Sivut

keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Ihana riippaorvokki talvehti ikkunalla

Se ihana riippaorvokki, joka oli kesän parvekkeella, talvehti hyvin olohuoneen ikkunalla. Se ei siis ole kertakäyttökukka, vaan monivuotinen kesäkukka. Tosin se ei kestä meidän kylmää talvea. Toinen riippaorvokki, joka oli kesän pihapöydän kaunistuksena, talvehtii edelleen kellarissa. 

Riippaorvokkia näkee harvemmin myynnissä, joten kun sellaisen löytää, se kannattaa säilyttää talven yli.

Riippaorvokki talvehti olohuoneen ikkunalla...

Otin riippaorvokin parvekkeelta sisälle marraskuun alussa, ennen pakkasten saapumista. Näet siitä kuvat ja sen leikkaamisen Riippaorvokki sisälle talvisäilytykseen -postauksesta.
Se on ollut siitä lähtien olohuoneen ikkunalla samassa altakasteluruukussa, jossa se oli parvekkeella. Ja ilman kasvivaloja, siis ihan luonnonvalossa. Altakasteluruukku onkin sille kätevä, sillä riippaorvokki on välillä aikamoinen vedenkuluttaja 😊

Tältä se näytti nyt huhtikuun puolessavälissä, kun vaihdoin sille mullan. Uusien pitkien versojen lisäksi, siinä oli myös kuivia lehtiä. Se siis kaipasi siistimistäkin.

Altakasteluruukkuun uusi multa...

Otin riippaorvokin pois altakasteluruukusta ja heti huomasi, miten hyvin sen juuret olivat kasvaneet pohjalevyn läpi.

Pohjalevykin piti tietysti ottaa pois, jotta pääsi käsiksi koko multapaakkuun. Aika ronskisti poistin multaa paakun pinnalta, pohjasta ja sivuilta. Pesin ruukun sekä pohjalevyn ja laitoin pohjalevyn ruukkuun paikalleen. Suojasin mittatikun reiän vaaleanpunaisella maalarinteipillä, jotta multaa ei mene vesisäiliöön. Ja istutin riippaorvokin takaisin samaan altakasteluruukkuun.

Altakasteluruukkuun kannattaa aina laittaa vain altakasteluruukkuihin tarkoitettua multaa. Koska sen koostumus ja rakenne on nimenomaan suunniteltu niihin ruukkuihin.
Iso lusikka on hyvä apuväline näissä mullanvaihdoissa 😊

Ensimmäinen riippaorvokin kukka avautui...

Tänään riippaorvokki aukaisi jo ensimmäisen kukkansa. Ruukku on ollut nyt parvekkeella. Ensi yöksi on luvattu kovempaa pakkasta, joten nostan sen ja esikasvatuksessa olevan daaliaruukun sisälle suojaan.

Riippaorvokin kukka on tosi pieni, verrattuna pienikukalliseen orvokkiin, kuten kuvasta näkyy. Kukan muotokin on jännän veikeä.

Riippaorvokki kasvattaa pitkät versot kesän aikana...

Kuva on heinäkuun lopulta, jolloin riippaorvokki oli jo siihen mennessä kasvattanut pitkät versot. Kuvassa ei näy sen ruukkua, joka on kuvan oikean reunan ulkopuolella. Versot on ohjattu kasvamaan vyyhtenä pöytää pitkin. Kuvassa näkyy myös lehtien kaunis tumma sävy, joka sille tulee ulkona ja parvekkeella. 
Lisää kuvia riippaorvokista kesältä ja sen pitkistä versoista Herkän kaunis riippaorvokki ja sinisade -postauksessa.
Tämä on yksi kestosuosikkini kesäkukista😍

Kevätterveisin Sari


6 kommenttia:

  1. Riippaorvokki on herkän kaunis! Vinkistäsi koetin talvettaa sitä kellarissa ensimmäistä kertaa ja onnistuin. Kiitos sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että sait sen talvehtimaan hyvin. Se onkin kivan helppo talvetettava, niin kellarissa kuin asuinhuoneessa. Sitä on myös helppo lisätä mullanvaihdon yhteydessä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nämä ovat todellakin super suloisia. Niihin ei taida kyllästyä koskaan :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Riippaorvokki on herkän kaunis ja oikea söpöliini :)

      Poista