Sivut

maanantai 12. joulukuuta 2022

Pienet jouluruusut on monivuotisia- 12. luukku

Pienet jouluruusut on monivuotisia ja ne voi keväällä istuttaa pihalle. Leutona talvena ne menestyvät hyvin myös parvekkeella. Itse asiassa nämä minun pienet valkokukalliset jouluruusut oli tarkoitettu parvekkeelle syyskukaksi marraskuussa. Kuva onkin otettu silloin syksyllä. Pakkasten tultua, siirsin jouluruusut sisälle joulukukiksi.

Kauniit valkoiset jouluruusut...

Nämä pienet valkoiset jouluruusut ovat minusta kauniita ihan näin yksittäinkin. Pyyhin niiden lehdet puhtaaksi roiskeista ja samalla siistin vähän ruukkuakin. Näiden kasvatusaika on aika pitkä ja ehkä sen takia niillä on lehdissä usein erilaista pölyä ja roiskejälkeä. Tällaisen pienen siistimisen jälkeen tämäkin jouluruusu näyttää niin kauniilta 😊

Nuppuja kasvamassa...

Nämä on siis marraskuulta ja siksi vanhimmat kukat ovat vihertyneet ja yksi jopa lakastunut. Se ei haittaa, sillä näihin on kasvamassa lisää nuppuja. Kannattaakin aina valita sellaiset yksilöt, joiden lehtien sisällä näkyy pieniä nuppujen alkuja.


Jouluruusut kellastuttavat vanhimpia lehtiään...

Koska nämä ovat olleet minulla jo niin pitkään sisällä, niin näiden alalehtiä alkaa kellastumaan. Se on ihan normaalia, sillä ne on niitä vanhimpia lehtiä. Samaan aikaa kasvi alkaa kasvattaa myös uusia lehtiä.
Leikkaan kellastuvan lehden pois vasta sitten, kun se on keltainen. 

Jouluruusujen hoito-ohjeita...

Lisää hoito-ohjeita näet Jouluruusun säilytys ja hoito -postauksessa. Eli miten niitä hoitaa nyt sisällä ja millaisessa paikassa ne viihtyvät ulkona.

Siirrän nämä pienet jouluruusuni viileään huoneeseen, jossa ne saavat olla koko talven ajan. Keväällä ne istutetaan maahan. Miltä kuuluu jouluruusuille helmikuussa -postauksessa näkyy, miten jouluruusut sisällä aloittivat uusien lehtien kasvun ja samalla lakastuttivat vanhimpia lehtiä.

Kirjoitinkin jo aiemmin viime vuoden jouluruususta, joka vietti kesän parvekkeella ja kukkii nyt sisällä. Siitä kuvia Vanha jouluruusu kukkii uudelleen -postauksessa. Eli jouluruusut on monivuotisia.

Jouluterkuin Sari



2 kommenttia:

  1. Jouluruusu on ihan ykkönen. Kaunis valaistus tuossa yhdessä kuvassa ❤️ Tutustuin jouluruusuun vasta joskus 15 v sitten, ja näinä vuosina sen näkyvyys on kasvanut paljon, ehkä jo aiemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen samaa mieltä, jouluruusu on ihan ykkönen. Toki kerrotut amaryllikset on myös upeita. Jouluruusu on tosiaan aika uusi joulukukka meillä ja sehän on myös leikkokukka. Näin tänä syksynä tosi komeita ja korkeita vaaleanpunakukkaisia jouluruusuja. Ne oli upeita, ja hintavia :)

      Poista