanan kylvöpäiviä :)

      Poista
  5. Kolmisen vuotta sitten kuulin kuukalenterista. Sittemmin olen tarkkaillut minä päivinä mitäkin pitäisi tehdä. Mutta en malta suunnitella allakan mukaan. Vähän niinkuin joskus tuli istutettua kasvi ja jälkeenpäin luettua miten homma olisi pitänyt tehdä. Nyt innostuin postauksestasi, ainakin rikkaruohoihin pitää kokeilla, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkaruohoihin #kitkemispäivillä on iso teho, etenkin jos kitkee iltapäivästä. Olen testannut sitä rikkaruohottuneeseen kivituhkapihaan, ja lopputuloksena oli pitkään rikkaruohoton pinta. Sitä ihan ihmeteltiin.

      Poista
  6. Ostin juuri äsken tuon Kuukalenterikurssin. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Nyt tuli tekemistä vappuviikonlopuksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ostos, josta on pitkään iloa ja apua! Kitkemiskausi on vielä edessä päin ja osa kylvöistä, joten pääset hyödyntämään niihin hyviä päiviä :)

      Poista