Sivut

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Syyslannoituksen aika myös kuun mukaan

Blogiyhteistyö - Biolan
Elokuun puolessa välissä on aika syyslannoituksen. Itse katson ajankohdan vielä tarkemmin eli kuun mukaan. Meidän upeat laventelit ja ryhmäruusut ovat aina saaneet luomu syyslannoitetta, joten nytkin annoin sitä. Annan sen aina ajoissa, jotta lannoite ehtii varmasti kulkeutua talvenarkojen ryhmäruusujen käyttöön. Jos lannoitteen antaa liian myöhään, kasvi ei enää kykene käyttämään lannoitteen ravinteita.

Mikä on syyslannoitteen idea...


Syyslannoitteessa ei ole lainkaan lehdistöä kasvattavaa typpeä (N), mitä keväällä annettavissa lannoitteissa on paljon. 
Sen sijaan syyslannoitteessa on ravinteina on fosforia (P) ja kaliumia (K). Fosfori vaikuttaa mm. tulevan vuoden kukkimiseen, sadon määrään ja laatuun sekä juuriston kehitykseen. Kalium taasen vaikuttaa kasvien talvenkestävyyteen sekä myös kukkimiseen. 
Useat puuvartiset kasvit tekevät jo nyt päätöksen ensi vuoden kukinnasta, joten senkin takia syyslannoite on syytä antaa ajoissa.

Eli syyslannoite lisää talvenkestävyyttä ja tulevan vuoden kukintaa sekä satoa. Jotta kasvi pystyy vielä käyttämään syyslannoitteen ravinteita, kasvin pitää olla kasvussa eli "vihreälehtinen". Jos kasvilla on jo syysväritys, niin se ei enää ota ravinteita maasta eli on liian myöhäistä syyslannoitteelle.
Pohjoisessa on siis syytä antaa syyslannoite aikaisemmin, mitä täällä etelässä 😊

Syyslannoitus vanhoille daalioille...

Tämä kesä on oikea daaliakesä, sillä niin komeasti ne kukkivat. Jotta daaliat taas säilyisivät kellarissa hyvin talven yli, niin nekin saavat nyt syyslannoitetta. Syyslannoitehan lisää talvenkestävyyttä ja vahvistaa juuristoa.
Laitan näistä daalioista oman postauksen ehkä jo tällä viikolla.

Talvisäilytykseen vietävät kesäkukat ja syyslannoitus...

Meillä lähes poikkeuksetta kaikki pelargonit, verenpisarat, ruostekukat, syyssyrikät ja monet muut säilyvät hyvin talven yli viileässä ja hämärässä "kellarissa". Yksi syy siihen voi olla se, että annamme näille ruukkukasveille aina elokuussa syyslannoitetta. Muutenhan niitä lannoitetaan läpi kesän jollain kesäkukille sopivalla luomulannoitteella.
Yllä kuva australianvillipelargonista, joka on talvehtinut jo useamman vuoden ongelmitta. Siitä pitääkin ottaa parempi kuva, sillä se on tosi kaunis lämpimän punaisen pelakuun kanssa samassa ruukussa.

Alla kuva meidän vanhoista verenpisaroista, jotka myös saavat syyslannoitetta. Niiden nuoret versot paleltuivat keväällä, joten varsinainen kukinta on vasta alkamassa.

Syyslannoite tärkeä hedelmä- ja marjakasveille...

Kaikki hedelmä- ja marjakasvit tarvitsevat fosforia (P) ja kaliumia (K) kukintaan ja sadon määrään sekä laatuun. Ja nyt annettuna se varmistaa, että ensi keväänä kasvit kukkivat hyvin ja sitä kautta on mahdollisuus runsaaseen satoon.

Meillä mansikkamaalle levitetään Biolanin Syksyn PK-lannoitetta mansikkakankaan päälle. Kun tulee sade, niin lannoiterakeet liukenevat ja menevät veden mukana mansikan juuristolle.

Samoin syyslannoitetta annetaan marjatuomipihlajalle, marja-aronialle, marjapensaille ja pensasmustikoille. Alla kuva marjatuomipihlajasta, joka teki jo paljon marjoja. Osa niistä on jo kypsiä ja osa vielä raakoja.

Samoin kaikille hedelmäpuille syyslannoite on todella tärkeä. Kuvassa päärynän raakileita. Puille syyslannoitteen voi antaa vaikka rautakangen avulla. Eli puun juuristoalueelle tehdään rautakangella reikiä, joihin laitetaan lannoite. Tärkeää on noudattaa lannoitesäkissä olevaa ohjetta, ei siis saa laittaa liikaa.
Jos ajoittaa puutarhatyöt kuun mukaan, niin lannoitusaika on vähenevällä kuulla. Ja mielellään ennen kevyttä sadetta 😊

Siirtonurmikon syyslannoituksen aika...

Koska siirtonurmikkoa lannoitetaan useamman kerran kesässä typpipitoisilla lannoitteilla, sille kannattaa antaa syyslannoitetta. Se vahvistaa nurmikkoheiniä ja lisää talvenkestävyyttä.
Itse aion ensin kitkeä muutamat rikkaruohot pieneltä siirtonurmikoltani ja vasta sitten antaa sille syyslannoitetta. Nurmikon syyslannoituksella ei ole vielä kiire 😊

Biolan Syksyn PK-lannoite ei sisällä typpeä...

Olen testannut Biolanin Syksyn PK-lannoitetta jo useamman vuoden eri kasveille. Siinä on ainoastaan P eli fosforia sekä K eli kaliumia sekä hivenravinteita. Se ei siis sisällä kanankakkaa eli N typpeä. Se on luomua, mikä on tosi hyvä, sillä se auttaa siten myös maan pieneliötoimintaa pysymään vahvana.
 
Meillä on talvenarat kasvit sekä talvisäilytyksessä olevat kasvit talvehtineet hyvin. Uskon, että se on syyslannoituksen ansioita. 
Toki kasveja pitää hoitaa oikein läpi vuoden, jotta ne voivat hyvin, sillä heikosti voiva kasvi kuolee helposti talvella.


Olen saanut testaukseen kuvissa näkyvän Biolan Syksyn PK-lannoite säkin Biolanilta. Kiitos siitä heille!

Mukavaa viikonjatkoa!

Terveisin Sari

8 kommenttia:

  1. Syyslannoite on jo ostettuna ja odottaa levitystä. En ole aiemmin tajunnut antaa syyslannoitetta myös talvetukseen meneville kesäkukille. Kiitos siis oivallisesta vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Syyslannoitteen ravinteet on tosiaan tärkeitä varmistamaan kasvien talvenkestävyys ja tuleva kukinta. Olen siis pelannut varman päälle jo vuosia :)

      Poista
  2. Kiitos muistutuksesta! Taas meinasi unohtua syyslannoitus. Täytyypäs huomenna lähteä lannoitekaupoille. Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kannattaa ilman muuta ostaa jo lannoite. Sitä ei tiedä, vaikka syyslannoite loppuisi myymälästä, kun keväällä oli niin ennätyksellinen puutarhainnostus vallalla.
      Oikein ihanaa elokuuta sinullekin!

      Poista
  3. Voiko syyslannoitteen antaa,vaikka mustikat ja herukat vielä keräämättä? Mites tyrni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus kysynyt tätä lannoitusasiantuntijoilta ja vastaukseksi sain, että voi antaa vaikka marjat ja hedelmät on vielä kasvissa :)
      Toisekseen, lannoitteen ravinteiden kulkeutuminen kasviin vie oman aikansa. Jos ei sada tai ei kastele juuri lannoitettua maata, lannoiterakeet eivät lähde liukenemaan eli silloin se kestää vielä kauemmin.

      Poista
  4. Lopetetaanko daalian muu lannoitus sen jälkeen kun syyslannoite on annettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välttämättä eli riippuu siitä, miten daalioita on lannoittanut ja tarvitsevatko ne edelleen "tavallista lannoitetta".
      Me lannoitamme keväällä ja toisen kerran kesällä lannoiterakeilla. Se riittää syksyyn asti. Jos lannoittaa viikoittain kastelulannoitteella, niin sitä joutuu todennäköisesti jatkamaan alkusyksyyn asti.

      Poista