Sivut

torstai 21. huhtikuuta 2022

Keväisiä kukkia ja daalia parvekkeella

Keväisiä kukkia on nämä helmililjat, jotka ovat olleet parvekkeella jo kaksi kuukautta. Kovemmiksi pakkasöiksi otin nämä tietysti sisälle, jotta eivät palellu. Parvekkeella ja lasitetulla terassilla on se etu, että tähän aikaan sinne harvemmin tulee enää yöpakkasta, ainakaan täällä eteläisessä Suomessa. Toki seuraan edelleen sääennustetta.


Pieni helmililjakin kukkii miniruukussaan...

Yleensä nämä pienet sipulikukat eivät jaksa kukkia pienemmissä miniruukussa. Parvekkeella lämpö nousee aurinkoisina päivinä ja miniruukun multa kuivuu nopeasti.
Tänä keväänä istutin nämä helmililjat jo helmikuussa, jolloin ne olivat vielä nupussa. Multana käytin Kasvusammalta eli 100%sammalta, mistä kasvien juuret saavat kosteutta pidempään, mitä tavallisesta mullasta. Siitä kasvusammaleesta on selvästi apua näissä miniruukuissa.
 

Keväisiä kukkia on myös jaloleinikit...

Jaloleinikit kukkivat pitkään viileällä parvekkeella ja terassilla. Tämänkin olen ottanut sisälle, jos on luvattu pakkasta yöksi niin paljon, että lasitetulla parvekkeella lämpötila laskisi pakkasen puolelle. 
Reilun viikon päästä aion ehkä jo istuttaa tämän pihalle, jos yöpakkasia ei ole tiedossa. Siellä se todennäköisesti jatkaa kukkimistaan pidempään, mitä parvekkeella.


Suloiset tuoksuvat orvokit myös keväisiä kukkia...

Orvokkien suloinen tuoksu on minusta niin ihana. Kun parvekkeen oven aukaisee, niin tuoksu leijailee heti nenään. Jo sen takia ostan joka kevät näitä pienikukallisia orvokkeja heti kun meidän torikukkamyyjällä on niitä. 
Nämä orvokit ovat itseasiassa vielä taimiruukuissaan, odottamassa isoon ruukkuun istuttamista.

Partamehitähti odottaa jakamista...

Toinen homma mikä edelleen odottaa sopivaa aikaa ja oikeaa kuun vaihetta, on tämän metalliruukun  partamehitähden käsittely. Se on kasvattanut niin paljon poikasia, etteivät ne mahdu ruukkuun. 
Joten tämä siis odottaa jakamista ja uudelleen istuttamista. Osan näistä mehitähdistä istutan pihalle, sillä partamehitähti on talvenkestävä monivuotinen perenna. 
Parvekkeella tämä ruukku on ollut kesät talvet noin kuusi vuotta. Ruukku täynnä mehitähtiä -postauksesta näet, miltä se näytti neljä vuotta sitten 😊

Daalia esikasvatuksessa parvekkeella...

Muistat ehkä ne meidän vanhat oranssit daaliat. Niiden juurakot ovat vielä kellarissa talvisäilytyksessä. Ostin nyt keväällä yhden uuden daalian ja se kasvaa aika korkeaksi, joten istutin sen juurakon esikasvatukseen. Ruukku on nyt parvekkeen viileydessä, jotta versot eivät kasva liian honteloiksi. Tietenkään sen versot eivät kestä pakkasta yhtään, joten tarvittaessa nostan sen sisälle yöksi.
Ne vanhat oranssit daaliat istutetaan suoraan pihalle maahan ehkä jo parin viikon päästä. Lisää niistä Daalian istutus ja talvisäilytystesti -postauksessa.


Keväisen aurinkoista viikonloppua!

Puutarhaterkuin Sari


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Helmililjatkin tuoksuvat vienosti eli aurinkoisella parvekkeella on nyt niin ihana tuoksu. Se on osa kukkaparvekkeen viehätystä.

      Poista
  2. Noita jaloleinikeitä pitäisi itsekin hankkia, sillä ne ovat tosi kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaloleinikit on minustakin kauniita, vähän väristä riippuen. Niitä on kivasti monen värisiä ja on myös yksinkertaiskukkaisia. Pitkään ne eivät jaksa kukkia lämpimässä paikassa, joten siksi istutan omani pihalle heti yöpakkasten loputtua. Se jatkaa sitten pihalla kukintaa.

      Poista
  3. Upea kukkaparveke! Kävin samantien siirtämässä oman sisällä esikasvattamani daalian parvekkeelle ,kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Parveke on tosiaan hyvä daalian esikasvatukseen, kunhan muistaa siirtää sen sisälle, jos on luvattu pakkasöitä. Tosin lasitetulla parvekkeella on aina näin keväällä lämpimämpää mitä ulkona.

      Poista
  4. Parvekkeellahan on jo melkein kesäiset tunnelmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja siellä on niin ihanan lämmintä auringonpaisteessa, että pärjää jo hyvin ilman takkia :)

      Poista