Sivut

maanantai 1. elokuuta 2022

Pihan eläimet vähentää satoa - omavaraisuus kotipihalla

Meillä pihan eläimet vähentää satoa, vaikka muuten ne ovatkin tosi suloisia. Niiden puuhia on myös kiva seurata ja ne luovat omanlaista luonnontaikaa pihalle, joten emme ole kovinkaan pahoillamme sadon pienentymisestä. On onneksi kasveja, joista näyttää tulevan hyvä tai jopa ennätyksellinen sato.

Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.

Pihan eläimet vähentää satoa paljon tänä vuonna...

Ensimmäisen kerran pihan eläimet eli rusakot, metsäkauriit, peurat, oravat, rastaat, fasaanit ja harakat ovat vähentäneet yllättävän paljon hyötytarhan satoa. 
Ylimmän kuvan punajuuret kylvettiin tillien ja muiden kasvien kanssa sekaisin ja vielä tiheästi, jotta metsäkauriit ei niitä huomaisi. Siitä huolimatta iso peura kävi syömässä punajuurten lehdistön latvat. Meidän teräsleidi näki sen ikkunasta ja peura oli kuulemma vain kurkottanut kaulaansa muiden kasvien yli. Punajuuren lehdissä taitaa olla voimakas tuoksu, kun se erotti ne niin hyvin muista kasveista.
Rusakot sen sijaan söivät kaikki herneen versot, ja vielä toisen kerran uudelleen. Eli tänä vuonna ei tule herneitä.

Samettikukat hämää rusakkoa...

Näissä seinustan kastelualtaiden Yrttimaa-säkeissä on taas tänäkin vuonna samettikukkia reunalla. Sen jälkeen kun keksimme laittaa ne reunaa, on salaatit ja persiljat saaneet olla rauhassa rusakoilta.
Tänä vuonna kastelualtaat on hieman eritavalla ja niiden alla on tiilet. Se todennäköisesti selittää sen, että espanjansiruetanoita ei ole näkynyt tänä vuonna samettikukissa ja salaatissa. Eli näin teemme jatkossakin😊
Kasvimaan ympärillä oleva etanaeste on myös hyvin pitänyt siruetanat pois kasvimaalta. Se on varma ja tehokas apu joka kesä.

Rusakot vähentää vadelman satoa...

Viime talvena rusakot söivät meidän vadelmamaan lähes kaikki versot mataliksi. Ei koskaan ennen ole ollut niin totaalista versojen syöntiä. Niin näyttää käyneen myös naapuruston vadelmille.
Vadelmia on tulossa siis todella vähän ja niitä ei oikein edes erota hurjasti kasvaneiden uusien vadelman versojen seasta. Heinäkuun sateet on selvästi kasvattaneet vadelmille komeat uudet versot. Vähän kyllä jännittää, miten versoille käy ensi talvena😊

Rusakot ja oravat mansikkamaalla...

Välillä keväällä rusakot ovat syöneet mansikkamaan taimista lehdet. Pahasti syöty taimi lähtee hitaasti kasvuun ja jää pieneksi. Sellainen on tässä kuvassa. Hamppukatematto ja heinäkuun sateet saivat taimen tekemään isojakin mansikoita... mutta älykäs orava ehti syödä ne ensin.
Mansikkamaan päällä on rastasverkko ja se on alhaalta "ankkuroitu" paikalleen. Yhtenä päivänä näin, miten fiksusti orava löysi kohdan, josta se pääsi mansikkamaalle syömään mansikoita.
Ja me olimme luulleet, että joku meistä oli kerännyt niitä. Mansikkasadosta ison osan söi siis orava, ennen kuin suljimme sen pääsyn sinne. Onneksi meille jäi vielä mansikoita.


Pensasmustikat suojassa pihan eläimiltä...

Aikaa sitten, kun pensamustikat olivat vielä pieniä suojasimme ne verkolla aina syksyllä, jotta rusakot ja metsäkauriit eivät syö niiden versoja.
Nykyään meillä on kanaverkko pensasmuistikoilla läpi vuoden, sillä harakat nokkivat raakileet jo vihreinä. Ja pensaiden vierestä kulkee peurat ja metsäkauriit aina joskus. Joten verkoilla suojatuista pensasmustikoista on tulossa hyvä sato, etenkin kun verkkoa on myös niiden päällä.

Marjatuomipihlaja ja heiluvat cd-levyt...

Kaikkia marjakasveja ei jaksa suojata verkoilla, vaan ollaan ripustettu vanhoja cd-levyjä oksiin. Jonain vuonna ne toimii tosi hyvin ja jonain vuonna ei niin hyvin. Samalla tavalla tänä vuonna koetetaan suojata marja-aroniat rastailta.

Karviaisissa ennätyssato...

Mustarastas on kyllä jo syönyt pienen osan punaherukoista ja niin se tekee joka vuosi. Se ei haittaa meitä, sillä pensas on niin iso ja hyväsatoinen.
Punaisessa karviaisessa on sen sijaan tulossa ennätyssato. Sen oksat ihan taipuu marjojen painosta. Ne marjat saa olla rauhassa, ainakin tähän asti.

Rusakot vähentää satoa jo liikaa...

Tässä ollaan mietitty, miten saisi vähennettyä rusakoiden tekemiä tuhoja. Pihaa ei voi aidata. Jos teillä on hyviä konsteja, niin mielelläni kuulisin niistä. Olisi niin kiva saada ensi kesänä vadelmia ja mansikoita😊

Edit - kun olin kirjoittanut tämän tekstin, niin peura oli aamuyöllä "riehunut" pihalla ja rikkonut  mansikkamaan rastasverkon ja syönyt mansikat. Taidetaan jäädä totaalisesti ilman mansikoita tänä kesänä. 
Se myös katkoi kulkiessaan vadelmien ja sipulin varsia, söi vahapapujen versoja jne. Mistä tiedämme, että se oli peura, niin metsäkauriit ja rusakot eivät tee pienempinä eläiminä niin isoa tuhoa kulkiessaan. 

#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...


Kasvuvyöhyke 1


Jovela https://www.omavarainen.fi/l/elokuu2022/


Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/07/suuntana-omavaraisuus-8-monimuotoisuus.html

14 kommenttia:

  1. No onpa teillä tosiaan laaja valikoima sadon jakajia. Hyvä että osaat suhtautua niihin tyynesti. Meillä on yksi vakiorusakko (ilmeisesti vain yksi, mutta se riittää). Ei pelkää koiriakaan, mutta eiväthän koirat yöaikaan pihassa olekaan. Yritän ripustaa iltaisin pyykkejä narulle, joka on kulkureitillä, kuvittelen että se on vähentänyt peuravahinkoja. Siis ajattelen, että aina erilaiset pyykit pelottaisivat kauriit ja peurat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusakot näyttää tottuvan ihmisiin ja koiriin aika nopeasti. Meilläkin on isoja koiria ja rusakot aika laiskasti siirtyy kauemmas kun kuljetaan koirien kanssa pihalla.
      Pyykit voikin olla hyvä konsti pitää peurat poissa, etenkin kun vaihtelee niitä erilaisiin ja ehkä eri paikkoihinkin.
      Meillä on aiemmin metsäkauriit vierailleet välillä pihalla ja ne ovat aiheuttaneet vain pientä sadon menetystä. Mutta peurat näyttää olevankin jo toinen juttu.... jotain siis pitää keksiä niille :)

      Poista
  2. Me ollaan aidattu vadelmat , ovat säästyneet tuhoilta, nyt olen kokeillut partynauhaa, hopeanväriset 10 m mansikkapenkkien päällä, nyt kirsikkapuun reunoilla ja vatukossa, ovat toistaiseksi säästyneet rastaiden tuhoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmatarhan aitaaminen taitaa olla ainoa ratkaisu estää rusakoita syömästä versoja talvella. Verkon pitää olla kyllä aika korkea, jotta se toimii runsaslumisena talvenakin. Sitä parhaillaan harkitsemme :)
      Partynauha kuulostaa hyvältä idealta! Sitä ehkä voisi kokeilla marjakasveille. Meillä on joskus ollut tuulessa vinkuvaa nauhaa ja se toimi hyvin, tuulisina päivinä.

      Poista
  3. Viime ja tänä kesänä on ollut rusakoita tosi paljon. Ensin tuntui, että ovat tosi hellyyttäviä ja mukava katsella niitä ikkunasta, mutta tänä kesänä meni hermot. Söivät daaliosta ja jokaikisestä ruiskaunokista nuput. Nyt roikkuu folio suikaleita pelättimenä ja daaliat on ruukussa penkkien päällä, saa nähdä ehtivätkö enää kukkia. Osaan kuvitella turhautumisen, kun popsivat hyötykasvit 😞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mitä tekivät! Onneksi ainakin daaliat tekevät uusia nuppuja, tosin aikaahan siihen kuluu, että ne kukkivat. Toivotaan lämmintä elokuuta, niin tavallinen daalia ehtii kyllä kukkia auringossa.
      Foliosuikaleet kuulostaa toimivalta pelättimeltä, ainakin aluksi. Tuntuu hieman siltä, että rusakot tottuvat ihmisiin ja ihmisten vempaimiin aika nopeasti. Pidetään peukkuja, että foliosuikaleet toimivat ja rusakot pysyvät poissa tärkeistä kasveista!

      Poista
  4. Voi itku, peura on tosiaan melkoinen totaalituho jo yhden eläimen voimin ja aika lyhyessä ajassa saa isot tuhot aikaan. Toivottavasti ei tule toiste, ainakaan pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yllätyimme, miten ison tuhon peura saa aikaan. Jäljistä päätellen pihalla oli ollut vain yksi. Olemme tottuneet metsäkauriiden vierailuihin, joiden jäljiltä on ollut vain pieniä tuhoja.
      Täytyy siis alkaa viritellä esteitä, että peurat eivät enää kulkisi pihamme läpi.

      Poista
  5. No on teillä ollut vipeltäjiä...Meillä ei ole peuroja täällä, mutta poroja kyllä löytyy niin paljon että ensin teimme aidan kasvimaan ympärille ja vasta siten aloitin kasvatuksen. Porohan syö ja etenkin talloo jalkoihinsa kaiken. Sama aita pitää myös omat kanat ja jänikset pois, rusakkoja täällä ei ole -ainakaan vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan eksoottiselta, että porot vierailee omalla pihalla. Siis täällä etelässä aina asuneena ei ihan hahmota, miten erilaisia haasteita pihalla on eri puolella Suomea :)
      Kasvimaan aitaaminen on kyllä kätevää ja järkevää, jos haluaa sadon kokonaan itselle. Tämän kesän jälkeen tekisi mieli rakentaa meidän koko hyötytarhan ympärille korkea aita. Täytyy kuitenkin nyt vielä rauhassa miettiä, jos löytyisi jokin edullisempi vaihtoehto.

      Poista
  6. Meillä ei ole koskaan rastaat syöneet pensasmustikoita. Paitsi tänä kesänä.... pakko heittää joku verkko niiden päälle.
    Meillä on raju keino rusakoiden vähentämiseen. Me syömme rusakot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut on kyllä niin älykkäitä, että kun yksikin niistä keksii jonkin herkun syötäväksi, niin jatkossa syömässä on koko lauma. Pensasmustikat tuntuu maistuvan kaikille pihan eläimille ;)
      Tuo on kyllä aika tehokas keino rusakoiden hävittämiseen. Meillä täällä omakotitaloalueen keskellä moni naapurustossa vain haaveilee siitä.

      Poista
  7. Voi että! Onpa teille paljon eksynyt sadon nakertajia. Meillä lähinnä rastaat ovat riesana ja joskus muurahaiset sekä muutama orava aika ajoin. Muut pysyvät aidan avulla onneksi poissa. Takapihalla tosin vierailee välillä jäniksiä, koska siellä ei ole aitaa. Valkohäntäpeurat eivät onneksi olen vielä huomanneet sinne vievää reittiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aita on kyllä todella hyvä pitämään peurat ja rusakot poissa. Siis paras! Toivotaan, että teillä peurat pysyvät jatkossakin poissa pihalta. Ne kun voivat tehdä isosti tuhoa puutarhakasveille.
      Jännästi, meillä taasen on tosi vähän rastaita, mitä nyt kaksi mustarastas pariskuntaa. Ne laulaa niin kauniisti ja ovat muutenkin niin kivoja, että saavat syödä punaherukoita.

      Poista