Sivut

keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Pihan lannoitus luomulannoitteilla

 
Pihan lannoitus luomulannoitteilla pitää maan hyvässä kunnossa. Silloin myös kasvit voivat paremmin. Sen takia olen itse jo vuosia lannoittanut pihalla ainoastaan "luomuviljelyyn hyväksytyillä lannoitteilla" eli luomulannoitteilla. Ne eivät siis vähennä tärkeää maan mikrobitoimintaa, vaan päin vastoin. Silloin myös maan pH pysyy hyvänä kasveille, joten ei ole kalkitustarvetta. Toki maan pH on hyvä mitata ja varmistaa kalkitustarve.

Jaloruusujen lannoitus kukittavilla luomulannoitteilla...

Meillä on tässä jaloruusuja tai oikeammin ryhmä- ja maanpeittoruusuja, mitkä on talvenarkoja ja vaativat muutenkin enemmän hoitoa. Ne lannoitan aina jollain kukittavalla luomulannoitteella. 
Yksi parhaimmista on Solabiol Ruusulannoite. Jotta ruusut saavat nopeammin ravinteet käyttöön, tein lannoituksen taas varastolannoituksena. Eli laitan lannoiterakeet pieniin kuoppiin, lannoitepakkauksen ohjeen mukaan.
Kuvia tästä ryhmästä viime kesältä Ryhmäruusut ja maanpeittoruusut kukkii pitkään -postauksessa.

Muita suosikkejani kukittavista lannoitteista on Biolanin Parvekekasvilannoite ja Tomaatti- ja vihanneslannoite.

Ensimmäisessä kuvassa lannoitan pionia Luujauholla, mitä pioniharrastajat suosittelevat pioneille. Se tosiaan näyttää kukittavat hyvin pioneja meidänkin pihalla. Kuvan pioni on upeasti kukkiva hybridipioni
Kuvassa käytin loppuun vanhan luujauhopaketin, sillä lannoitteet säilyvät hyvin kuivassa ja viileässä tilassa. Jos joku nyt katsoo kuvaa tarkemmin niin paketti on vanha. Nykyään uudessa paketissa lukee Solabiol Luujauho.

Hyvä kasvu ja kukinta vaatii ravinteita...

Näin meidän japaninmagnolia `Vanha Rouva´ kukki vielä ennen sadekuuroja. Tätäkin olemme lannoittaneet luomulannoitteella, kohtuudella. 
Hyvä kasvu ja kukinta vaatii tiettyjä ravinteita oikeassa suhteessa. Yleensä lannoitteet onkin suunniteltu tietylle kasviryhmälle sopivaksi tai yleislannoitteiksi, mitkä sopii kaikille kasveille.

Liikaa ei kannata lannoitetta antaa, koska siitä tulee herkästi kasville ongelmia. Se voi silloin kasvattaa liian rajusti oksia tai talvehtiminen kärsii tai se ei tee nuppuja.
Lannoitepakkauksissa on yleensä annosteluohje eri kasvityypeille ja sitä kannattaa noudattaa.
 

Lannoitus takaa hyvän sadon kasvimaalta...

Samoin kasvimaata ja lavakaulusten vanhaa multaa lannoitetaan keväällä, ohjeen mukaan. Toki se hieman riippuu kasvatettavista kasveista, paljon pitää lannoittaa. Mutta jos ei jaksa miettiä sitä, niin pieni lannoitus on keväällä aina tarpeen. Lannoitus nimittäin takaa hyvän sadon.
Lannoituksen voi toki korvata erityisen ravinteikkaalla kompostimullalla. Tavallinen kompostimulta ei siis pelkästään riitä.
Kuvassa meidän kasvimaalla oli vielä lehtikate, joka poistettaan aina ennen lannoitusta. Tähän tulee lämpimään maahan kylvettävät vahapavut ja herneet.

Taimille lannoitus luomulannoitteilla...

Osa esikasvatetuista taimista on päässyt jo pihalle ruukutuspöydälle. Niitä olen lannoittanut kuten kesäkukkia ja pelargoneja eli varastolannoituksena jauhemaisella luomulannoitteella. Se on tosi kätevää, sillä nyt näitä voi kastella pelkällä vedellä.

Kun maa voi hyvin eli siinä on vahva mikrobitoiminta ja biohiiltä, kasvit voivat hyvin. Silloin kasvit kestävät paremmin kuivuuden, paahteen, tuulen, ötököiden yms. aiheuttamaa stressiä. Ne eivät silloin myöskään ole niin herkkiä taudeille. 

Siksi kannattaa pitää huolta maan mikrobitoiminnasta ja suosia luomulannoitteita, kompostimultaa, biohiiltä.... ja välttää ei-luomulannoitteita, ei-luomumultaa jne.


Lannoitus kuun mukaan...

Jos aiot lannoittaa pihalla ja se on vielä tekemättä, tee se nyt tänään tai huomenna 18.5.2023, niin lannoitus tulee tehtyä kuun mukaan hyvänä päivänä.


Puutarhaterveisin Sari


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Totta, liikaa ei missään nimessä kannata lannoittaa. Silloin kasvi kärsii, kuten postauksessa kirjoitin. Jatkuva liikalannoitus rehevöittää myös vesistöjä ja pilaa pohjavesiä.
      Eli harkiten ja ohjeiden mukaan onnistuu aina parhaiten :)

      Poista
  2. Tarvitseeko kaikille kasveille ja kukille ostaa omaa lannoitetta kuten kesäkukille jauheluomulannoitetta, ruusuille omaa lannoitetta ja pioneille luujauhoa? T. aloitteleva puutarhuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pärjää yhdelläkin luomuyleislannoitteella, jota voi antaa kaikille niille kasveille, jotka kaipaavat lannoitetta. Eli kaikkia kasveja ei edes tarvitse lannoittaa.
      Meillä pelargonit, verenpisarat ja daaliat on vanhoja, joten niille mielellään hankkii erikoislannoitteen. Samoin vaateliaiden ruusujen haluan kukkivan erittäin runsaasti ja siksi panostan niiden lannoitteeseen.
      Aloittelija tosiaan pärjää hyvin yleislannoitteella:)

      Poista
  3. Kiitos vastauksesta! :)

    VastaaPoista