Sivut

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Siementaimia ja pörriäisiä

Kasvitieteellisten krookusten siementaimia on tänäkin vuonna todella paljon. Tietää sitä, että ensi vuonna nämäkin kukkivat runsaammin. Kuvassa näkyy pari rusakon papanaa, jotka paljastavat heti niiden taas käyneen aterioimassa. Onneksi tänä vuonna kuitenkin aika vähän eli suurin osa krookusmerestä on vielä ehjänä ja kukassa.

Krookukset houkuttavat pörriäisiä...

Aikaisin kukkivat krookukset ovat tärkeitä perhosille ja pölyttäjille. Nimittäin luonnonkukkia on vielä vähän näille kevään ensimmäisille pölyttäjille.
Kuvassa kaikki heinämäiset on kasvitieteellisten krookusten siementaimia. Niitä tulee siis ihan hurjan paljon 😊


Isokukalliset eli ne tavalliset krookukset ovat myös pörriäisten mieleen. Kuvissa pörheä kimalainen krookusten siitepölyssä. Tänään oli enemmänkin liikkeellä näitä kimalaisia kuin perhosia. Ehkäpä perhoset olivat olleet jo ruokailemassa aamupäivällä 😊


Olen kirjoittanut näistä kevään tärkeistä kukista myös Sipulikukkia perhosille ja pörriäisille - helppo ekoteko -postauksessa.

Talventähti tehnyt siementaimia, jee...

Talventähtiä on meidän pihalla ollut vasta muutaman vuoden. Siksi olikin kiva huomata, että nekin ovat tehneet paljon siementaimia. Kuvassa keltainen talventähti kukkii parhaillaan ja sen siementaimet ovat tähtimäisiä. Saas nähdä, milloin ne kukkivat.
Toivottavasti nämäkin täyttävät tämän kohdan yhtä upeasti kuin Sussilla Förmaaki ja puutarha -blogissa.

Kevätkello lisääntynyt sivusipuleista...

Kevätkellotkin olivat lisääntyneet. Niitä kukkii nyt useampi lähekkäin eli todennäköisesti ovat lisääntyneet sivusipuleista. Ihania! Ne ovat hieman korkeampia kevätkukkijoita eli 15-20 cm korkeita.

Aurinkoisin kevätterkuin Sari


8 kommenttia:

  1. Ah, näissä kevätkukissa on erityistä kauneutta! Talventähden minisöpöt siementaimet ovat sellainen löytö, että itsekin niistä aina riemastun. Tuntuu kuitenkin siltä, että kukkimiskokoon kasvamiseen kuluu jonkin verran aikaa. Mutta hyvää on hyvä odottaa :-)
    Ihanat kuvat kimalaisista siitepölyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Nämä sipulikukat on niin sykähdyttävän kauniita, että ne melkein lumoavat kauneudellaan pysähtymään ja ihastelemaan. Vähän rakeiden vioittamatkin näyttävät niin kauniilta :)
      Talventähden siementaimi kukkii kuulemma jo kolmen vuoden kuluttua. Ei siis kovinkaan pitkää aikaa tarvitse odottaa, jos vertaa vaikka varjoliljaan.

      Poista
  2. Ai että, nämä pienet kevätkukkijat ovat niin suloisia! Ja parhautta on, että lisääntyvät vuosi vuodelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Nykyään suosin juuri näitä siemenistä tai sivusipuleista leviäviä. Silloin ei haittaa, vaikka rusakot syövät osan niistä, kun niitä on niin paljon :)

      Poista
  3. Meillä nyt myös naapuri kasvattaa etupihalla talventähtiä. Todella kaunis näky ja kimalaisia ja perhosia on liikkunut innokkaina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että talventähdetkin houkuttavat kimalaisia ja perhosia. Meillä kun niissä on ollut vain kärpäsiä :)
      Olen aina ihaillut niitä kuviasi talventähdistä. Runsaana kukkamerenä se on uskomattoman upea näky!

      Poista
  4. Ihanat krookukset! Krookusmeri on selvästi laajenemassa kun noin paljon näkyy siementaimia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Paikoitellen krookusten siementaimia on todella paljon, joten viime vuodet ovat olleet niille hyviä. On ollut myös paljon pörriäisiä kukkimisaikaan.
      Nyt vaan pidetään peukkuja, että alueen vanha rusakko jättää krookukset rauhaan, jotta siemeniä kehittyisi taas lisää :)

      Poista