Sivut

tiistai 4. joulukuuta 2018

4. luukku - Vinkki joulukukkien pidempään kukkimiseen


Näin joulun alla tulee mietittyä, miten joulukukat saisi kukkimaan pidempään. Tai miten jouluruusun lehdistön saisi pysymään kauniina kauemmin. Välillä on päiviä, ettei kotona ehdi olla montaakaan tuntia, ja hyasintit ehtivät sinä aikana jo melkein lakastua. Joten on syytä ottaa tuttu vinkki avuksi.

Vinkki joulukukkien pidempään kukkimiseen...

Vinkki on hyvin yksinkertainen eli vie kukat yöksi viileään. Tai kuten minä teen, pidän hyasintteja ja jouluruusuja lasitetulla parvekkeella myös päivällä, jos en ole kotosalla. Etenkin nyt se onnistuu, kun parvekkeella ei ole pakkasta.

Ylimmän kuvan iso vihertäväkukkainen jouluruusu on ollut minulla jo lähes kaksi kuukautta. Ja se on edelleen noin komea. Se kesti myös pienen pakkasjakson parvekkeella peitteen alla. 
Valkoinen eka hyasinttikin oli saman peitteen alla ja vain lehtien kärjet näyttävät nyt huonolta. Eli se on kukkinut kuukauden verran parvekkeella ja on siellä edelleen.
Jouluruusun hoidosta enemmän Jouluruusun säilytys ja hoito -postauksessa.


Viileä tila hyasinteille ja jouluruusuille...

Kotoa saattaa löytyä jokin muukin viileä tila, johon ei tule pakkasta. Sellainen voi olla kuisti, autotalli, viileä vinttihuone tai jääkaappi.



Tietenkään joulutähteä tai orkideaa ei kannata viedä viileään, sillä ne paleltuvat helposti!

Olisi kiva kuulla, viettekö te joulukukkia yöksi viileään? 
Ja millaista viileää tilaa käytätte?


Jouluterkuin Sari

8 kommenttia:

  1. Laiskana pidän joulukukat samassa paikassa koko ajan. Kestävät minkä kestävät. Ostan kylläkin hyasintit ja ryllikset mahdollisimman nuppuisina, jotta niistä olisi pitkään iloa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen tekee tyylillään ja tavallaan :) En minäkään muita kukkia vie viileään kuin nuo hyasintit ja jouluruusut. Ja etenkin näinä viikkoina, kun kotona tulee oltua niin vähän :)

      Poista
  2. Hyvä vinkki tuo viileään vieminen. Voi, kun muistaisi sitä myös noudattaa :) Katselen tässä parhaillaan omaa jouluruusuani, joka ei ole yhtään niin kaunis, kuin sinun ruususi. Mukavaa joulukuista iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se, kun muistaisi ;) Välillä olen unohtanut kukat pariksi päiväksi parvekkeelle. Olen tehnyt itselleni sellaisen rutiinin, että illalla kun katson, että keittiö on siisti, niin sen jälkeen tsekkaan vielä kukat.

      Poista
  3. Ikkunan väli on hyvä paikka hyasinteille,näkyvät ulos ja sisään,mutta kannattaa laittaa sinne täysin auenneena,sillä kylmässä eivät kehity.Jouluruusua en ole laittanut ikkunan väliin,mutta voisi kai sekin siellä viihtyä,ellei kovia pakkasia tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä konsti! Hyasintit ovat vielä niin kapeita, että mahtuvat hyvin ikkunan väliin. Jouluruusunkin voisi sinne laittaa, sillä se kestää pakkasta. Tosin kukat voivat kärsiä pakkasesta, eli kukkiva kannattaa ottaa ajoissa sisälle.

      Poista
  4. Kuistille kissaluukun vierellä lattianrajasta on sopivan viileätä hyasinteille ja jouluruusulle öisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Kodista voi tosiaan löytyä yllättäviäkin viileitä paikkoja. Se, että saa kukat yöksi viileään, pidentää niiden kukintaa kivasti.

      Poista