Sivut

sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Kellari ekologinen talvisäilytyspaikka

 
Kellari on ekologinen talvisäilytyspaikka monille kesäkukille ja tietysti myös juureksille. Siellä säilymiseen tarvittava viileys tulee luonnollisesti eikä viilentämiseen tarvita mitään konetta eikä sähköä. Lisäksi kellarissa on hyvät olosuhteet juureksille ja näille meidän yli 30 vuotta vanhojen daalioiden juurakoillekin. Siellä talvehtii myös monet muutkin kasvi.

Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.


Ekologinen kellari talvisäilytyspaikkana...

Kellarin viileys tulee siis luonnollisesti maan viileydestä, sillä kellari on lähes kokonaan maan alla. Meillä on vanhan talon alla kellarihuoneet, joissa on säilytetty perunat, hillot ja vastaavat. Ne toimii edelleen. Lisäksi siellä on tila, jossa on pienet ikkunat eli valoa tulee vain vähän. 

Jos talvella on lunta, niin pakkasilla isompikin tila pysyy plussan puolella. Jos ei ole lunta ja kovilla pakkasilla lämpötila lähenee nollaa, laitamme sinne lämpöpatterin ja seuraamme lämpötilaa. Ideana on se, että patteri estää lämpötilaa laskemasta pakkaselle. 

Kun kaikki kasvit on keväällä saatu siirrettyä ulos, kellarihuoneita tuuletetaan, jotta mahdollinen kosteus saadaan sieltä pois. Kellari on siis helppo ja toimiva säilytyspaikka.

Syksyllä viemme kesäkukkaruukut kellariin talvisäilytykseen. Kuvassa on ruostekukat helmikuun alussa, jolloin ne jo aloittavat uuden kasvun.

Kellarihuoneessa pieni ikkuna tuo valoa...

Isommassa kellarihuoneessa pienestä ikkunasta tuleva valo saa osan kasveista keväällä heräämään kasvuun. Valo on niin vähäistä, että kasvu on hentoa. Se ei haittaa, sillä suurin osa kasveista leikataan joka tapauksessa keväällä.
Yllä kuva syyssyrikasta kellarissa, kun kasvu on jo alkanut. Alapuolella kuva siitä syyskuun alkupuolelta. Se on siis talvetettu kellarissa jo vuosia. Ulkona se ei meillä talvehtisi.

Pelargonit ja verenpisarat...

Kellarihuoneessa säilytämme myös piharuukkujen pelargonit. Niiden kanssa pitää olla tarkkana siinä, että multa ei missään vaiheessa ole liian märkää. Sitä pelargonit eivät kestä.
Kuvassa on jokin vanha erikoisempi pelargoni, joka kasvattaa pitkiä varsia.

Syksyllä siirrämme myös verenpisarat kellarihuoneen viileyteen. Siellä ne saa rauhassa lakastuttaa lehtensä, jotka siivoamme myöhemmin talven aikana. 
Verenpisarat on myös vanhoja, sillä ne ovat talvehtineet niin hyvin.

Jättiverbenat ja monet muutkin säilyvät talven yli kellarissa...

Jättiverbenan siementaimia ilmestyy joka kesä kasvimaalle, koska sitä on kasvanut siellä useana vuotena. Joka syksy kaivamme taimet ylös ja säilytämme ne kellarissa talven yli. Jättiverbena ei nimittäin talvehdi ulkona. Keväällä istutamme ne suoraan maahan. Tänä vuonna ne pääsivät ihan uuteen kasviryhmään. Saa nähdä, alkaako sinnekin ilmestyä pikkutaimia ensi kesänä.

Kesäkukkien talvisäilytysohjeita...

Tässä vielä linkkejä blogipostauksiin, joista löytyy ohjeita eri kesäkukkien talvisäilytykseen

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/07/07/heina-24-kellari


Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi


Puutarhaterveisin Sari



4 kommenttia:

  1. Marika Tudeer, Pilkkeitä Pilpalasta7. heinäkuuta 2024 klo 9.31

    Kiitos kivoista talvisäilytysohjeista kasveille. Paljon en kukkia harrasta, mutta olisi mukava saada pelargonit säilymään kunnolla talven yli, niistä osa tuppaa aina kuolemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Pelargonit on yllättävän helppoja talvettaa kellarissa tai ikkunalla, kunhan kastelee niitä säilytyspaikan mukaan. Noissa ohjeissa on siitä tarkemmin. Toivottavasti saat pelargonisi säilymään ensi talven yli todella hyvin :)

      Poista
  2. Komea syyssyrikkä sinulla! Kerran istutin sellaisen pihalle ja se kuoli talvella. Tiedätköhän, voisikohan syysysrikän säilyttää talven yli viileässä autotallissa? Sellainen nimittäin löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meidän valkoinen syyssyrikkä on jo vanha ja siksi noin isokokoinen.
      Ilman muuta kannattaa kokeilla viileää autotallia syrikän talvisäilytyspaikkana. Kunhan sinne ei tule pakkasta paria astetta enempää, niin voi hyvinkin menestyä siellä. Kastelun kanssa on hyvä huomioida, että multa ei ole liian märkää missään vaiheessa.

      Poista