Sivut

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Valmistautumista kasvien istuttamiseen

Tänään kitkemisen jälkeen olikin hyvä valmistautua kasvien istuttamiseen. Nimittäin tiistaina 4.6.2019 alkaa hyvä jakso pihan taimien ja kesäkukkien istutuspuuhaan.  Aion myös siirtää perennoja toiselle paikalle, sekä istuttaa kuvan punakukallisen mansikan takaisin amppeliin.

Kesäkukat odottavat lämpimiä öitä...

Täällä eteläisessä Suomessa sääennusteet lupailevat lämpimiä öitä, joten kesäkukat uskaltaa jo istuttaa ulos. Tosin ahkeraliisat ja muut kylmänarat istutamme vasta, kun sää on selvästi lämpimän kesäistä. Itse asiassa ahkeraliisan taimet on vielä ostamatta, joten ensi viikolla onkin tiedossa ostosmatka puutarhalle, jee 😊

Vanhoille verenpisaroille biohiilimultaa...

Valoisassa "kellarissa" talvisäilytetyt verenpisarat on jo kertaalleen leikattu. Ja nyt ensi viikolla vaihdamme niihin uuden mullan ja taas vähän typistämme versoja. Koska verenpisara pitää tasakosteasta mullasta, niin laitamme näille biohiiltä sisältävää multaa. Biohiilihän imee vettä sekä ravinteita itseensä ja luovuttaa niitä sitten kasvin käyttöön eli pidentää kasteluväliä.

Biohiilimullat ja ruukut katsottuna valmiiksi...

Kasvien lisäksi katsoin valmiiksi myös multasäkit ja ruukut. Amppeleihin, parvekelaatikoihin, ruukkuhortensioille sekä näille verenpisaroille laitan Biolanin Kesäkukkamultaa, koska siinä on biohiiltä ja se on toiminut kasveilla tosi hyvin. Sitä täytynee hakea vielä pari säkkiä lisää lähi rautakaupasta. Toinen hyvä multa näille kesäkukille olisi Biolanin Istutusmulta, jossa on biohiilen lisäksi mykorritsoja. Aionkin lisätä mykorritsaa kesäkukkamultaan, sitä kun myydään myös erikseen.
Vanhempi postaus tästä biohiiltä sisältävästä Kesäkukkamullasta Kesäkukkien istutus alkoi biohiilimultaan
Ja jos et ole kuullut, niin ekologinen biohiili korvaa mikromuoviset kastelukiteet.

Taimitarhalta löytyi ihana kurjenmiekka...

Tänään kävin taimiostoksilla ihan omassa kunnassa eli Handolinin Taimitarhalla Nurmijärven Röykässä. Kuupuutarhan kunnostukseen tuli kurjenpolvia ja hyötytarhaan pari marjovaa pensasta.
Taimitarhalla oli kukassa upeita erikoisen värisiä tarhakurjenmiekkoja. En voinut vastustaa tätä tuoksuvaa kaunotarta, joten tämäkin pääsee ensi viikolla Kuupuutarhaan 😊

Olen aiemmin kirjoittanut tästä meidän lähi taimitarhasta Paikallinen ja palveleva Handolinin Taimitarha. On iso etu, kun samasta taimimyymälästä saa kaiken tarpeellisen ja ajoissa tilaamalla myös erikoisempiakin kasveja.
Jos nyt lähialueella joku on kiinnostunut värikkäistä tarhakurjenmiekoista (muistuttavat saksankurjenmiekkaa), niin kannattaa mennä pika pikaa ostoksille 😊

Kaikki valmista istutus- ja kylvöjaksoon...

Kuukalenterin mukaan hyvä kukkien, monivuotisten kasvien, tomaatin, papujen, kurpitsan jne hyvä istutus- ja kylvöaika on 4.-16.6.2019. 
Todennäköisesti istutan kesäkukat vasta viikonloppuna, jolloin on erittäin hyvä aika siihen puuhaan, kuun mukaan. Eli istutusjakson eri päivillä on pieniä eroja. Esimerkiksi tomaatin taimet kannattaa istuttaa hedelmäpäivinä eli 7.-8.6.2019.
Jos sinua kiinnostaa oppia lisää, niin tietoa löytyy kyllä kirjoista ja Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssiltani.

Nyt on siis hankittuna siemenet, kesäkukat, taimet sekä multa. Kaikki on valmiina, kun istutus- ja kylvöaika alkaa... pääsee heti istutuspuuhiin 😊

Kesäisin terveisin Sari

4 kommenttia:

  1. Odottelin kuin kuuta nousevaa, että voin aloittaa istutushommat. Taimia on hankittuna valmiiksi, mutta ei tietenkään riittävästi, tomaatitkin vielä ostamatta. Yrttejä ja kukkia laitan sekaisin astioihin, johonkin mansikkaa ja mangoldia ��
    Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin ihanalta :) Meillekin tulee kasvimaalle mangoldiaa, jo ihan sen kauneuden takia. Sekaistutukset ovatkin kivoja, ja tuovat sopivasti vaihtelua perinteisiin istutuksiin.

      Poista
  2. Milloin mansikat kannattaa istuttaa? Samoihin aikoihinko kuin tomaatit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikan taimet voi istuttaa keväällä, kesällä tai elokuussa, riippuen vähän taimien määrästä ja kastelun helppoudesta.
      Ne katsotaan hedelmäkasveiksi eli samat istutuspäivät käyvät niin tomaatille kuin mansikallekin, kun ajoitetaan kuun mukaan.
      Toivottavasti osasin vastata sinulle sitä, mitä hait :)

      Poista