Sivut

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Mullanvaihdot ja kylvöt tauolla kuun mukaan

Nyt on kuun mukaan mullanvaihdot ja kylvöt tauolla. Kivasti rytmittyy eri puutarhatyöt eri aikaan, kun ajoittaa ne kuun mukaan. Eli nyt voi tyhjentää lämpökompostoria, mutta ei ole hyvä vaihtaa kukkamultia eikä kylvää siemeniä. Tämä on siis vanhaa perinnetietoa ympäri maailmaa, joka edelleen toimii, onhan kyse luonnonrytmistä.


Pelargonin leikkaus ja mullanvaihto tehty...

Onneksi ehdin jo leikata nämä ikkunalla talvetetut pelargonit. Toiselle niistä vaihdoin myös mullan. Nyt sitä ei siis kannata tehdä pariin viikkoon, kuun mukaan. 
Kellarissa olevat pelargonit otetaan valoon asuinhuoneeseen vasta maaliskuussa. Niiden leikkaamisella ei ole mikään kiire. Pelargonit valoon ja lämpöön, mutta milloin? -postauksessa siitä lisää.

Huonekasvien mullanvaihdot tauolla kuun mukaan...

Vaikka nyt huonekasvien mullanvaihdot on tauolla, valmistaudun jo seuraavaan mullanvaihdon jaksoon. Nimittäin muutamalle kasville pitää etsiä isompi ruukku jostain. Täytynee siis vielä käydä tutkimassa piharakennuksen ruukkukätköä. Huonekasvimultaa sen sijaan on puoli säkkiä, joten se riittänee.

Kuvassa on tähtijasmiinin ihanasti tuoksuvat kukat viime keväältä. Se on talvehtinut viileän huoneen ikkunalla ja odottaa nyt isompaa ruukkua. Vielä siinä ei näy nuppuja, joten mullanvaihto on hyvä tehdä seuraavana kasvavana kuuna.

Värinokkosen pistokkaat...

Värinokkosen eli isokirjopeipin pistokkaat näyttävät nyt tältä. Vaaleammat oli maljakossa valmiiksi juurrutettuja ja tummemmat niitä suoraan multaan laitettuja pistokkaita. 
Ne on otettu siis samasta kasvista, mutta eri aikaan. Vaaleat ovat olleet juurtumassa hämärämmässä paikassa, jolloin lehtien väritys jää vaaleaksi. Se on tyypillistä tälle värinokkoselle.
Nyt ei myöskään ole hyvä aika ottaa pistokkaita kuun mukaan.

Siementen kylvöt myös tauolla kuun mukaan...

Sen erikoisen värinokkosen siemenet ovat jo itäneet. Kylvin siemenpussin siemenistä vain osan tähän. Pienet taimet saavat kasvaa vielä lisää, ennen kuin koulin ne omiin ruukkuihinsa. Sekin tietysti kuun mukaan.

Seuraava mullanvaihdon ja kylvöjen aika alkaa 11.3.2024.


Lisää tietoa kuun mukaan ajoittamisesta puutarhanhoidossa löydät Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilta. Se on yritykseni Puutarha Studion.
Kurssialustalla on myös eri kasvien parhaat kylvöpäivät esikasvatuksiin sekä suorakylvöihin maahan. Sieltä löytyy hedelmäpuiden parhaat leikkauspäivät kuun mukaan, niin keväälle kuin loppukesällekin sekä paljon muuta😊

Puutarhaterveisin Sari




8 kommenttia:

  1. Upean vihreät pelakuut sinulla! Omani on kellarin kätköissä ja otan ne sieltä vasta huhtikuussa ikkunalle. Vai olisiko parempi ottaa ne jo maaliskuussa? Tätä aloin tässä mietiskelemään 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on ollut jo niin aurinkoisia päiviä, että pelakuut on hyvässä kasvussa ikkunalla.
      Jos pelakuusi on aloittaneet kukinnan mielestäsi riittävän aikaisin, kannattaa jatkaa niin kuin olet tehnyt. Mitä aikaisemmin ne ottaa ikkunalle, niin sitä aurinkoisempi ikkunan tulee olla, jotta kasvu on hyvää ja napakkaa.

      Poista
  2. Piti tulla täältä tarkistamaan milloin alkaa seuraavat kylvöpäivät ja nehän sattuvat lomaviikolle! Kiitos sinulle kun vinkkaat näistä kylvö-, kastelu- ym. päivistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin sitten mukavaa puuhaa lomaviikolla :)
      Kiitos palautteesta! Se kivasti lämmittää mieltä ja kannustaa jatkamaan näitä kuuvinkkien antamisia jatkossakin.

      Poista
  3. Kiitos Sari ett muistutat ja neuvot :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle palautteesta! Se aina ilahduttaa ja kannustaa jatkamaan tätä blogia ja muistuttelua :)

      Poista
  4. Niin sinä Sari teet aina - ilahdutat ja kaunistat arkielämäämme. Lukuhetki tauolla piristää minua pitkään...jopa antaa rohkeutta kirjoittaa - että, kyllä, täällä luetaan ja ollaan kiitollisia jakamastasi tiedosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteesta! Se lämmittää sydäntäni vielä pitkään :)
      Arvostan tosi paljon näitä palautteita ja kuten jo aiemmin kirjoitin, niin ne saavat minut jatkamaan tätä blogin pitämistä edelleen. Kiitos siis vielä!

      Poista