Sivut

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Tomaatin taimien istutus kuun mukaan

Tomaatin taimien istutus ruukkuihin on nyt tehty, ja tietysti kuun mukaan hyvänä päivänä. Nämä on avomaatomaatteja eli lajikkeita, jotka tuottaa satoa ulkona puutarhassa. Meillä on jo useampana vuonna ollut avomaatomaatteja, koska ne on niin helppoja. Tällä kertaa taimet olivat kasvattaneet pitkät varret, joten se piti huomioida ruukkuun istutettaessa.

Tomaatin kylvö ja istutus kuun mukaan...

Tomaatit siis kylvetään, koulitaan ja istutetaan aina kasvavalla kuulla. Ja jos mahdollista, niin kannattaa valita hedelmäpäivä. 
Eli jos sinulla on tomaatin taimet odottamassa koulimista tai istuttamista isompaan ruukkuun, kasvava kuun on vielä tiistaihin 23.4.2024 asti. 
Lisää kylvöpäivien valitsemisesta löytyy Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilta, joka on yritykseni Puutarha Studion. Lisätietoja näet kurssialustalta:  www.sarinpuutarhakurssit.fi
Olin kylvänyt tomaatin siemenet lokerikkoon ja tältä taimi näytti ennen ruukkuun istuttamista

Tomaatin taimien erikoinen istutustapa...

 Tomaatti kasvattaa hyvin juuria sen versoon, joten taimen voi istuttaa normaalia syvempään. Otin siis taimen lokerikoista irti ja sen juuristo oli vielä näin pieni.

Ihan malliksi laitoin sen taimiruukkuun, jotta saan tämän kuvan. Jos sen istuttaisi normaalisti eli näin, niin taimi jäisi tosi honteloksi ja se vaatisi tukikepin pysyäkseen pystyssä. Lisäksi se jäisi turhan korkeaksi.

Otin sille siis isomman ruukun, jotta saan istutettua taimen syvään. Sen pieni juuripaakku on ruukun kulmassa, alaosassa. Jouduin vielä hieman kiepauttamaan taimen vartta loivasti, jotta sain lehdettömän varren mullan sisään. Tai itse asiassa istutin nämä Kasvusammaleeseen, koska ne oli myös kylvetty sammaleeseen.
Näin siitä kasvaa tukeva valoisalla ikkunalla ja se ei nyt vaadi tukikeppiä. Heti tuli siis parempi taimi!

Pienien värinokkosen siementaimien ruukutus...

Samalla ruukutin eli istutin isompaan ruukkuun pienet värinokkosen kylvötaimet. Osa niistä nimittäin putosi eilen lattialle ja ne olivat pienissä ruukuissaan vähän "vinksin vonksin" vinossa.
Kuvasta näkyy hyvin, että uusi ruukku on vain vähän isompi. Multana käytin taas samaa, mitä niillä oli alun perin eli Turpeetonta Viherkasvimultaa.
Kylvin näiden jännän väristen värinokkosen siemenet helmikuussa. Siitä lisää Kesäkukkien siementen kylvö -postauksessa.
Taimet on vielä tosi pieniä. Selvästi vähitellen lehdissä alkaa näkyä sitä oranssin ja pinkin väritystä. Näistä tulee kyllä tosi jänniä 😊

Lisää ohjeita taimikasvatukseen...



Puutarhaterveisin Sari



4 kommenttia:

  1. Ehtiikö noinkin pienet taimet tuottamaan satoa tänä kesänä? Olen ymmärtänyt, että taimien tulisi olla tähän aikaan jo paljon isompia. Onpa kauniita värinokkosen taimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pienetkin taimet ehtii vielä hyvin tuottaa satoa kesällä. Nämä on avomaatomaatteja eli ne pääsee istuttamaan pihalle vasta kesäkuun alussa, joten niillä on vielä lähes puolitoista kuukautta aikaa kasvaa :)
      Toki kasvihuonetomaatin taimien esikasvatus aloitetaan aikaisemmin ja ovat tässä vaiheessa jo isoja, mikäli kasvihuoneessa on lämmitys toukokuun pakkasöille. Riippuu siis lajikkeesta ja lopullisesta kasvatuspaikasta, missä vaiheessa taimet on nyt.
      Minustakin värinokkosen taimet on jo nyt tosi kauniita. Jännä nähdä, minkä värisiä ne ovat isoina.

      Poista
  2. Tomaatin taimesi näyttävät yhtä reippailta kuin omani, onneksi en ehtivät tuottaa satoa niin kasvarissa kuin pihallakin! Tuo värinokkonen on minulle ollut sellainen kasvi, mihin en ole perehtynyt ollenkaan...täytyisi varmaan kokeilla!
    Mukavaa alkavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinullakin tomaatit on samassa vaiheessa. Tässä tosiaan on vielä aikaa, ennen kuin taimet uskaltaa istuttaa pihalle.
      Kaunislehtiset värinokkoset eli joilla lehdet on upean värikkäät on kivoja terassiruukuissa. Ruukkuun kun istuttaa useamman taimen, niin siitä tulee tosi näyttävä syyspakkasiin asti. Itse olen laittanut niitä puolivarjoiseen paikkaan. Niistä ei tarvitse nyppiä lakastuneita kukkia ja ne kestävät ensimmäisiin yöpakkasiin asti kauniina. Siis helppoja ja näyttäviä, jos tykkää :)
      Kiitos ja mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

      Poista