Sivut

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Ihana lokakuu ja syysvärit

Lokakuussa on oma viehätyksensä. Silloin on syysväritykset komeimmillaan ja pääsee haravoimaan. Puiden lehtien haravointi on yksi lempipuuhistani pihalla. Se on jotenkin niin rentouttavaa ja samalla palkitsevaa. Vielä sitä joutuu odottelemaan, sillä vain metsälehmus on pudotellut lehtiään. Joten eilen vain ihastelin pihan värikylläisyyttä ja taas hieman kanttasin reunoja.

 Vanha pilvikirsikka kirjavassa syysvärissä...

Meidän vanhalla pilvikirsikalla on joka syksy näyttävä syysväri. Yleensä se on enemmänkin kellertävä, mutta tänä vuonna komean punaisenoranssi.  Ja kun tarkemmin katsoo, niin lehdet ovat vähän erivärisiä ja se tekee siitä kivan kirjavan.

Pilvikirsikka on näyttävä ja samalla niin siro kapeine lehtineen. Tämä meidän puu on yli 30 vuotta vanha. Siitä on kuvia kukkivana Vanha pilvikirsikka -postauksessa.

Kullankeltainen köynnöshortensia...

Köynnöshortensian lehdet ovat joka syksy kauniin kullankeltaiset, joskus vaaleammat ja nyt vahvan keltaiset. Upea kuin mikä!

Tämäkin on jo tosi vanha ja nykyään leveäksi kasvanut. Vanhan postauksen kuvissa se on vielä niin kaponen. Siinä on myös kuvia sen kukista eli Köynnöshortensia -postaus sekä talvikuvia löytyy köynnöshortensian talviasusta.

Revontuliatsaleassa erikoinen syysväri...

Revontuliatsalealla on muistaakseni aiemmin lehdet olleet punaisen oranssit näin syysasussa. Nyt ne ovat jännän tummahkon punaiset. Hieno väri sekin, vaikka pidän selvästikin enemmän noista auringossa hohtavista keltaisista ja oransseista 😊

Syyssyrikkä ja marjaomenapensas...

Syyssyrikän takana näkyy keltaisessa syysvärissä marjaomenapensas. Se pudottelee jo lehtiään, mutta toimi vielä hyvin syrikän taustana.
Mikä todella erikoista, niin syrikkä kukkii nyt jo toisen kerran. Tähän aikaan se on yleensä jo lakastuttanut kaikki kukkansa ja sen siirtoa kellariin suunnitellaan. Nyt ei olekaan tulossa vielä kylmiä öitä, joten se saa kukkia rauhassa pihalla. Myös valkoisessa syrikässä on nuppuja ja sekin on edelleen Kuupuutarhassa. Lisää syrikästä - Syyssyrikkä paras perhoskasvi -postauksessa.

 Syksyllä pitää olla väriä pihalla...

Puiden ja pensaiden vahvat ja erilaiset syysvärit antavat niin paljon energiaa aurinkoisena päivänä, että joka pihalla pitäisi olla syysvärikasveja. Mutta ennen kuin kukaan ryntää ostamaan taimia, niin kannattaa hetken harkita. Siis jos haluat pihan pysyvän helppohoitoisena. 
Osta sellaiset komean syysvärityksen kasvit, jotka mahtuvat pihallesi ja jotka menestyvät siellä. Kummatkin asiat tuppaa helposti unohtumaan, kun innostuu 😊 
Meillä on oikein pikkumetsikkö tuossa kohtaa pihaa. Siellä on kesällä ihanan viileää ja talvella suojaisaa kylmiltä tuulilta. Ja näin lokakuussa upean moniväristä.

Pieni pihavinkki...

Jos kiinnostaa kasvien valitseminen pihalle tai muuten pihasuunnittelu, niin nyt on paras aika aloittaa Sarin pihasuunnittelukurssi. Nyt näkee vielä hetken pihan lehtevänä ja loppusyksy sekä talvi on sitten aikaa rauhassa tehdä suunnitelmia. Välissä voi pitää hyvin joulutauon 😊

Kun aloittaa suunnittelun vasta keväällä, niin pitää olla paljon ahkerampi, että saa suunnitelmat valmiiksi huhti-toukokuun vaihteeseen. Kevään paras istutusaika kun on toukokuussa.

Värikkäin syysterkuin,

Sari

4 kommenttia:

  1. Hieno tuo köynnöshortensia. En tiennytkään sillä olevan syysväritystä ja vielä noin loistavaa. Oma suosikkini on rusokirsikka. Sen punaisena hehkuvia lehtiä ihailen mökkini ikkunasta juuri parhaillaan. Terveisin Mökinmuori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnöshortensia saa joka vuosi upean syysvärin, ja parhaan tietysti auringossa.
      Rusokirsikka onkin upea! Sen tunnistaa jo kaukaa näin syksyllä, niin erikoisen punainen sen väritys on ja omanlainen kasvutapa. Siis sinullapa on tosi kaunis näkymä ikkunasta :)

      Poista
  2. Aivan ihania syysvärejä puutarhassasi!
    Tänä syksynä ruska on ollut upea, osa meidän ruskakasveista ovat vain vielä niin pieniä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meilläkin niitä pieniä ja vielä nuoria kasveja... ;) Osittain siksi olikin kiva laittaa kuvia näistä vanhoista ja isoista kasveista. Niissä väritys on niin huikea, kun väripintaa on paljon.

      Poista