Sivut

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Varma sato biohiilellä

Kaupallinen yhteistyö - Carbons Finland Oy

Kasvimaalta tulee varma sato biohiilellä, meidän pintakuivasta moreenimaastakin. Ennen biohiiltä satoa tuli miten sattui ja sateettomana kesänä tosi vähän. Ero on meidän pihalla ihan uskomattoman iso. Saman olen huomannut kukkakasvien kanssa, myös parvekkeella ja terassiruukuissa.

Siemenet lähtevät kasvuun...

Siemenet lähtevät varmemmin kasvuun, kun mullassa on biohiiltä. Syy on yksinkertaisesti se, että biohiileen sitoutunut vesi on heti kasvien käytössä. Ollaan huomattu, että maa pysyy myös kosteamman näköisenä, pintamullan alla. Siemen tai ihan pieni taimi nimittäin kuivahtaa ja kuolee heti, jos se kärsii kuivuudesta. Biohiili siis auttaa kasvia jo sen kasvuun lähdössä. Kuvassa on vahapavun alkuja. 


Tasainen kosteus kasveille...

Kun kasvit saavat maasta tasaisesti vettä, sadosta tulee runsas. Mullan seassa oleva biohiili sitoo huokosiinsa vettä, jota kasvit pääsevät ottamaan, kun maa alkaa kuivua.
Yleensä on niin, että jos kasvi kärsii kuivuudesta, se kuivattaa ensin kukat ja hedelmien alut. Tai hedelmät ja marjat jäävät pieniksi. Joillakin kasveilla taas maku tulee kitkeräksi, jos se kärsii kuivuudesta. Tällaisia on esim. retiisit.
Meillä ennen biohiiltä, tillit eivät koskaan kukkineen upeasti ja loppukesällä ne olivat jo lakastumaan päin. Alla kuva kukkatillistä, jota aiemminkin kylvettiin, biohiilimullassa syyskuun lopulla. Tillistä tulee nykyään ihan uskomattoman korkeita ja runsaskukkaisia.
Kasveja pitää tietysti kastella ja niin mekin teemme. Tosin kuiva moreenimaa vaatisi 1-2 kertaa päivässä kastelun helteellä ja siihen kaivossamme ei riitä vesi. Onneksi lähdin kokeilemaan biohiiltä 😊

Ravinteita kasveille...

Hyötykasvit vaativat ravinteikkaan maan, hieman kasvista riippuen. Eli niitä tulee lannoittaa keväällä ja ehkä kesälläkin. Biohiili varastoi myös ravinteita kasvien käyttöön ja se voi olla yksi syy, miksi biohiilimullassa kasvit kasvaa niin hyvin. Samalla se lisää myös maan mikrobeja, jotka auttavat kasveja monella tavalla. 

Biohiilellä varma ja runsas sato...

Biohiili auttaa siis kasveja kasvamaan hyvin, kun maassa on niille kosteutta, ravinteita ja hyvä maan mikrobitoiminta. Kun kasvit voivat hyvin, ne kukkivat ja kasvavat sekä tuottavat hyvän sadon. 
Tässä kuva vahapavuista, joiden taimia oli toisessa kuvassa. Vahapapu onnistuu aina -postauksessa siitä enemmän. Meillä on myös mm. herne, punajuuri, porkkana ja mansikka tuottaneet isomman sadon biohiilimullassa. Ja tietysti mangoldi.

Hyvä maan pieneliö- ja mikrobitoiminta...

Maan hyvä pieneliö- eli mikrobitoiminta on erityisen tärkeää kaikille kasveille. Mitä paremmassa kunnossa maa on, sitä paremmin kasvit kasvavat ja tuottavat satoa. Biohiilen huokoinen rakenne tukee maan mikrobitoimintaa. 
Biohiili on siis kuumassa ja ilmattomassa tilassa poltettua puuta. Se ei ole takan tai kiukaan tuhkan seassa olevia hiilenpaloja. Hyvä asia on se, että biohiili kestää maassa vuosia, jopa vuosikymmeniä.
Kuvassa mustat palat ovat biohiiltä. Kuva on otettu keväällä, kun lisättiin ladattua biohiiltä maahan. Se sekoitettiin multaan tuttuun tapaan lapiolla. 

Biohiilellä saatu vanhat pensaat tuottamaan satoa...

Paransimme uusien marja-aronioiden ja marjapensaiden maata ladatulla biohiilellä istutuksen yhteydessä. Johtuiko siitä vai mistä, mutta pensaat ovat tuottaneet hyvän sadon alusta asti. Toki muokkaamme maata, lannoitamme, istutamme kasvit ja leikkaamme niitä ajoittaen puutarhatyöt tarkasti kuun mukaan.
Olen kuullut hyviä kokemuksia siitä, miten vanha ja heikko marjapensas on saatu tuottamaan runsaan sadon, lisäämällä sille ladattua biohiiltä. Silloin ladattu biohiili kaivetaan maahan. Tätä en vielä ole päässyt kokeilemaan, mutta ehkäpä tänä keväänä teen sen keltaiselle vadelmalle. Niiden kasvu on hieman hiipunut, kuivien kesän jäljiltä.
Biohiilen lataus eri tavoilla- postauksessa lisää biohiilen latauksesta, mikä kannattaa aina tehdä.

Biohiili auttaa kasvihuoneessa, parvekkeella, lavakauluksissa ja kasvimaalla...

Kasvit hyötyvät biohiilen eduista niin kasvihuoneessa kuin parvekkeellakin, joissa yleensä saa kesällä kastella useamman kerran päivässä. Siellä biohiili auttaa kasveja ja vähentää kastelun tarvetta.
Lavakauluksissa ja kasvimaalla biohiili tekee savimaata ilmavammaksi ja kuivalle maalle se tuo kasveille kosteutta. Lavakauluksissa biohiili myös vähentää mullanvaihdon tarvetta, koska se lisää mullan mikrobitoimintaa. Multa pysyy siis hyvänä kasveille ja kasvit kasvavat rehevästi.

Biohiilen ostopaikkoja...

Kotimaisen Carbons Finland Oy:n biohiiltä voi ostaa suoraan heidän omasta verkkokaupasta, joko isona eränä tai pieninä 4 ja 10 litran pusseina. Siellä on parhaillaan tarjouksia, pienenä vinkkinä 😊
Carbonsin biohiiltä myy mm. Hankkija, Viherpeukalot ja Korpikangas Siemen Frö.


Tämä blogikirjoitus on kaupallinen yhteistyö Carbons Finland Oy:n kanssa eli sain pienen rahallisen korvauksen tästä kirjoituksesta. Kiitos siitä heille!

Terveisin Sari

4 kommenttia:

  1. Komeat tillit ja keltavatut! Minulla on rutikuiva maa, luuletko että biohiili auttaisi siihenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tillit oli kyllä ennätyksellisen upeita. Ja keltaiset vatut makeita :)
      Olen kuullut, että köyhässä ja kuivassa maassa on saatu hyvä sato lannalla ja biohiilellä. Ne oli siis yksivuotisia kasveja. Monivuotisia marja- ja hedelmäkasvejakin biohiili auttaa, mutta lannoituksen kanssa pitää olla varovaisempi.

      Poista
  2. Kiitos näistä vinkeistä. Kirjoitit ladatusta biohiilestä. Mitä se tarkoittaa, miten lataat biohiiltä? Kertoisitko lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska biohiili imee huokosiinsa vettä ja ravinteita, se kannattaa ladata vedellä ja ravinteilla ennen kuin sen lisää multaan. Silloin se toimii heti ja siitä on paras apu kasveille.
      Lataamiseen on useita tapoja ja tuossa tekstissä on linkki siihen kertovaan blogijuttuun.
      Usein teemme niin, että laitamme illalla biohiilen ämpäriin tai saaviin ja lisäämme siihen luomu lannoitteen, lannoitevalmistajan ohjeen mukaan. Lopuksi lisäämme vettä biohiilen sekaan eli ämpäri/saavi ei ole täynnä biohiiltä. Seuraavana päivänä sekoitamme lapiolla biohiilen multaan, istutamme taimet ja kastelemme normaalisti.
      Kasvimaan multaan lisättävä biohiili kannattaa ladata toisella tavalla. Siitä ohjeet siinä toisessa blogijutussa https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/06/biohiilen-lataus-eri-tavoilla.html

      Poista