Sivut

perjantai 26. tammikuuta 2024

Kaunis piha ja kasviryhmän suunnittelu

Kokonaisuutena kaunis piha on minulla yhtenä tavoitteena sen uuden kasviryhmän suunnittelussa. Nyt vihdoinkin ehdin aloittaa ryhmän tarkemman suunnittelun. Nimittäin jos haluan esikasvattaa siihen perennoja, niin osa niistä voi vaatia kylmäkäsittelyn. Eli niiden kylvö alkaa kohta olla ajankohtaista. 


Vaaleanpunertavat tarhaidänunikot kasviryhmään...

Olen joskus kylvänyt siemenistä ekan kuvan vaaleanpunertavia tarhaidänunikoita. Tähän uuteen ryhmään suunnittelin siirtää ainakin yhden niistä. Ne on muuten helppoja kasvattaa siemenistä.

Ehkäpä odotankin kesäkuussa ensin näiden oranssien idänunikoiden kukintaa. Nimittäin näiden seassa saattaa olla vielä niitä vaaleanpunertavia tarhaidänunikoita, vaikka ollaan siirretty tästä jo monta niitä toiseen kohtaan. Niitä kun ei erota toisistaan kuin kukista.


Kaunis piha ja kasviryhmän suunnittelu...

Oman pihan suunnittelussa on se ihana puoli, että voi suunnitella siitä tosi kauniin - omasta mielestä. Siis sellaisen, joka näyttää mykistävän upealta ja siinä on juuri niitä värejä sekä väriyhdistelmiä, joista itse pitää.
Ja kun suunnittelee sen vielä niin, että pihan kokonaisuus on kaunis, niin piha näyttää kaikilta suunnilta katsottuna lumoavan kauniilta, jopa läpi vuoden. 
Tämä on siis tavoitteena uuden kasviryhmän suunnittelussakin😊

Viime marraskuussa mittasimme karkeasti kasviryhmän koon ja suunnittelimme sen muodon. Kohdassa on nyt kukkanurmikkoa, jonka poistamme. Toki otan talteen siitä arvokkaimmat kasvit, jos niitä kasvaa juuri tuossa kohtaa.

Tässä kuva nyt tulevan kasviryhmän suunnittelun alusta. Siihen on piirretty nuo kaksi olemassa olevaa pensasmaista kasvia sekä pihan toisesta kohtaa tähän siirrettävä syyshortensia.

Perennojen esikasvatus sisällä tai pihalla...

Tänään kun suunnittelin kasviryhmään kasveja, niin samalla selailin siemenhinnastoja. Etsin sellaista perennaa, joka varmasti menestyy tässä puolivarjoisalla paikalla ja joka sopii väreiltään tähän kohtaan.
Osa perennoista on erittäin helppoja kasvattaa siemenistä, joten tähän voisin hyvin jotain jännää uutta kasvia kasvatella. Taimien esikasvatus on niin kivaa puuhaa ja siitä tulee ihan kevätfiilis eli jotain on pakko päästä esikasvattamaan. Joten jatkan hieman vielä etsimistä.

Esikasvatuksen voi siis tehdä sisällä ikkunalla tai vaikka alkukesällä pihalla. Esimerkiksi Leikkokärsämö on helppo kasvattaa siemenistä eli ne kasvit, jotka ajattelin tähän uuteen kasviryhmään.

Vanhojen perennojen siirto uuteen kasviryhmään...

Niiden vaaleanpunertavien tarhaidänunikoiden lisäksi aion suunnitella tähän ryhmään muutamia muita jo pihallamme kasvavia kasveja. Eli siirrän ne toisesta kohtaa pihaa tähän uuteen ryhmään.
Siitä kirjoittelinkin jo syksyllä Alkaa uuden kasviryhmän suunnittelu -postauksessa.

Jo viime kesänä katselin tätä punaista kiinanpionia, miten ahtaat oltavat sillä alkaa olla tässä kuvan kohdassa. Sen voisi siirtää tästä uuteen kasviryhmään. Tai sitten jonnekin muualle, mutta sen siirtoaika on vasta syksyllä. 

Kokonaisuutena kaunis piha...

Kun olen saanut kasviryhmän suunniteltua alustavasti, niin aioin tarkistaa vielä, että se muodostaa pihan muun kasvillisuuden kanssa kauniin kokonaisuuden. Se kannattaa aina tehdä huolellisesti. Voi olla, että siinä vaiheessa vielä hieman muutan kasvien sommittelua.

Ja tietysti tarkistan myös sen, että kasviryhmästä ja sen ympäristöstä tulee helppohoitoinen. Ekologinen siitä tulee joka tapauksessa, sillä mm. monet sen kasvit on hyviä pörriäiskasveja.

Tämä kaikki on siis pihan suunnittelussa ihan tavallista ja sitä opetan myös kursseillani. Se ei ole lainkaan vaikeaa vaan super helppoa, kun etenee ohjeiden mukaan asia kerrallaan.


Pihan ja kasviryhmän suunnittelusta on useampikin verkkokurssi www.sarinpuutarhakurssit.fi -verkkokurssialustalla. Ne ovat siis yritykseni Puutarha Studion kursseja.
Sarin pihasuunnittelukurssilla on nyt talven ja kevään aikana myös livetapaamisia verkossa. Niissä pääsee keskustelemaan oman pihan suunnitteluun liittyvistä kysymyksistä. Keskustelut ovat olleet hyvin antoisia ja niistä saa lisärohkaisua omaan suunnitteluun.


Puutarhaterveisin Sari



4 kommenttia:

  1. Esikasvatus on kivaa puuhaa ja lähtee joka vuosi laukalle. Nyt kun muutettiin kerrostaloasuntoon, pitää rauhoittua ja jättää liika innostus. Niin kivat vinkit taas, kiitos 🙏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikasvatus on tosiaan huippu kivaa ja siitä tulee niin kevätfiilis tähän aikaan. Onneksi siihen fiilikseen pääsee myös jo vaikka vain muutaman taimen esikasvatuksella. Itsekin kasvatan hyvin harkitusti eli en koskaan koko siemenpusseja vaan yhtä kasvia vain joitakin kappaleita. Harvoin niitä tarvitsee paljon tai edes mahtuu pihalle koko siemenpussillisen taimimäärää.
      Kiitos ja onpa mukava kuulla, että pidit niistä :)

      Poista
  2. Oih, miten upeat vaaleanpunaiset unikot! Mistä niiden siemeniä löytää? Tuollaisia haluan itsellekin. Upea unikkopenkki 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä idänunikoita on tosi helppo kylvää siemenistä. Jos muistan oikein, niin siemenet ostin aikoinaan Korpikangas Siemen-Fröltä, koska olemme tilanneet heiltä jo vuosia siemenet, sillä lähetyskulut on heillä tosi pienet siemenille ja hyvä valikoima.
      Kiitos, tuossa idänunikkopenkissä on kahta erilaista oranssia unikkoa. Toisilla on kerrotut kukat ja toisilla yksinkertainen kukka. Viimeinen kukka näyttääkin olevan juuri sellainen yksinkertainen.

      Poista