Sivut

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Supersöpöt mini munakoisot - vieraskynäpostaus

Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö

Kasvatin keväällä munakoison taimia siemenistä. Taimet lähtivät niin hyvin kasvuun, että eivät mahtuneet kaikki meidän kasteluallas viljelyksiin. Joten muutaman ylimääräisen taimen annoin Sinille, ehkä muistattekin hänet niistä pienistä luonnonkukka-ruusu kimpuista. Sini rohkeni kirjoittaa vieraskynäpostauksen, mistä olen nyt tosi iloinen. Nimittäin "minilomallani" on pieniä teknisiä ongelmia laitteiden kanssa.

Vieraskynäkirjoistus - Sini:

Ensimmäiset viljelykseni - näin se alkoi...

Kesälomalla saa kaikenlaisia päähänpistoja. Olen vähän sellainen "tehdään ensin ja mietitään sitten" -tyyppi.​
Rautakauppaan oli tarkoitus mennä ostamaan vain pakkollisia remonttitarpeita. Jostain syystä olen kuitenkin alkanut tutkimaan nykyään piha- ja puutarhaosastot. Nyt sieltä tuli tottakai uusi pesu/juoma allas pihan asukeille, mutta vahingossa mukaan tarttui myös porkkanan ja kehäkukan siemeniä.

Meillä ei ole yhtään kukkapenkkiä, valmista kasvimaata, eikä lyhyen googlettelun tai sen siemenpaketin takapuolen ohjeita kattavampaa osaamista.

Tupsahti munakoison taimia...

Onneksi lähisuvussa on ainakin yksi joka tietää jostain jotain. Neuvojen lisäksi sain Sarilta kolme munakoison tainta, ja tomaatin. Kauhistutti mutta päätin ainakin yrittää parhaani.

Puolessa tunnissa oli mieheni rakentanut passelin kasvatuslaatikon, sopivin paikka oli selvitetty, ja siemenet ja taimet kylvetty ja istutettu.

Nyt on muutama viikko kasteltu joka päivä. Paitsi sateella. (Okei, kahtena päivänä unohtui kastella..)

Mutta arvatkaa mitä!​
MINUN KASVULAATIKOSSA TAPAHTUU! Ja kaikkea muuta kuin kuihtumista ja kellastumista! Ihan ensimmäistä kertaa ikinä!

Porkkanarivi vihertää, tomaatti on kasvanut hurjasti ja se kukkii. Tarkkaan kun tihrustaa niin löytää pienenpieniä raakileitakin.

Mutta se mistä olen eniten ihmeissäni ja ihastuksissani, on nämä söpöt minimunakoisot! Kaikissa kolmessa taimessa on monta lilaa pientä tulokasta! Mistä ne nyt yhtäkkiä siihen tupsahti? Miten somia!
Tuntuu vähän hölmöltä mutta nyt oikeasti jännittää millaisia niistä kasvaa, vai kasvaako ne? Ihania! Eikö?​


Nyt tekisi mieli istuttaa koko piha täyteen kaikkea. Onneksi syksy on tulossa niin joudun vähän malttamaan ja suunnittelemaan..

Vai pitäisikö alkaa munakoisofarmariksi 😋
-Sini

Munakoison siemenpussi saatu Korpikangas Siemen-Fröltä. Kiitos siitä heille!

Munakoison hoito-ohjeet...

Munakoiso viihtyy lämpimällä ja aurinkoisella paikalla. Sitä yleensä kasvatetaan kasvihuoneessa, mutta tämä lajike on matala ja pienihedelmäinen, siis sopiva lämpimälle seinustalle tai terassille.
Sitä kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti, kuten tomaattia ja paprikaakin.

Kasvihuoneessa ja lasitetulla parvekkeella munakoiso on herkkä ötököille, etenkin vihannes- eli kehrääjäpunkille. Lehtiä kannattaa tutkia viikottain, ja heti kun huomaa outoja pisteitä lehdissä, kannattaa myrkyttää ne luonnon pyretriinillä. Se käy luomuviljelyyn ja varoaikakin on tosi lyhyt syötävillä kasveilla. Mäntysuopa ja tolut eivät tehoa ötököihin, eikä niitä suositella syötäville kasveille. Paras teho ötököihin - luonnonpyretriini postauksessa lisää aiheesta.

Mitäs piditte vieraskynäpostauksesta?


Kesäterkuin Sari 


Ps.  Sinin munakoison taimet ovat laihemman oloisia, mitä meidän kasteluallasviljelyksissä.  Syy on se, että ne taimet ovat olleet sisällä ikkunalla  paljon pidempään ja meidän taimet pääsivät ulos aikaa sitten... Hyötytarha sokkelin viereen - hyödynnä koko piha.
Toinen syy on se, että meidän taimet ovat kasvusäkissä, jossa on valmiina lannoite koko kesäksi. Sinin taimet taas kaipaavat kiireesti lannoitetta, sillä tavallisessa mullassa ravinteet riittävät 2-4 viikkoa.
Eli heikommankin näköisistä taimista voi saada hyvän sadon, kun alkaa hoitaa niitä huolella, ja rakkaudella 😊

Pss. Pahoittelen, etten ole päässyt vastaamaan edellisten postauksen kommentteihin. Vastaan niihin heti, kun nänä koneongelmat ratkeavat.

4 kommenttia:

  1. Sinille paljon tsemppiä kasvisen kasvatukseen! Tuolla innolla tulee hyvä sato. Yllättävän iso ero oli munakoisoissa eri paikoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitän tsemppaukset Sinille :) Silä innolla kyllä pääsee pitkälle, kunhan malttaa aina ensin selvittää, mitä kannattaa seuraavaksi tehdä.
      Itsekin yllätyin eroa, kun näin kuvat. Ne on tosiaan kylvetty samaa aikaa ja siemenet on samasta siemenpussista ;)

      Poista
  2. Syötävien kasvien kasvattaminen on mukavaa puuhaa ainakin silloin, kun satoakin saadaan. Sinin laatikon multa näyttää aika kostealta ehkä jopa märältä. Liika kastelukaan ei ole hyväksi, kasvit tukehtuu. Vedentarve riippuu paljon astiasta, isompi pysyy kosteana, mutta yksittäisiä ruukkuja saa kastella usein. Käytetty multa vaikuttaa myös. Olen opetellut terassiviljelyä ja nyt on tomaatteja kasvamassa enemmän kuin koskaan, jopa 14 tainta. Raakikeita on, toivottavasti kypsyvät! Nyt taitaa olla liian kylmää tomaatille. Kaikki muu kasvillisuus astiaviljelyä lukuunottamatta huutaa sadetta! Helmiorapihlajankin lehdistä näkee , että sekin raukka kärsii kuivuudesta kuivassa kasvupaikassaan. Pelkään perennojen puolesta, mutta "ostovedellä" kastelu hirvittää. Sadetta toivotaan, muttei taida olla viikkoon luvassa täällä Pirkanmaallakaan. Biohiiltä (ladattuna) on laitettava kukkamaihin, mutta se pitää kai tehdä keväällä. Nythän elokuussa ei enää lannoiteta paitsi syyslannoitteella. Terveisin Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvun seuraaminenkin jo itsessään on tosi jännää, oli sitten aloittelija tai vanha konkari :)
      Laatikon reunat näyttävät myös märiltä eli laatikkoa on varmaan kasteltu juuri ennen kuvan ottoa. Se on kyllä totta, että liian märässä mullassa kasvit eivät voi hyvin.
      Noin monesta taimesta taitaa tullakin iso sato, jos vain kypsyvät. Toivotaan, että ilmat alkavat lämmetä. Useinhan elokuu on vielä hellekuukausi, ainakin täällä etelässä.
      Varminta on laittaa biohiili keväällä, ohjeitten mukaan. Silloin monivuotinen kasvi saa siitä parhaimman hyödyn. Toki sen voi laittaa syyslannoitteellakin ladattuna, mutta siinä ei ole typpeä.

      Poista