Sivut

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Kevät saapui parvekkeelle

Blogiyhteistyö - Huiskula
Tänään parvekkeelle saapui kevät, kun sain laitettua sinne muutaman ihania sipulikukka-asetelman. Ja vielä kun aurinko paistoi niin fiilis oli aivan mahtava! Melkein kuin olisi ollut jo toukokuu. Etenkin kun parvekkeella oli kivan lämmintä, niin ei edes tarvinnut takkia.

Kerrottu tete-narissi `Tete Boucle`...

Tällä lajikkeella on kaksiväriset kukat, ja aika tiheään kerrotut. Ne on ihan kuin pikkupalloja. Aika hauskoja itse asiassa, kun katsoo niitä läheltä. Ja lämpimässä niiden kukista erottaa miedon hyvän tuoksun.
Jos pidät vahvasti tuoksuvista kukista, niin silloin kannattaa ostaa valkokukkaisia ja kerrottuja sekä vahvasti tuoksuvia perunanarsisseja eli `Brial Crown`.


Suloisen hempeät helmililjat...

Nämä pienet vaaleanpunaiset helmililjat on niin sykähdyttävän suloisia, että niitä pysähtyy ihastelemaan vähän väliä. Vielä kun ne ovat noin hauskasti asettuneet kuin pituusjärjestyksen mukaan. Super ihania 😍

Muista kastella näitä kukkasipuliruukkuja...

Jos niiden multa vaikuttaa kuivalta, niin multaa kannattaa kastella pienellä vesimäärällä. Edelleen jotkut väittävät, ettei sipulikukkia tarvitse kastella. Mutta jos sipulikukka kärsii kuivuudesta, siltä kuivuu heti nuput. Kasvi ei toki kuole, mutta kun yleensä se on hankittu kukkien takia, niin ei kannata päästää multaa rutikuivaksi, vai mitä.

Parvekkeella edelleen joululta säilynyt pikkukuusi...

Tämä pikkukuusi on rungolliseksi pikkupuuksi leikattu kartiovalkokuusi, näin ymmärsin. Niitä näkyi myynnissä paljon jouluna ja minullakin tämä on joululta säästynyt. Se on ollut koko ajan parvekkeella, sillä sehän on kartiovalkokuusi, mikä menestyy pihalla I-III-vyöhykkeellä. 

Partamehitähti alkaa herätä talvilevosta...

Kastelin tätä partamehitähteä taas pienellä vesimäärällä, sillä kerralla ei kannata antaa liikaa. Nimittäin tuossa ruukussa ei ole reikää pohjassa. Nyt sillä alkaa neljäs kesä tuossa samassa metalliruukussa. On muuten tosi helppo parvekkeella, koska sitä ei edes tarvitse suojata talvella mitenkään.
Oikeassa reunassa on syklaami, joka oli talven sisällä viileähkössä huoneessa. Sen lehdistö pysyi niin kauniina, etten ole raaskinut heittää sitä kompostiin. Nyt se on ollut jo useamman päivän parvekkeella. Parveke on siis lasitettu ja siellä on näin keväällä viitisen astetta lämpimämpää, mitä ulkona.

Sain nämä kotimaiset narsissit sekä helmililjat Huiskulasta blogijutun tekoon. Ne on kasvatettu Turussa, Huiskulan Puutarhalla. Iso kiitos taas heille!

Oikein mukavaa viikonloppua!

Kevätterkuin Sari

14 kommenttia:

  1. Onpa ihana tuo Tete Boucle! Tavallinen tetenarsissi ei ole niin mieleinen, mutta tuo on nätti. Vaaleanpunainen helmililja on ehkä söpöintä mitä kevätkukissa on :-) Ihanan näköinen on mehitähtesi tuossa laakeassa astiassa! ja syklaamilla todella kauniit lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ihana tämä uusi kerrottu tete-narsissi. Enpä olisi uskonut, että laitan parvekkeelle tetejä, heh.
      Vaaleanpunaista helmililjaa voisi vaikka hankkia pihalle syksyllä, tosin se on niin herkän näköinen, että paikka pitää miettiä huolella.
      Mehitähdet ja lehtikasvit on minusta kivoja parvekkeella. Ja onhan ne helppojakin :)

      Poista
  2. Ihanasti on postaus täynnä toinen toistaan kauniimpia kukkia. En tainnut ennen edes nähdä tuollaisia kerrottuja tetenarsisseja. On näyttävän näköinen verrattuna siihen tavalliseen versioon. Vaaleanpunaiset helmililjat ovat todella suloisia <3 Istutin syksyllä puutarhaan sekoituksen, jossa oli sinisiä, valkoisia ja vaaleanpunaisia helmililjoja. Toivon, että suurin osa (tai vaikka kaikki) olisivat valkoisia ja vaaleanpunaisia, kun sinisiä on jo ennestään ihan hirveästi. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkisitpä nyt parvekkeeni, kun kävin tänään ostamassa ekat orvokit :)
      Ymmärtääkseni tuo kerrottu tete narissi on uutuus lajike Huiskulan Puutarhalla. Minäkään en ole nähnyt niitä aiemmin. Näin tihkuisena päivänä niiden kukat ovat super ihania, kuin pikkuaurinkoja.
      Pidetään peukkuja, että saat monta vaaleanpunaista ja muutaman valkoisen helmililjan ;) Aurinkoista sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  3. Näin Prismassa tuota kerrottua narsissia,puolet kalliimpaa kuin tavallinen mutta ehkä se on myös kauniimpaa.Helmililja on ihan lempikukkani,mutta vaalean sininen on minun makuuni.Ihana kevät on niin tervetullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä erikoisemmat lajikkeet ovat yleensä kalliimpia, jo ihan viljelijälle. Juttelin siitä juuri yhden kasvihuoneviljelijän kanssa. Hän kertoi, että esim. noiden vaaleanpunaisten helmililjojen sipuleita on vaikea saada, ja niiden kappalehinta on uskomattoman korkea... siis ihan viljelijälle. Ei siis ihme, että hinta kuluttajalle on korkeampi, kuin noiden edullisten narsissien.
      Vaaleansiniset helmililjat onkin upeita. Minullakin kasvaa `Ocean Magic` lajiketta ja nyt huomasin, etten ole tehnyt niistä postausta tänne blogiin. Täytypäs muistaa kuvata ne keväällä.

      Poista
  4. Ihana tuo kerrattu `Tete´! Nyt alkaa ruukkuistututsten aika olla tosiaan käsillä, vielä pakkaset rajoittavat verannalle ja kasvariin viemisiä, mutta onhn noista hetken ilo lämpimissä sisätiloissakin. Partamehitähtesi on aivan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiseltään ei uskoisi sen edes olevan tete narsissi, mutta kun ruukussa lukee lajikenimenä `Tete Boucle`, niin uskottavahan se on ;)
      Meillekin on luvassa pakkasöitä ensi viikolla, joten olen varannut parvekkeelle jo suojauskankaan. Ja ainakin tavallisten tete narsissien luvataan kestävän -10 astetta, kunhan ovat tottuneet ulkoilmaan. Toki sisälläkin nämä ilahduttavat :)
      Vähän jännään, miten nuo partamehitähden roikkuvat pikkualut säilyvät hengissä. En haluaisi vielä ottaa niitä pois... ne tekee siitä niin hauskan.

      Poista
  5. Aivan huippusuloinen tuo kerrattu narsissi ja vaaleanpunainen helmililja on kerrassaan hurmaava! Ihana kun tulee kevät, ja saadaan taas väriä maisemaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne ovat niin super ihania! Enkä olisi ikinä uskonut, että laitan ruukkuasetelmaan vaaleanpunaista ja keltaista yhdessä. Ne sopii yhteen ihan ällistyttävän hyvin... vai onkohan sitä maku muuttunut ;)
      Ihanaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Helmililja on kyllä kaunis kukka ihan yksittäinkin. Niitä on yllättävän monen eri sävyisiä, tosin näin ruukkukukkana yleensä vain sinistä tai valkoista.

      Poista
  7. Tosi suloinen tuo kerrottu 'Tete Boucle'!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi viehättävä kaksivärisine kukkineen. Ja näyttää vielä kasvattavan aika monta kukkavarttakin :)

      Poista