Sivut

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Mielenkiintoisia tärppejä Kevätmessuilta

Tässä mielenkiintoisia tärppejä Helsingin Kevätmessuilta. Siellä on paljon nähtävää ja nyt bongasin ekologisia ja muutenkin minusta kiinnostavia juttuja. Ja tietysti ostin myös nämä herkullisen väriset värinokkosen taimet. Tietyt erikoisvärit ja erikoiset kasvit on aina sellaisia, että ne kannattaa ostaa heti, muuten voi jäädä ilman. Kasveja kuin on kasvatettu vain tietty määrä ja erikoisempia yleensä pieni määrä. 


Biohajoavia ruukkuja, runkosuojia ja paperikatetta...

Näitä biohajoavia tuotteita on Kevätmessuilla myynnissä Puutarhasi elämään -osastolla. Niitä voi olla hankala löytää pienempien paikkakuntien myymälöistä, joten näin messuilta niitä on helppo ostaa.

Olen testannut tätä Maatuvaa paperikatetta ja se toimii tosi hyvin. Se kestää hyvänä yhden kasvukauden, estäen rikkaruohoja kasvamasta multaan ja samalla se vähentää kastelun tarvettakin, kuten katteet yleensä. Kokemuksistani lisää Maatuva paperikate testissä -postauksessa.

Olen testannut myös Vefi Biohajoavia taimiruukkuja. Ne ovat sitkeitä eli kestävät vuosia taimikasvatuksessa halkeilematta. Niitä vain ei kannata liottaa vedessä, sillä ne ovat biohajoavia, joten alkavat muuttaa muotoaan vedessä. Biohajoavat taimiruukut testissä -postauksessa niistä lisää.


Muinainen saviruukulla kastelu Ost-Oya...

Samalla osastolla esiteltiin uutta savesta valmistettua ruukkua, joka upotetaan multaan lähes kokonaan ja täytetään sen jälkeen vedellä. Saven huokoinen rakenne johtaa vettä ruukun ympärille multaan. Näin muinoin, muistaakseni Egyptissä, on kasteltu kasveja.  
Voin kuvitella, että tämä on kätevä esimerkiksi tomaatin kasvatuksessa, koska tomaatti vaatii tasaista kastelua. Todennäköisesti se toimii myös kasvien  lomakastelijana. Tämä oli myös Puutarhasi elämään -osastolla.

Pieniä kelta-ansoja ja luonnonmukaisia lannoitteita...

Nyt uutuutena oli tullut näitä pienempiä kelta-ansoja, mitkä ovat käteviä laittaa kukkaruukkuun. Pyöreän yläosan kummallakin puolella on varsinainen kelta-ansa eli liimaa, johon pikkukärpäset tarttuvat. Kolmiomainen alaosa on tietysti ilman liimaa ja se työnnetään mullan ja ruukun väliin.

Testasin tätä heti illalla amaryllikselle, jonka mullassa näitä pikkukärpäsiä pörrää. Ja aamulla kelta-ansassa oli jo muutama tarttunut kiinni. Perinteisesti kelta-ansoja on käytetty kasvihuoneviljelmillä ja niitä on myynnissä myös kuluttajille isompina arkkeina. Ja ne toimivat hyvin.

Solabiol tuoteperheeseen kuuluu myös luonnonmukaiset lannoitteet. Niissä on hyviä erikoislannoitteita, kuten Solabiol Ruusulannoite, Verijauho ja Luujauho. Niitä ja luonnonmukaisia torjunta-aineita voi siis ostaa messuilta Puutarhasi elämään -osastolta. 
Heillä on paljon ekologiseen puutarhanhoitoon liittyviä tuotteita, perinteisten puutarhatuotteiden ohella. Messuosasto on iso ja sen tunnistaa ylhäällä olevasta turkoosin sinisestä Puutarhasi elämään banderollista.

Pilleröidyt porkkanan siemenet...

Minulle oli ihan uutta, että pieniä porkkanan siemeniä löytyy myös pilleröitynä. Silloin ne on paljon helpompi kylvää harvaan. Yleensähän porkkanan siemeniä tulee laitettua aivan liikaa ja niitä saa harventaa myöhemmin. Eli pilleröinti helpottaa kylvöä.
Kuulemma näiden porkkanoiden pilleröinnissä on käytetty ihan savea. Hajotin yhden pillerin ja siellä sisällä oli pieni porkkanan siemen, johon kuvan nuoli osoittaa. Tämän siemenpussin löysin myös Puutarhasi elämään -osastolta.

Kierrätysmuovia uudessa Eco-Line-sarjassa...

Gardena esitteli messuilla uutta tuotesarjaa, jonka muoviosien valmistuksessa käytetään osin kierrätysmuovia, joka on kotitalouksien muovikeräyksestä peräsin. Pakkauksessa on prosenttiluvuilla ilmoitettu kierrätysmuovin osuus ja se on vähintään 65%. Sarjan saksissa se on jopa 80% . Tuotteilla on kuitenkin normaali pitkä takuu. Ihan loistavaa!


Kesäkukkien ja yrttien pikkutaimia...

Minulla on tapana tutkia aina Kevätmessujen pikkutaimien tarjonta. Olen huomannut, että siellä on hienoja värejä ja ihania erikoisuuksia myynnissä. Niitä on kivasti myös useammalla osastolla. Nyt  löysin kauniin värisiä värinokkosen pikkutaimia Pukinmäen puutarhan  -osastolta. Eli ne ensimmäisen kuvan värinokkoset, jotka kuvassa ovat parhaillaan kastelussa. Olenkin jo istuttanut ne omiin pieniin taimiruukkuihin kasvamaan.

Hulevesikiviä ja tietoa Kevätmessuilta...

Kevätmessuilla on tarjolla myös tietoa yritysten osastoilla ja ohjelmalavalla tietoiskuja monipuolisesti. Kannattaakin aina tutustua ohjelmaan etukäteen, niin osaa suunnitella aikataulunsa osuvasti.
Messuilla on myös hulevesikiviä esillä, messujen Ideapuutarhassa yleiskoristelualueella.

Työnäytöksiä ja muuta mielenkiintoista...

Liuskemestareiden osastolla oli työnäytös liuskekivien asennuksesta. Yleensäkin messuilla on erilaisia esittelijöitä ja asiantuntijoita paikalla, mitä kannattaa hyödyntää ja rohkeasti kysyä heiltä lisätietoa.

Kirjoitin aiemmin jo Kevätmessujen upeista kukista Kevätkukkia - Kevätmessut 2022 -postauksessa. Kannattaa kurkata postaus, sillä nyt oli käytetty hyvin monipuolisesti erilaisia sipulikukkia.


Vielä ehtii messuille eli Kevätmessut on Helsingin Messukeskuksessa  7.-10.4.2022. Lisätietoa Messukeskuksen sivuilta.


Puutarhaterveisin Sari


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin minustakin ja aivan mahtavaa, että näitä ekologisia uutuuksia tulee jatkuvasti lisää. Ja uusia kukkia ja kasvejakin aika mukavasti.

      Poista
  2. Se on hyvä, että ekologisuus näkyy myös näillä messuilla! Porkkanan pillerisiemenistä en minäkään ole kuullut aikaisemmin. Se on hyvä keksintö, sillä niin raivostuttavaa on kylvää pikkuruisia siemeniä, kun niitä ei meinaa nähdä mullassa. Kiitos messupostauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, porkkanan siementen kylvö on tarkkaa puuhaa, kun siemenet on niin pieniä. Pilleröidyt porkkanan siemenet on kyllä huippu keksintö! Niillä kylvö onnistuu isommillakin sormilla ja heikoimmallakin näöllä.
      Kiva kuulla, että pidit messupostauksista :)

      Poista