Sivut

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Hyötytarhan suunnittelu - omavaraisuus kotipihalla

 Kuukausi on taas mennyt ja on aika omavaraisuudesta kertovan yhteispostauksen. Nyt tällä kertaa aiheena on suunnitelmien eteneminen ja suositus. Ja juuri sopivasti olen tällä viikolla tehnyt hyötytarhan suunnitteluun ja kasveihin liittyviä materiaaleja verkkokurssiin. Siinä samalla itsekin oivalsi omalta pihalta muutaman virheen, jotka nyt vähentävät marjasatoa.

Hyötytarhan suunnittelu paperille kannattaa aina...

Se on niin, että vain hyvin suunniteltu takaa sen, että kasveille tulee varattu riittävästi tilaa ja alue on toimiva tulevinakin vuosina. Samoin se auttaa paljon siinä, että piha pysyy helppohoitoisena ja kauniina. Yllättävän monella viljelylaatikoiden alue ja kasvimaa on pihan rönttöisimmät alueet 😉

Viime keväänä vaihdoimme mansikkamaan ja kasvimaan paikat keskenään. Ja unohdin ihan mitata uuden kasvimaan koon. Nyt sitten olen alustavasti hahmotellut kasveja sinne, mutta heti kun lumet sulavat, niin pitää käydä mittaamassa. Aion tehdä tarkemman suunnitelman kylvöille.

Toisesta päästä aluetta poistetaan maa-artisokkaa ja siten tilaa tulee herneille. Se on muutenkin sellainen kohta, jota haluaisin muuttaa hieman toisenlaiseksi. Siis selkeyttää sitä ja saada sinne lisää monivuotisia syötäviä. Mutta ensin sekin alue pitää mitata.

Hyötytarhan suunnittelussa on todella tärkeää muistaa se, miten paljon kasvi vie tilaa, kasvupaikkavaatimusten ohella. Etenkin monivuotisten kasvien kuten hedelmäpuiden, marjapensaiden, vadelman, raparperin, parsan, sipulien ja yrttien, koko on hyvä pitää mielessä. Ja kaikkein helpointen sen hahmottaa piirtämällä alue paperille, vaikka 1:100 mittakaavaan.

Vuoroviljelyä ja kumppanuuskasveja

Vuoroviljelyä emme tarkasti noudata, mutta sen verran kylläkin, että kasvien paikkoja vaihdetaan joka vuosi. Ja välillä rivien suuntaa vaihdetaan, meillä onkin kasvimaan kauneus ollut aina tärkeää.
Kumppanuuskasveista puhutaan paljon ja siitä on täysin väärääkin tietoa ja ohjeita liikkeellä. Ehkä siksi osa tiedoista on hyvinkin ristiriitaisia keskenään. Joten tähän asti en ole niitä sen koommin noteerannut. Olen vain ihmetellyt, miksi kasvusäkissä persilja ja salaatti eivät kasva 😉 Nyt kun sekin selvisi, niin tänä vuonna teen kasvimaan kylvösuunnitelman kumppanuuskasveja huomioiden. Ja tietysti kaikki kylvämiset ja istuttamiset sekä muun hoidon kuun mukaan ajoittaen. Eli nekin aioin suunnitella etukäteen, niin se varmistaa että kaikki tulee tehtyä oikeaan aikaan sekä nopeuttaa kylvöjä. 

Kursseilla välillä muistutan vaarallisen myrkyllisistä kasveista. Ja ettei niitä missään nimessä saa laittaa syötävien kasvien lähelle. No tällainen kuva löytyi edellisiltä vuosilta... sormustinkukkaa ja persiljaa eli  "tehkää niin kuin sanon, älkää niin kuin itse teen" 😃

Marjapensaat ja valkoiset mansikat...

Oivalsin siis pari suoranaista virhettä meidän pihalla, jotka on tehty ehkä parikymmentä vuotta sitten. Silloin marjapensaat istutettiin kahteen lähekkäiseen riviin. Ne ovat aivan liian lähellä toisiaan, joten marjapensaista tulee sen takia pienempi sato ja sinne pensaiden väliin on hankala mennä poimimaan marjoja. 
Hankintalistalla on nyt muutama uusi makea herukkapensas. Ja niille täytynee etsiä vielä ihan uusi paikka. Ajattelin kyllä istuttaa ne niin, että nurmikon leikkuu pysyy helppona.

Sitten oivalsin, että meidän pihalla on monta harvinaisempaa marjaa. Ne ovat enemmänkin koristekasveina hankittu. Ja nyt keväällä täytyykin tarkistaa, ovatko ne vielä hengissä. Yksi näistä on valkoinen mansikka. Ja itseasiassa niitä on puutarhamansikkana ja kuukausimansikkana. Sitten on lakka, tosin viime kesän kuivuus on ehkä tappanut sen lopullisesti. Ja vielä löytyy keltainen vadelma, joka kasvaa vuosi vuodelta rehevämmäksi.

Mitä kuuluu tomaatin ja munakoison taimille...

Tomaatin ja munakoison taimet itivät hyvin sekä nopeasti. Kylvin ne kuun vaiheiden mukaan parhaana päivänä. Nyt niitä lannoitetaan jo normaalisti. Ulos ne pääsevät ehkä päivisin toukokuun lopulla, mutta kokonaan vasta kesäkuun alkupuolella. Kummatkin kun ovat lämpöä rakastavia kasveja.


Biohiili kasvimaalla...

Laitan nyt vielä tähän linkin blogijuttuun, jossa kerroin kokemuksia viime kesältä. Meilläpäin satoi todella vähän ja piha on täydessä auringossa eli kuivaa oli. Kaiken lisäksi maalaji on pintakuivaa runsasmultaista hiekkamoreenia ja kasteltiin normaalia vähemmän, koska pihakaivosta uhkasi loppua vesi. Ällistyttävästi viime kesänä kasvimaalla kaikki kasvoi ennätyksellisen hyvin ja saatiin ennätyssatoja... kaikki biohiilen ansioista.
Kuvia ja lisää juttua Kokemuksia biohiilestä kasvimaalla -postauksessa.


Onko teillä muuten toiveita näistä omavaraisuus postauksista eli kiinnostaako jokin tietty aihe tai näkökulma?


Edelliset postaukset:


#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit... 


Mukavaa viikkoa!

Terveisin Sari

Ps.  Se suositus ihan unohtui. Eli suosittelen käymään näytepuutarhoissa, kuten esim. Hyötykasviyhdistyksen Annalan puutarhassa ja Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Kummatkin on Helsingissä. Siellä näkee hyvin erilaisia hyötykasveja, niin tuttuja kuin uusiakin.

23 kommenttia:

  1. Annalan puutarha on ihana ja täytyy käydä katsomassa tuo Kumpula, kiitos vinkistä.

    Tuo paperilla suunnittelu on itseltä jäänyt, mutta luettuani kirjoituksiasi olen päättänyt ryhdistäytyä asian kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on pari vuotta kun itse kävin viimeksi Kumpulassa. Täytyy kyllä käväistä uudelleen, sillä siellä on kivasti nimilaput kasveissa, myös hedelmäpuissa.
      Paperille suunnittelu kannattaa ehdottomasti. Se on oikeastaan ainoa keino varmistaa, että kaikki mahtuu ja ettei myöhemmin tarvitse siirrellä monivuotisia kasveja paremmille paikoille.

      Poista
  2. MOnta vuotta olen jo miettinyt, että pitäisi vain ottaa se ruutupaperi ja kynä kauniisti käteen. Nyt olen jo niin pitkällä, että sain parin vuoden takaisen dronella otetun kuvan meidän tontista. Siintä on helppo lähteä hahmottelemaan mittakaavassa. Kiitos muistutuksesta ja biohiili asia vaikutti myös mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa hahmotella pihaa paperille. Siinä sitä vasta älyää, miten paljon kasvit vievät tilaa ja samalla hahmottaa paremmin pihan kokonaisuutena.
      Biohiili on tosiaankin tulevaisuuden juttu, vaikka itseasiassa sitä käytti jo muinaiset intiaanit.

      Poista
  3. Nyt pitää kyllä ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa paperi ja kynä käteen. Olen toivottoman huono piirtämään suunnitelmia! Näen kyllä niiden tarpeellisuuden, mutta tekemättä on vielä jäänyt. Josko sitä nyt parantaisi tapansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vaan suunnittelemaan ja hahmottelemaan paperille :) Suunnitelmasta on tosi paljon apua jatkossakin, kuten viljelylaatikoiden alueella. Ja sillä varmistaa myös sen, että marjapensaille tulee varattua riittävästi tilaa.

      Poista
  4. Kerrankin hyvillään siitä että suunnitelmia on niin paljon että muistiinpanot ovat pakollisia sillä muuten unohtaisin puolet mitä olen päässäni pyöritellyt valmiiksi. On paljon helpompaa napata se paperi uudelleen käteen ja vilkaista mitä tuli aiemmin mietittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä! On tosiaan helpompaa suunnitella jotain, kun on tehnyt siitä paperille hahmotelmia ja muistiinpanoja. Silloin ei tarvitse aina lähteä suunnittelemaan ja miettimään alusta asti. Ja kasvimaalla edellisten vuosien suunnitelmista on myös hurjan paljon apua.

      Poista
  5. Minä olen ihmetellyt pihoja, joissa esim. marjapensaat on istutettu metrin välein tiiviiksi ryhmäksi muiden kasvien sekaan, että miten niistä saa kerättyä sadon. Meillä on edellisen asukkaan jäljiltä herukat noin kahden metrin välein ja silti niiden oksat osuvat toisiinsa loppukesällä. Tietysti paremmat tuet auttaisivat, mutta tulee sitä kokoa herukoillekin ajan kanssa. Kumppanuuskasvien hyödyntäminen kiinnostaa minuakin. Aurinkoista huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin marjapensaat on istutettu 1,5 m välein, siis ihan liian lähekkäin. Ennen suositus oli sellainen ehkä sen takia, että osa marjapensaista jää pienemmiksi ja niitä on myös suositeltu leikattavan reippaasti. Onneksi nyt on tiedossa, että eri marjapensaat kasvavat erikokoisiksi.
      Kumppanuuskasvien huomioiminen on jännä juttu, ja tänä kesänä testaan sitä persiljaa ja salaattia ;)
      Upeaa huhtikuuta sinullekin!

      Poista
  6. Apua, minulla on kyllä olemassa jos jonkinlaisia suunnitelmia, mutta sitten kun kylvöaika tulee, saattaa suunnitelmat muuttua lennosta. Olisi kyllä hyvä oikeasti osata paremmin suunnitella varsinkin pellon puoli, oliko sulla siis joku kurssi aiheesta tulossa? Olisi mulle kyllä ihan passeli.

    VastaaPoista
  7. Liian vähän on tullut kierreltyä näytepuutarhoja, tarvitsisikin etsiä sellaisia täältä Pirkanmaan seudulta. Toistaiseksi minulle on tuttu vain Frantsilan Kehäkukan viereinen yrttitarha, joka on sekin ihan inspiroiva vierailukohde rehottavine yrttösineen.

    Kumppanuuskasviviljely kiinnostaa minuakin kovasti. Mielenkiinnolla seurailen tulevia tekstejäsi sen suhteen! :)

    VastaaPoista
  8. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty... ehkä siksi en suunnittele, ettei työt lopu... hm.. en taida itsekään uskoa tätä mun teoriaa.

    VastaaPoista
  9. Biohiili se vaan jaksaa kiinnostaa, pitäisi jaksaa paneutua.

    VastaaPoista
  10. Paperilla suunnittelu kyllä auttaa tosi paljon. Jos ja kun ne suunnitelmat säilyttää vielä seuraavaankin vuoteen, niin on helpompi muistaa, mitä missäkin oli - varsinkin jos vuoroviljelee. Tätä noudatin aikoinaan Suomessa, ja pitää ottaa taas käyttöön. Kiitos muistutuksesta :). Mulla on ollut haaveena pitää sellaista kasvimaapäiväkirjaa, mutta sitä en ole saanut aikaiseksi.

    Biohiili on uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus.

    VastaaPoista
  11. Minun on pakko tehdä suunnitelmat paperille joka vuosi ja valokuvaan ne yleensä myös blogiin, sillä en muista vuoden päästä enää mitään. Aina jaksan hämmästyä, kuin huonosti sitä muistaakaan mitä on esimerkiksi päättänyt edellisenä vuonna tehdä tai jättää tekemättä.

    VastaaPoista
  12. Minäkin piirrän suunnitelmia paperille, sillä kokonaisuuden hahmottaminen olisi muuten hankalaa. Näytepuutarhoista löytyy kyllä aina jotain kivoja, uusia vinkkejä. Aurinkoista huhtikuuta!

    VastaaPoista
  13. Ei auta kuin kaivaa vihko ja kynät esiin. Nyt pitäisi vaan malttaa mielensä ja laittaa kasveja papreille riittävän harvakseen. Täytyisi myös miettiä noita parhaita kasvupaikkoja kullekin.

    VastaaPoista
  14. Yksi alkuvuoden mukavimmista puuhista on tehdä puutarhasuunnitelma. Silloin kun ei vielä pääse edes esikasvattelemaan taimiaan, mutta varhain tehty suunnitelma tuppaa sitten hieman muuttumaan ajan myötä, joten ehkä kannattaisikin tehdä se hieman myöhemmin. Tänä vuonna aion itsekin suunnitella kasvatuksia kumppanuus- houkutus- ja torjuntakasvit mielessä. Saas nähdä mikä vaikutus sillä sitten on ;)

    VastaaPoista
  15. Minä olen ihan luokattoman surkea laittamaan mitään istutuksia paperille. Paitsi syyskylvöt. Ja senkin vihon olen hukannut johonkin! 😂

    VastaaPoista
  16. Olet niin oikeassa tuosta suunnittelusta! Mutta kumma juttu: olen vuosikausia, siis oikeasti jostain yläkouluikäisestä asti, piirrellyt kuvitteellisia puutarhoja ja hahmotellut istutussuunnitelmia. Mutta nyt kun on tämä oma hehtaari niin jotenkin en saa paperille mitään. Päässä on kyllä varsin tarkka visio kokonaisuudesta mutta mitään piirrettyä karttaa ei ole olemassa. Yksi haaste on ollut se, että täällä menee moni suunitelma uusiksi ihan luonnon olosuhteiden takia, esim. viime keväänä istutusalueita valmistellessani jouduin vaihtamaan monta kertaa paikkaa ihan vaan siksi että maata kaivaessa tuli vastaan sellaisia kalliolohkareita mitä ei pysty siirtämään :D Että se siitä symmetriasta ja järjestelmällisyydestä, pakko vaan laittaa kasvimaan pala sinne minne sen saa tehtyä... Mutta nyt yritän saada puutarhaan hieman kuria viljelylaatikoilla, ne nyt kuitenkin saa edes jotenkin aseteltua suoriin riveihin vanhalle nurmikolle...

    VastaaPoista
  17. Kumpulassa voisikin olla kiva käydä, asuin juuri tuossa kaupunginosassa ensimmäisessä asunnossa, kun aikoinaan muutin Helsinkiin. Kaunista aluetta!
    Biohiili kuulostaa nyt niin tutulta, että siitä on varmaan ollut jotain juttua jossakin lehdessä mitä olen hiljattain lukenut tms. Mutta kiinnostavaa - pitää pitää mielessä siinä vaiheessa kun uskaltaudun harjoittelemaan jotain hyötyviljelyä (en ole minkään tason viherpeukalo, ainakaan vielä...)

    VastaaPoista
  18. Paperille tehdyt suunnitelmat selkiyttävät aina hyvin suunnitelmia. On niin mahtavaa ajatella, että jo ensi kuussa pääsee jo kylvöpuuhiin uloskin :) Ihanaa huhtikuuta <3

    VastaaPoista