Sivut

perjantai 31. joulukuuta 2021

Kevätamaryllis pinkaisi kasvuun

Kevätamaryllis kuulosti niin hauskalta, että päätin heti kokeilla onnistuisinko ajoittamaan amarylliksen kukinnan kevääksi. Tai tarkemmin helmikuuksi, sillä se on jo puutarhurille melkein kevättä. No kuinkas sitten kävikään. Sipulista pinkaisi kasvuun heti muutama nuppuvarsi. Saas nähdä, tuleeko tästä sittenkään kevätamaryllis.


Kevätamaryllis vai jouluamaryllis...

Kevätamaryllis ja jouluamaryllis ovat siis samoja kasveja, niiden kukinta vain ajoitetaan joko jouluun tai kevääseen. Siitä niiden nimitys. Erikoisempien amaryllisten kukat ovat niin kauniita ja ajattomia, joten ne sopivat hyvin myös kevätkukaksi, ainakin minun mielestäni 😊

Kuvassa keskellä on 2,5 kuukautta sitten istutettu amarylliksen sipuli. Sen olisi kuulunut kukkia jo aikaa sitten, mutta amaryllikset on tunnetusti yksilöllisiä. Vasemman puoleinen on istutettu marraskuun puolessa välissä ja oikeanpuoleinen parisen viikkoa sitten. Tällä viimeksi istutetulla on nuppu kasvamassa hassusti vinoon. Se oli siis tarkoitettu kevätamaryllikseksi. Toisaalta onhan nämä aika keväisiä näin nupullisenakin, vai mitä?


 

Viime joulun amarylliksistä kevätamarylliksiä...

Olen säilyttänyt viime vuodelta amaryllikset ja ne on siirretty talvilepoon eri aikoina. Yleensä olen laittanut ruukkuihin pienet nimilaput ja niihin talvilepoon siirron päivämäärän. Syksyllä en sitä tehnyt, vaan laitoin ne siirtojärjestyksessä pöytätasolle. Kävi sitten niin hassusti, että innokas siivooja siirsi ruukut toiseen paikkaan ja siinä meni ruukkujen järjestys aivan sekaisin. Jatkossa käytän nimilappuja, sen tästä taas opin.

Sipulin on oltava 2-3 kuukautta talvilevossa eli kuivana. Koska osa sipuleista oli siirretty talvilepoon vasta marraskuussa, niin en ole istuttanut niistä kuin sen pienimmän sipulin uuteen multaan.
Nyt seuraavana kasvavan kuun aikana aioin vaihtaa kaikille sipuleille uudet mullat ja kastella samalla niitä. Jännä nähdä, saanko näistä nyt niitä kevätamarylliksiä vai tekevätkö vain lehtiä.

Tällä amarylliksellä on muhkea sipuli ja edelleen hyvät juuret. Todennäköisesti tästä tulee kukkiva  kevätamaryllis 😊
Multanahan sillä on 100% sammalta eli Kasvusammalta. Sammal tuntuu sopivan tosi hyvin näille amarylliksen sipuleille. Olen ennenkin istuttanut sipulit siihen.

Ruukussa on se pieni amarylliksen sipuli, jolle olen jo vaihtanut uuden kasvusammaleen. Sen siirsin talvilepoon kesällä, koska ripsiäiset vioittivat sen lehdet täysin. Sipuli on niin pieni, että se ei ehkä jaksa kukkia. 
On kyllä jännä nähdä, miten nämä lähtevät kasvuun ja tuleeko niistä kevätamarylliksiä.

Amarylliksen hoidosta enemmän Amarylliksen säilytys ja hoito -postauksessa.

Istutus ja hoito kuun mukaan...

Istutan nämä sipulit siis kuun mukaan kasvavalla kuulla. Seuraava ajankohta alkaakin 3.1.2022. Nupullisia kastelen pienellä vesimäärällä kuun mukaan Kastelupäivinä. Vasta istutettuja sipuleita kastellaan vähemmän siihen asti, kunnes nuppuvarsi on näkyvissä.


Iloista ja mielenkiintoista uutta vuotta 2022!

Puutarhaterveisin Sari


10 kommenttia:

  1. Tulin toivottamaan sinulle oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2022.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onnentäyteistä uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Kivasti kasvaa vinoon tuo yksi nuppu. Kuinkahan sille käy. Suoristuuko se ylöspäin? Oikein hyvää alkavaa vuotta sinulle ja kiitokset mielenkiintoisista postauksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen miettinyt itsekin, mutta taitaa varsi jatkaa kasvuaan täysin vinoon. Siitä tulee kyllä aika jännän näköinen. Tai voi olla, että lopulta katkaisen varren maljakkoon.
      Kiitos ja ihana kuulla, että olet pitänyt postauksia mielenkiintoisina. Sitä kun aina miettii niitä kirjoittaessaan, että mitäköhän lukijat ajattelevat postauksista :)

      Poista
  3. Veikeästi tuo yksi nuppu tosiaan kasvaa ihan vinoon. Jännä nähdä, jatkaako se kasvuaan sivulle vai kääntyykö pian ylöspäin. Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin erikoisesti kasvava nuppuvarsi, etten aiemmin nähnyt noin vinoa lähtöä. Se myös kasvaa sipulin alaosasta, kun yleensä nuppuvarsi tulee ihan sipulin kaulasta. Tämä yksilö on siis tosi persoonallinen :)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  4. Hyvää ja kukkaisaa uutta vuotta sinulle!
    Minulla on kolmessa kasvarissa kesän viettäneessä amarylliksessä nyt nuppuja näkyvissä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hienoa! Ne selvästikin viihtyvät kasvarissa kesät. Minulla amaryllikset ovat ihan sisällä kesälläkin, ja ihmeen hyvin ne ovat jaksaneet siitä huolimatta kukkia. Saa nähdä, miten nyt käy :)
      Kiitos ja oikein kukkarunsasta vuotta sinullekin!

      Poista
  5. Tarvitseeko kasvusammal esikostuttaa?
    Blogisi innoittamana ensikertaa käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse esikostuttaa. Minulla kasvusammalsäkki on ollut jo jonkin aikaa avattuna, ja se on aika kuivaa. Siksi esikostutan sen, niin se ei niin pölise ilmaan ja on siten eräällä tavalla siistimpää käsitellä.
      Kasvusammal on kyllä ihan huippu hyvää niin kylvöihin kuin kasvien mullaksi :)

      Poista