Sivut

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Omenapuiden leikkaaminen kuun mukaan

Omenapuiden leikkaaminen kannattaa ajoittaa kuun mukaan, niin pääsee paljon helpommalla. Kuun mukaan ajoittaminen on todella vanhaa perinnetietoa ja se on käytössä ympäri maailmaa. Se kuuluu osana ekologista puutarhanhoitoa ja monille se onkin tuttua. Nyt nimittäin lähestyy maaliskuun omena- ja päärynäpuiden leikkausaika.


On monta tapaa ja tyyliä leikata omenapuita...

Aina ensin kannattaa miettiä, millainen omenapuu on tavoitteena. Haluaako isokokoisen ja runsaasti kukkivan kaunottaren, joka tuottaa myös runsaan omenasadon. Vai haluaako pitää puun pienenä ja matalana, mikä tarkoittaa käytännössä säännöllistä leikkaamista joka vuosi.

Joka tapauksessa omenapuiden leikkaamiseen kannattaa hieman perehtyä, jotta ei leikkaa puuta pilalle. Sillä kaikki leikkaaminen yleensä kiihdyttää kasvua ja hedelmäpuille toivotaan hillittyä kasvua.

Omenapuiden leikkaamiseen yksi tavoite on ilmava oksisto...

Jos omenapuussa on muumiotautia eli ekan kuvan näköisiä omenia, puu kannattaa pitää ilmavana. Eli oksistoa yleensä hieman harvennetaan, jotta ilma kiertää oksistossa hyvin. Silloin ei myöskään oksat hankaa omenia.


Omenapuun leikkaaminen kuun mukaan...

Omenapuut leikataan sillä tyylillä ja tavalla, jolla saadaan halutunlainen omenapuu. Ajankohta sen sijaan valitaan kuun mukaan vähenevältä kuulta ja iltapäivältä. Siten kevätleikkauksissa ei omenapuu lähde tekemään rajusti vesiversoja. Toki silloinkaan ei saa omenapuuta leikata liian rajusti.

Maaliskuun paras omenapuun leikkausaika 14.-15.3.2023


Omenapuun leikkaamisen voi tehdä myös heinä-elokuun vaihteessa tai tarvittaessa kumpanakin ajankohtana. Voimakasta leikkaamista tarvitsevat omenapuut voidaan leikata kaksi kertaa vuodessa.

Hyvät omenapuiden leikkauspäivät löydät esim. Yläkuu kustannuksen Wanhan ajan Kuukalenterista tai Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssiltani.


Puutarhaterveisin Sari





6 kommenttia:

  1. Jos puu kasvaa paljon vesiversoja ja hanki on niin korkea, että on mahdoton tiistaina tai keskiviikkona leikata niin onko järkevää leikata torstaina tai perjantaina jolloin hanki saattaisi kantaa ja mahdollistaa leikkaamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että se ei ole järkevää. Omenapuun voi leikata myös huhtikuussa, jos nyt ei pääse leikkaamaan. Itse leikkaan omat omenapuut yleensä vasta huhtikuussa.

      Poista
    2. Milloin huhtikuussa tarkkaan ottaen suosittelen leikkausta? T: vanhojen hoitamattomien omenapuiden uusi omistaja

      Poista
  2. Ilma ei valitettavasti nyt ainakaan meillä näytä oikein suosiolliselle leikkauksille; vesisadetta päivällä ja yöpakkasia 🤔 kosteus jäätyy haavan pinnalle ja aiheuttaa halkeamisen…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasella ei kannata leikata, eikä myöskään jos leikkaamisen jälkeen on tulossa kovia pakkasia. Keväällä on aina yöpakkasia ihan toukokuulle asti, mutta ainakin täällä etelässä harvemmin kovia. Eli jos nyt ei halua leikata, niin voi leikata omenapuut huhtikuussa.

      Poista
  3. Uusi idea. T. Victoria S

    VastaaPoista