Sivut

perjantai 6. elokuuta 2021

Syyslannoituksella on nyt kiire

Syyslannoituksella alkaa olla jo kiire, koska menee oma aikansa ennen kuin kasvit saavat lannoiterakeen ravinteet kuljetettua solukkoonsa. Kasvit hyötyvät näistä ravinteista vain silloin, kun kasvit ovat kasvussa eikä niiden lehdissä ole syysväritystä. Nyt on siis kiire, koska kuivan kesän jälkeen syysväritykset saattavat tulla aikaisemmin. Nyt on kiire myös sen takia, että sopivasti on luvassa sateita. Sade auttaa rakeita liukenemaan maahan kasvien käyttöön. 

Talvenaroille syyslannoituksella talvenkestävyyttä...

Kaikille talvenaroille kasveille kannattaa ilman muuta antaa syyslannoitetta, sillä syyslannoitteen ravinteet, etenkin K eli kalium lisää arkojen kasvien talvenkestävyyttä.
Sen takia lannoitan joka vuosi meidän ryhmäruusut, köynnösruusun, loistokärhön ja muutaman muun, mitkä ovat talvenarkoja. 
Ensimmäisessä kuvassa onkin ne meidän ryhmäruusut, joiden seassa nykyään kasvaa myös laventelit.

Myös liljat saavat aina syyslannoitetta, kuten nämä huumaavasti tuoksuvat liljat.


Hedelmä- ja marjakasveille syyslannoituksella hyvä sato...

Syyslannoitteen P eli fosfori auttaa kasveja lisäämään kukkasilmujen muodostumista eli vaikuttaa ensi vuoden satoon. Siksi hedelmäpuille ja marjapensaille sekä mansikalle suositellaan syyslannoitetta joka syksy... ajoissa. Jos syyslannoitteen antaa liian myöhään, ei se enää ehdi vaikuttaa kukkasilmujen muodostumiseen. Monet kasvit nimittäin tekevät kukkasilmut jo syyskesällä eli päättävät kukkivatko ensi vuonna vai eivät.
Me annamme syyslannoitteen kaikille marjapensaille, myös marja-aronioille sekä pensasmustikoille. Ja tietysti kuukausi- ja puutarhamansikoille sekä hedelmäpuille, joista toivotaan satoa. 


Syyslannoituksella monta hyötyä talvisäilytettäville ruukkukukille...

Yksi syy siihen, miksi meillä valkoinen sinisarja kukkii niin runsaasti  on varmastikin viime vuonna annettu syyslannoite. Se lisää niiden talvenkestävyyttä ja edesauttaa ensi vuoden kukintaa. Sillä mitään ihmeellistä emme näille sinisarjoille ole tehneet tänä vuonna.


Samoin vanhat ruostekukat aloittelevat nyt komeaa kukintaa. Ne kasvavat siis ruukuissa, mitkä viedään talveksi valoisaan tai oikeammin hämärään kellariin. Siellä ne ovat talvehtineet hyvin. Niistä en olekaan tehnyt blogijuttua tänne, joten sellainen on tulossa lähiviikkoina 😊

Daalioille myös luomu syyslannoitetta...

Meidän yli 30 vuotta vanhat daaliat ja uudet daaliat saavat myös syyslannoitetta. Ehkäpä siksi ne ovat säilyneet hyvin, vaikka viime syksynä myyrä söi niiden juurakot pahasti. Ja syyslannoite varmasti vaikuttaa myös daalioiden runsaaseen kukintaan.

Näillä daalioilla on mullan seassa biohiiltä, mikä ikään kuin toimii vesivarastona daalioille. Siinä on mukana maan mikrobitoiminta eli maan pieneliöt. Tänäkään kesänä emme ole kastelleet kertaakaan näitä daalioita, vaikka on ollut tosi vähän sateita ja maa on hiekkapitoista. Eli biohiilimulta ja sen mikrobitoiminta ovat pitäneet daaliat hengissä.
Maan mikrobitoiminnasta tulee pitää huolta, jotta se pysyy vahvana. Siksi lannoitamme biohiilimullassa kasvavia kasveja vain luomulannoitteilla. Pidän sitä helpoimpana kriteerinä valita biohiilelle sopivat lannoitteet. 

Ainut luomu syyslannoite on Biolanin PK-lannoite...

Ainoastaan Biolanilla on luomuviljelyyn hyväksytty syyslannoite eli Biolan Syksyn PK-lannoite. Siinä ei ole typpeä eli N, mitä on keväällä annettavissa lannoitteissa.

Meillä on pihalla uusissa istutuksissa sekä talvetettavien kasvien ruukuissa biohiiltä, joten siksi ollaan  käytetty tätä Syksyn PK-lannoitetta kaikille syyslannoitettaville kasveille. Tästä isosta 25 litran säkistä riittää pidempään. Joskus ollaan ostettu se pieni noin 5 litran muoviastia ruusuille, mutta tämä isompi säkki on ekologisempi, kun tulee vähemmän muovijätettä. 
Ja kummasti nykyään on enemmän talvisäilytettäviä ruukkukasveja ja talvenarkoja kasveja 😀

Kuun mukaan syyslannoitus...

Te jotka hoidatte pihaa ajoittamalla puutarhatyöt kuun mukaan, niin huomenna lauantaina ehtii vielä tehdä syyslannoituksen. Se paras ajankohta oli jo aikaisemmin.


Eli jos syyslannoitus on vielä tekemättä, niin nyt kiireesti lannoittamaan 😊


Puutarhaterveisin Sari




17 kommenttia:

  1. Just tällä viikolla mietin tuota syyslannoitusasiaa. Tänä vuonna en ole vielä syyslannoitetta kaupoista etsinyt, mutta aikaisemmin sitä on saanut vasta elokuun puolivälin paikkeilla. Fiksu tietysti ostaisi sitä varastoon etukäteen jo seuraavaksi syksyksi ajoissa. Taidanpa huomenna lähteä heti aamusta metsästämään sitä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan hitsi, miten myöhään ovat ottaneet syyslannoitteet esille. Kannattaa antaa palautetta myymälään ihan vaikka sähköpostilla, etenkin jos on vakituinen ostopaikka. Rautakaupassa, vaikka siellä olisi puutarhaosasto, ei aina ole puutarha-alan ammattilaista, joka tietää nämä tärkeät ajankohdat.
      Kerran kysyin rautakaupasta Biolanin syyslannoitetta, niin myyjä sanoi ettei sellaista ole. Ja kassan vieressä oli iso lavallinen Biolan Syksyn PK-lannoitetta. Heh, näin siis välillä :)
      Muuten, netistä näkee esim. rautakauppaketjujen myymälöiden tuotetilanteen. Helpottaa kummasti, kun ei tarvitse kiertää joka myymälää.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
    2. Juu, netistä katsoin postauksesi innoittamana ja just kävin ostamassa tuota samaa, mutta 5,5 litran pakeissa. Ehkä vähän helpompi käsitellä kuin tuo painava ja vetelä säkki, mutta kalliimmaksihan se niin tulee. Paikallisen K-Raudan sivuilta katsoin ja näin, että siellä on vielä 8 kpl jäljellä. Heti syöksyin ostamaan. Voihan olla, että aikaisempina vuosin olen itse myöhästynyt tai sitten ovat alkaneet tilata niitä aikaisemmin. Nykyään muuten en lähde mitään ostamaan rautakaupasta tai puutarhakaupasta, ennen kuin tarkistan saatavuuden ensin netistä. Hirmu kätevää. Lähden tästä lannoittelemaan, kohta alkaa satamaan. Kiitos kun herätit postauksellasi tähän asiaan!

      Poista
    3. Totta, etukäteen tuotteen saatavuuden tarkistaminen on tosi kätevää. Säästää aikaa ja polttoainetta, kun ei tarvitse kierrellä myymälöissä. Meillä rautakaupat on kymmenien kilometrien päässä toisistaan, joten mekään emme lähde mihinkään, ennen kuin tarkistamme netistä.
      Kiva kuulla, että postauksesta oli hyötyä :)

      Poista
  2. Annanko ruukkupelargoneillekin syyslannoitetta kun yritän ne talvettaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme antaneet syyslannoitetta myös isoissa piharuukuissa kasvaville pelargoneille. Ne siis talvetetaan kellarissa.
      Ikkunalla talven yli säilytettäville en ole muuten antanutkaan sitä koskaan. Ovat talvehtineet hyvin, sillä ikkunalla on niille parhaimmat olosuhteet.
      Eli voit antaa, etenkin jos talvisäilytysolot eivät ole ihanteelliset :)

      Poista
  3. Totta! Pyhänä pitäis sataa, ainakin on luvattu, joten huomenissa pussin kanssa kiertämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lähipäivinä taitaa sadella koko maassa. Meillekin on luvattu jo huomiseksi sadepäivää. Se olisikin tosi mahtavaa, sillä maa on erittäin kuivaa.
      Vanha kikka onkin levittää lannoiterakeet juuri ennen sadetta :)

      Poista
  4. Annatko syyslannoitetta vaikka sato olisi vielä keräämättä? Mielestäni jossain neuvotaan, että lannoitetaan sadon keruun jälkeen ja senkin takia minulla on mennyt lannoittamiset myöhään. Marjapensaissa ja hedelmäpuissahan on vielä sato kypsymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään suositellaan, että syyslannoite annetaan riittävän ajoissa, jotta marja- ja hedelmäkasvit hyötyvät ravinteista, kuten syyslannoituksen ideana on.
      Ennen sitä suositeltiin vasta sadonkorjuun jälkeen, mutta me olemme antaneet sen aina elokuun alkupuolella tai puolessa välissä vaikka satoa ei vielä ole kerätty. Ei olla huomattu siinä mitään "ongelmaa". En myöskään ole nähnyt vanhalle suositukselle mainittavan mitään perustetta tai selitystä.

      Poista
    2. Kiitos, näin teen nyt minäkin. Helpottaa huomattavasti kun ei tarvitse odotella jonkin puun tai pensaan sadon valmistumista.

      Poista
    3. Tätä samaa sääntöä minäkin olen noudattanut aikaisemmin, että ei ennen kuin sato on kerätty. Herukat on vielä keräämättä ja pensasmustikoita tulee vielä pitkään. Aion kuitenkin nyt niillekin antaa jo syyslannoitteen.

      Poista
    4. Sitä sääntöä on tosiaan näkynyt, mutta ilman mitään perustelua miksi pitäisi tehdä niin. Usein itse kokeilemalla huomaa, onko tuleeko haittaa. Tosin yleensä lannoitusohjeita kannattaa noudattaa, jotta ei lannoita liikaa tai liian vähän sekä lannoite tulee annettua kasville sopivaan aikaan.

      Poista
  5. Sari, menin monta vuotta syyslannoittamatta, mutta en enää. Viime vuonna syyslannoitin ja kaikki oli tosi hyvin ja kasvit kestivät sen kuivuushelvetinkin. Mun hermo tosin petti, kun oli kulunut 30 päivää ilman pisaraakaan ja +30 astetta. Kannuilla kastelu oli meillä vain pisara meressä, sillä puitakin alkoi kuivua. Otin letkun ja vetelin kolme päivää ja sitten alkoivatkin sateet. Nukuimme pari yötä edelleen ikkunat auki ja sitten alkoi tuntua jo meistäkin kostealta. En ihan vielä lannoita. Kastelen hyvin lannoituksen jälkeen. Mutta ennen kuin lähdemme tyttärelle remppaan Lohjalle, lannoitan.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas vaan, tämä kommenttisi oli jäänyt minulta jostain kumman syystä huomaamatta. Tosiaan syyslannoitteen antamisesta on iso apu tietyille kasveille. Se vaan täytyy tehdä ajoissa ja nykytiedon mukaan sen voisi tehdä jo heinäkuun loppupuolella ja viimeistään elokuun alussa.
      Sinulla on ollut aika moinen homma kastelussa. Näyttää nämä sateettomat kesät jatkuvan, sillä meillä oli tänä vuonna lähes kahden kuukauden sateeton jakso. Siinä valikoituu pihalla kuivuutta kestävät kasvit, sillä emme kastele monivuotisia :)

      Poista
  6. Opin vastikään, että nyt kun jo lämpimän ja kuivan kesän jälkeen alkaa olla kiire antaa syyslannoite, olisi paras käyttää nestemäistä lannoitetta. Rakeet liukenevat niin hitaasti, että niiden kanssa pitäisi olla vähän ennustaja, että osaa valita oikean ajankohdan. Luomuna nestemäistä ei ole, niin olen yrittänyt liottaa Biolania, mutta se ei oikein tahdo onnistua - annostelu menee vaikeaksi, jos yrittää yhtään isompaa satsia liottaa kerralla. Vinkkejä tehokkaampaan syyslannoitukseen siis edelleen kaivataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä keino on lannoittaa rakeilla heti ja laittaa lannoiterakeet varastolannoituksena muutamaan kohtaan kasvin ympärille juuristoalueelle. Eli kaivaa pienet kolot johon annostelee lannoiterakeet ohjeen mukaan. Sen jälkeen voi kastella tai odotella sateita.
      Se vie vähän enemmän aikaa, mutta kasvit saavat nopeammin ja varmemmin ravinteet käyttöönsä.
      Siitä löytyy täältä blogista oma postaus https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/08/luonnonmukainen-syyslannoitus.html

      Poista